Voiko hullun hallitsijan parantaa?

 – Eräs keskiaikainen metodi

Teksti: Marika Räsänen

Kysymys ”voiko hullun hallitsijan parantaa”, on kiinnostanut läpi historian kaikkia niitä läheisiä ihmisiä ja alamaisia, jotka ovat joutuneet kosketuksiin hallitsijan hulluuden kanssa. 1300-luvun lopun Ranskaa hallitsi kuningas Kaarle VI, joka 24-vuotiaana, hallittuaan valtakuntaansa 12 vuotta, sai tiettävästi ensimmäisen hulluuskohtauksensa. Vuosi oli 1392 ja kuningas oli matkalla kurittamaan niskuroivaa Bretagnen herttuaa. Aikalaislähteiden mukaan kuningas hyökkäsi hulluuskohtauksessaan omien miestensä kimppuun ja tappoi näistä useita. Kuninkaan epäillään kärsineen äidin puolelta periytyneestä skitsofreniasta, psykoosista tai vastaavasta nykytermein määritellystä sairaudesta.

Kuninkaan hulluus oli valtakunnalle kohtalokasta. Hallitsemaan kykenemättömän Kaarlen vallanahneet sukulaiset käyttivät tilannetta hyväkseen, tiukensivat hallinnollista otettaan maakunnissa ja täyttivät taskujaan kruunun kassasta. Kuninkaan parantaminen oli valtakunnan asia ja keinot, lääketieteen ohessa, moninaiset. Esimerkiksi Toulousessa Sanche Mulier, dominikaani ja yliopistomies saarnasi marraskuussa 1393 kuninkaan paranemisen puolesta. Koko kaupungin kerrotaan liittyneen Sanchen hartaaseen tukijoukkoon, osallistuneen messuun ja kulkueeseen kuninkaan paranemiseksi. Pariisissa Christine de Pizan sepitti runon kuninkaan tervehtymiseksi ja Pierre Salmon teetti ”hyvän kuninkuuden” oppaita.

Kuninkaan parantamisyritykset kulminoituvat vuosiin 1398–1399. Louis de Sancerre, valtakunnan korkein hallintomies, oli ilmeisen vakuuttunut Toulousessa tuolloin säilytetyn Jeesuksen käärinliinan tehokkuudesta nimenomaan mielen sairauksien parantajana. Kyseinen käärinliina oli legendan mukaan tuotu Ranskaan pyhältä maalta ensimmäisen ristiretken sotasaaliina. 1300-luvun lopussa liina oli Toulousessa ja kuuluisa sen välityksellä tapahtuneista paranemisihmeistä. Näiden ihmeiden mukana on tarina eräästä Arnaud Sasadasta, jonka paha henki oli ottanut valtaansa siten, että hänestä oli tullut hullu ja ”hän oli ilman minkäänlaista arvostelukykyä”. Tarinan mukaan hänet vietiin sidottuna pyhän käärinliinan eteen vuonna 1394, jolloin hän parani täydellisesti. Tällaiset ihmeet saivat aikaan sen, että Louis de Sancerre sai tehtäväkseen kuljettaa pyhän liinan Toulousesta Pariisiin kuninkaan luo 1399.

Kaarle rukoili Saint-Paulin linnassaan pyhän liinan äärellä yhdessä läheistensä kanssa. Hän samaistui tuskissaan Jeesuksen kärsimykseen ja toivoi pelastuvansa tätä seuraten. Imitaation huippukohdaksi muodostui liturginen juhla, joka järjestettiin kuninkaallisessa kappelissa viikko pääsiäisen jälkeen. Kaarle nautti ehtoollista ja lupasi omistaa itsensä pyhän liinan kunnioitukseen. Myös tavalliset pariisilaiset olivat kiihdyksissään Jeesuksen ruumista peittäneen ihmeellisen liinan läsnäolosta kaupungissa. Aikalaiskronikoitsijat raportoivat ahkerasti liinaan yhdistetyistä tapahtumista Pariisissa. Esimerkiksi Juvénal kuvaa, kuinka ihmiset lahjoittivat liinareliikille hopeaa ja kuinka liinan sanottiin välittäneen paljon ihmeitä. Kuninkaan tapauksessa ”taivaallinen terapia” osoittautui lopulta pettymykseksi. Kuningas tervehtyi vain kolmeksi päiväksi. Kuningasparin uskoa liinareliikkiä kohtaan valitettava tapaus ei horjuttanut: kuningatar Isabella teki suuren rahalahjoituksen uutta relikvaariota varten ja kuningas osallistui pyhän liinan kultin turvaamiseen erilaisin päätöksin ja rahalahjoituksin vuosikymmenten ajan.

Kuningas kuoli vuonna 1422, parantumattomana, ja historia tuntee hänet lisänimellä ”hullu”.

Sivun kuva: kuningas Kaarle VI ja Christine de Pizan, yksityiskohta käsikirjoituksesta BL, Harley 4431, f. 178r (Picryl Public Domain Source)