Etusivu
Turun yliopiston siitepölytiedotus on seurannut siitepölytilannetta Suomessa vuodesta 1974 alkaen. Ilman siitepölypitoisuutta sekä Cladosporium– ja Alternaria-homesienten itiöpitoisuutta seurataan Turussa ympäri vuoden. Siitepölytiedotus (aiemmin Turun yliopiston aerobiologian yksikkö) on tiedottanut ilman siitepölypitoisuuksista vuodesta 1976 alkaen. Siitepölytiedotus osallistuu myös laajasti siitepölyihin ja ulkoilman sieni-itiöihin liittyvään tutkimukseen ja on mukana monissa eri hankkeissa.
Siitepölytiedotus laatii siitepölykauden aikana kerran viikossa ilmestyvän siitepölytiedotteen. Tiedote julkaistaan perjantaisin Norkko-palvelussa. Siitepölykauden alku- ja loppuajankohdat vaihtelevat vuosittain, joten säännöllinen tiedotus alkaa ja loppuu eri vuosina hiukan eri aikaan. Yleensä tiedotteita julkaistaan maaliskuulta syyskuulle. Myös siitepölykauden ulkopuolella julkaistaan tarpeen mukaan tilannepäivitys Norkko-palveluun.
Kysyttävää siitepölyistä?
Ota yhteyttä:
siitepolytiedotus@utu.fi
050 3452398