Säveliä kiven sisästä

Näe, kuule, tunne, koe –projektin yksi alkuperäisistä kantavista ajatuksista oli, että tekisimme konsertteja ja laulutyöpajoja hyvin monenlaisissa ympäristöissä ja monenlaisten ihmisten kanssa. Koneen säätiö tarttui aikoinaan ideaamme, jota tarjosimme rohkeana avauksena. Silloin mielikuvituksemme ei vielä riittänyt ajattelemaan sitä, mihin tuo idea voisi kantaa. Väitänpä suorastaan, että säätiön rohkeutta painottava linja on saanut projektijäsentemme sisäisen rohkeuden kukkimaan aivan erityisellä tavalla: olkoon tästä esimerkkinä konserttimme Hämeenlinnan vankilassa 16.8.2018.

Etukäteen mietin millaista se olisi, esiintyminen vankilassa. Mitä saisin viedä mukanani, millaisessa tilassa olisimme, millainen ilmapiiri ympäröisi meidät? Millainen olisi ns. keskivertovanki oman esitykseni suhteen: mistä puhuisin, että minua ymmärrettäisiin tai toisaalta, miten osaisin puhua niin, että se kiinnostaisi juuri tätä yleisöä. Yksi hyvä puoli tässä on – ajattelin hirtehishumoristisesti – kukaan ei voi karata, puhun ihan mitä vain.

IMG_6202
Portit auki – ajoneuvojen sisäänkäynti vankila-alueelle

Jälkeen päin en osaa sanoa yllätyinkö mutta se on varmaa, että en pettynyt tai kadu lyhyttä oleskeluani kiven sisässä. Meitä saapui kuuntelemaan reilu kolmekymmentä vankia vapaaehtoisesti – meille kerrottiin, että monet tarttuivat tavallisista rutiineista poikkeavaan ohjelmaan mielellään ja ehkä juurikaan tietämättä, mistä asiassa oli kyse. Esiinnyimme tilassa, jota voisi luonnehtia pieneksi ja nukkavieruksi kokoustilaksi jonkin jo käytöstä poistetun maalaispankin alakerrassa. No ulkonäöllä ei ole väliä, tilan akustiikka toimi yllättävänkin hyvin Vox Silentiin laulamana. Minä höystin laulua lyhyin kommentein siitä, mistä laulut kertoivat ja miksi. Kuulijat käyttäytyivät hyvin samalla tavalla kuin monet muut suomalaiset suurta yleisöä edustavat ryhmät, joille olemme esiintyneet: jotakuta ei kiinnostanut, kun taas joku toinen kuunteli silmät ummessa ja keskittyneesti. Uhkaavimmilta tuntuivat suurikokoiset vartijat takaseinään nojaten. Musiikki, vaikka latinaksi laulettuna ja tavalla, joka epäilemättä oli monille uutta, sitoi rauhattomimmankin huomion paremmin kuin puhe. Kokemani perusteella olisin valmis väittämään, että lauletussa sanassa piilee voimaa, jota puhetempolla on vaikea saavuttaa. Sävelessä on taikaa, vaikka sanat jäisivät merkityksettömiksi.

En tiedä mitä odotin, mutta lopuksi kuuntelijamme aplodeerasivat voimakkaasti, kehuivat konserttia, kiittivät ja kiinnostuivat Johannan ääniraudasta. Vierailu oli meille ainutlaatuinen ja ajatuksia herättänyt kokemus. Toivon, että pystyimme vastavuoroisesti antamaan jotain tärkeää yleisöllemme, vaikkapa vain hetkellisesti pakopaikan arjesta.