Paljon nähneet Notre-Damen reliikit
Pariisin Notre-Damen kallisarvoisimmat pyhäinjäänteet ovat paljon nähneitä, kovia kokeneita ja siinäkin tapauksessa, jos niille ei halua antaa arvoa uskonnollisesta näkökulmasta pyhimysten reliikkeinä, niiden arvoa tapahtumarikkaan historian lähteinä ei voi kiistää. On kaikin puolin onnellista, että katedraalin aarrekammion reliikit pelastuivat Notre-Damen tulipalossa maanantaina 15. huhtikuuta 2019.
Katolisen maailman silmissä reliikeistä arvokkain on Kristuksen orjantappurakruunu, jonka Ranskan kuningas Ludvik IX (1214–1270) hankki Konstantinopolista vuonna 1239. Kruunu on yksi niistä reliikeistä, joka pelastettiin uhkaavalta tulinielulta maanantaina. Matkallaan Konstantinopoliin Ludvik ei tyytynyt vain orjantappurakruunuun vaan hän osti joukon myös muita Kristuksen kärsimykseen liitettyjä pyhäinjäänteitä kuten palan ristiinnaulitsemispuuta.
Palattuaan Ranskaan Ludvik alkoi rakennuttaa reliikkien arvoista pyhäkköä. Näin syntyi Sainte-Chapelle Île de la Citélle. Täysgotiikan koristeellisena mestariteoksena Sainte-Chapelle on ymmärrettävä valtavana relivaariona, pyhäinjäänteiden suoja-astiana, jonne kuningas sijoitti ensimmäiset ja arvokkaimmat reliikkinsä ja jota kokoelmaa hän jatkossa laajensi. Orjantappurakruunu samaistui Ranskan kruunuun ja pyhään kuninkuuteen.
Myöhemmin Ludvik IX pääsi rakentamaansa kokoelmaan itsekin: hänet kanonisoitiin pyhimykseksi vuonna 1297, ja Kaarle VI (1368–1422) sijoitti Ludvikilta jääneitä esineitä Sainte-Chapelleen. Myös nämä esineet, kuten hänen ihokkaansa ja katumusharjoituksiin tarkoitettu ruoskansa, ymmärrettiin pyhimyksen läsnäoloa ja voimaa välittäviksi reliikeiksi. Ludvik Pyhän reliikkien kautta seuraavat Ranskan kuninkaat argumentoivat omaa pyhyyttään kuninkaallisen pyhimyksen jälkeläisinä. Kokonaisuudessaan Sainte-Chapellen pyhäinjäännöskokoelma symboloi Ranskan mahtia kristikunnan pääkaupunkina, asemaa, jonka Pariisi yritti anastaa Roomalta. Erityisen kiihkeänä kahden kaupungin arvovaltakamppailu kävi 1300-luvun lopussa ja 1400-luvun alussa. Tuolloin saavutti huippunsa kiista ”oikeasta” paaviudesta ja paaviuden asemapaikasta, kiista johon Ranskan kuningas otti aktiivisesti osaa.
Ranskan suuressa vallankumouksessa viha ancien régimeä kohtaan iski julmana juuri Sainte-Chapelliin. Sen loisteliaan pyhäinjäännöskokoelman arvokkaat säilytysastiat sulatettiin muuhun käyttöön ja niiden sisällöt pitkälti tuhottiin. Osa säilyneistä reliikeistä, sellaiset, joilla ei nähty taloudellista arvoa, arkistoitiin kenties juuri historiallis-dokumentaarisista syistä Ranskan kansalliskirjastoon Pariisissa. Näiden esineiden joukossa oli orjantappurakruunu ja valikoima pyhän Ludvikin reliikkejä. Vuonna 1804 reliikit siirrettiin kirjastosta Notre-Damen, missä ne palautuivat alkuperäiseen uskonnolliseen kontekstiin, devotionaalisiksi esineiksi. Nykyisin pyhäinjäännösten rooli Notre-Damessa on kahtalainen: yhtäältä ne ovat pyhiä, maanpäällä toimivia merkkejä pyhimyksistä ja muistutus Raamatussa kerrotusta pääsiäisajan kärsimyshistoriasta. Toisaalta ne ovat menneisyyttä dokumentoivia museoesineitä kirkon aarrekammiossa.
Kuvat: Marika Räsänen