Tuomas Akvinolaisen koulu

Yliopiston menestysresepti

Teksti ja kuvat: Marika Räsänen

Yliopisto toimiakseen, täyttääkseen tehtäväänsä ylimmän opetuksen tarjoajana tarvitsee niin päteviä opettajia kuin motivoituneita opiskelijoita. Näin on ollut aina siitä alkaen kuin yliopisto instituutiona on ollut olemassa (eli sydänkeskiajalta).

Hyvistä, ansiokkaista professoreista käytiin ennen vanhaan oikein kilpaa yliopistojen välillä. Eikä ainoastaan elävistä, vaan myös kuolleista. Tästä mainio esimerkki on Tuomas Akvinolainen, jonka ruumiin (reliikkien) siirtämisen juhlapäivä Toulousen uuden teologisen tiedekunnan statuksen nostajaksi on tänään, 28. tammikuuta.

Tuomaan oma akateeminen karriääri lähti nikotellen alkuun: legendat kertovat, että hänen äitinsä ei olisi halunnut päästää poikaa dominikaaniveljien mukaan maailmalle. Kahden vuoden kotiarestin jälkeen Tuomas pääsi lopulta Kölnin yliopistoon oman aikansa yhden maineikkaimman professorin, Albertus Suuren oppilaaksi.

Tuomas, alhaisaateliin Napolin kuningaskunnan syrjäseuduille syntynyt poika, oli ilmeinen jurrikka vaikkakin teräväpäinen. Tuomas hankki Kölnissä itselleen lisänimen ”Sisilian härkä”. Nimi viittasi ilmeisesti hänen varsin vaikuttavaan kokoonsa. Lisäksi hänen kerrotaan pysytelleen taka-alalla opettajan ja oppilaiden kohtaamisissa. Tästä huolimatta Albertus huomasi Tuomaan lahjat ja lähetti tämän jatkamaan opintojaan Pariisin yliopistoon.

Albertus Suuren koulu
Albertus Suuri opettaa. Tuomas Akvinolainen erottuu opiskelijoiden joukosta yhdestä hänen tunnetuimmista attribuuteistaan, rinnassa loistavasta auringosta

Loppu tarinasta onkin pelkkää voittokulkua. Tuomaasta tuli yksi Pariisin yliopiston ansioituneimmista opettajista – myös nykymittareilla. Hänen julkaisumääränsä ovat valtavat ja tekstiensä levikki fenomenaalinen. Kun Tuomas kuoli vuonna 1274 Etelä-Italiassa Pariisin yliopiston humanistinen tiedekunta lähetti dominikaaneille kirjeen, jossa pyysi palauttamaan Tuomaan ruumiin ja tämän sellaiset tekstit, joiden työstämisen hän oli aloittanut Pariisissa, kunnioitettavaksi ja säilytettäväksi yliopistoon. Ne kuuluivat kirjeen mukaan yksiselitteisesti yliopistolle. Dekaanin vaatimuksiin ei vastattu.

Teologian opetus oli Toulousessa ollut pitkän aikaa alamaissa. Seutukunnalta kotoisin oleva paavi Urbanus V näki Tuomaan ruumiissa ja ehkä erityisesti vielä tämän pääkallossa mahdollisuuden kohottaa opetuksen arvoa. Hän antoi teologian tiedekunnalle uudet privilegiot, jotka perustuivat Tuomaan opille, vuonna 1366. Tämän jälkeen vuonna 1368 hän määräsi Tuomaan reliikit siirrettäväksi Toulouseen, jotta teologisen tiedekunnan opetus lepäisi kestävällä pohjalla (…Universitas nova in theologia, quam volo fundare in doctrina solida atque summa).

Tuomaan maine houkutti yliopistoon uusia lahjakkaita opettajia ja teologian opiskelijoita. Haudasta tuli opettajakunnan kokoontumispaikka. Tänä päivänä on vaikea nähdä, että minkään alamaissa olevan oppialan kaappien luurangot voisivat toimia menestysreseptinä. Mutta varmaa on myös, että tuhkista ei nouse feeniks-lintua, jos tuhkat kerran jäädytetään.

**

Artikkelikuva: (attribuoitu) firenzeläisesen Zanobi Strozzin maalaus Tuomas Akvinolaisen koulu (puupaneeli n. vuodelta 1450). Samoin maalaus Albertuksen koulusta. Molemmat San Marco -museon kokoelmat, Firenze.