Siitepölytietoa

Siitepöly on siitepölyhiukkasten muodostamaa hienoa pölyä. Kasvit, tarkemmin sanottuna siemenkasvit, tarvitsevat siitepölyä lisääntymiseen. Siitepölyhiukkanen sisältää kasvin koiraspuolisen sukuaineksen, ja siitepölyhiukkasen tehtävä on kuljettaa sukuaines kasvin heteistä sen naaraspuolisiin lisääntymiselimiin eli emiöön.

Tätä tapahtumaa kutsutaan pölytykseksi. Pölytystä seuraa hedelmöitys, joka käynnistää kasvin siemenen kehityksen.

Joillakin kasvilajeilla heteet ja emit ovat samassa kukassa,  joillakin lajeilla taas saman kasviyksilön eri kukissa, mutta joillakin lajeilla kokonaan eri kasviyksilöissä – jopa kilometrien päässä toisistaan. Pölytystä varten siitepölyhiukkasten täytyy siis pystyä liikkumaan hyvinkin pitkiä matkoja. Tätä varten kasveille on kehittynyt erilaisia pölytystapoja. Jotkut kasvit käyttävät apunaan tuulta, toiset hyönteisiä. Muitakin, hiukan harvinaisempia, pölytystapoja on.

Itiökasvit, kuten sanikkaiset ja sammalet, eivät tuota siitepölyä, vaan lisääntyvät nimensä mukaisesti itiöiden avulla.

Kasveilla on erilaisia pölytystapoja auttamaan siitepölyhiukkasten kuljettamisessa pitkien matkojen päähän. Pölytystapa vaikuttaa siihen, miten paljon kasvi tuottaa siitepölyhiukkasia.

Suurin osa ilmassa leijuvasta siitepölystä on peräisin tuulipölytteisistä kasveista. Ne vapauttavat ilmaan valtavia määriä siitepölyhiukkasia sattumanvaraisesti tuulen kuljetettavaksi. Osa siitepölyhiukkasista osuu saman kasvilajin emikukkiin, mutta suurin osa menee hukkaan.

Yleisimmät allergialajimme ovat juuri tuulipölytteisiä – pähkinä, leppä, koivu, heinät, pujo ja tuoksukki. Esimerkiksi koivulla yhdessä kukinnossa eli norkossa on noin 5,6 miljoonaa siitepölyhiukkasta.

Ilmavirrat, tuulen suunta ja voimakkuus sekä sateet vaikuttavat siihen, miten kauas siitepölyä leviää. Pienet ja kevyet siitepölyhiukkaset pysyvät ilmassa pidempään kuin suuremmat, ja ehtivät siten levitä kauemmas. Tietyillä siitepölyillä on erityisiä ilmatäytteisiä rakenteita, jotka edesauttavat niiden pysymistä ilmassa. Esimerkiksi männyn siitepöly voi kulkeutua tällä tavalla satojen kilometrin päähän.

Joidenkin lajien siitepölyä kaukokulkeutuu aika ajoin Suomeen jopa Keski-Euroopasta asti. Yleisesti ottaen siitepölyt eivät kuitenkaan leviä kovin kauas lähtökasvistaan, ja esimerkiksi yhden yleisimmän heinälajimme, timotein, siitepölypitoisuus ilmassa laskee viidesosaan jo 20 metrin matkalla.

Osa kasveista taas on hyönteispölytteisiä. Hyönteispölytteisillä lajeilla hyönteiset käyvät niiden kukissa hakemassa mettä, siitepölyhiukkaset tarttuvat hyönteisten karvoihin, ja lentäessään seuraavaan kukkaan hyönteinen kuljettaa siitepölyä mukanaan ja hoitaa tietämättään kasvin pölytyksen.  Hyönteispölytteiset lajit tuottavat paljon vähemmän siitepölyä kuin tuulipölytteiset, koska hyönteiset huolehtivat siitä, että suurin osa siitepölystä päätyy oikeaan paikkaan, eli saman lajin kasvin toiseen kukkaan. Esimerkiksi hyönteispölytteisellä metsäomenapuulla on vain 1400-6250 siitepölyhiukkasta yhtä kukkaa kohti.

Hyönteispölytteisten kasvien siitepöly aiheuttaa allergiaa huomattavasti harvemmin kuin tuulipölytteisten kasvien, ja sitä myös päätyy ihmisten limakalvoille huomattavasti vähemmän kuin tuulipölytteisten kasvien siitepölyä.

Suomessa siitepölyä voi esiintyä ilmassa kevättalvesta syksyyn saakka. Aikaa, jolloin ilmassa esiintyy siitepölyhiukkasia, kutsutaan siitepölykaudeksi. Suomessa ensimmäiset siitepölyhiukkaset havaitaan usein jo varhain kevättalvella, kun siitepölyä tulee maahamme kaukokulkeumana Etelä-Skandinaviasta, Keski-Euroopasta tai Baltian maista.

Siitepölykauden alkamisaika vaihtelee monella viikolla eri osissa Suomea. Turussa lepän kukinta alkaa usein maaliskuun toisella viikolla, mutta Oulussa vasta huhtikuulla. Koivun siitepölykausi voi alkaa eteläisimmässä Suomessa yli kuukauden ennen Pohjois-Lappia.

Käynnissä oleva ilmastonmuutos vaikuttaa kasvien levinneisyyteen, kasvuun ja kukintaan. Se voi siten vaikuttaa myös siitepölykausiin. Joidenkin allergialajien kukinnan alkamisajankohdan on jo havaittu hieman aikaistuneen, ja siitepölymäärien kasvaneen. Toisaalta ilmastonmuutos voi myös pidentää siitepölykautta syksyllä tekemällä myöhään kukkivan tuoksukin kaukokulkeumista yleisempiä.

Tuulipölytteisten lajien siitepölyhiukkaset ovat tyypillisesti pieniä ja kevyitä, ja voivat leijua ilmavirtausten mukana pitkienkin matkojen päähän emokasvistaan. Yli sadan kilometrin päähän lähtöpaikastaan matkannutta siitepölyä sanotaan kaukokulkeutuneeksi. Enimmillään siitepölyhiukkaset voivat kulkeutua jopa useiden satojen kilometrien päähän.

Ennen pähkinäpensaan, lepän ja koivun kukinnan alkamista Suomessa tänne voi kaukokulkeutua näiden lajien siitepölyä muualta Euroopasta. Loppukesällä Suomeen voi kaukokulkeutua Kaakkois-Euroopasta tuoksukin siitepölyä, josta erityisesti pujoallergikot voivat saada oireita.

Siitepöly aiheuttaa osalle ihmisistä allergista nuhaa ja silmäoireita, ja se voi myös pahentaa astmaoireita. Kun siitepölyhiukkanen joutuu nenän kostealle limakalvolle, käynnistyy vastaava mekanismi kuin jos se olisi onnistunut päätymään kasvin emille. Siitepöly turpoaa ja vapauttaa sisältönsä (proteiineja ja entsyymejä) limakalvolle, johon nämä allergeenit imeytyvät. Noin viidesosa suomalaisista saa allergiaoireita siitepölystä.

Aivastelu ja limaneritys ovat elimistön keino poistaa siitepölyn kaltaiset vieraat aineet. Jos elimistö on aikaisemmin herkistynyt tietylle allergeenille, solun vasta-aineet tunnistavat tunkeutujan ja limakalvolla käynnistyy allerginen tulehdusreaktio. Tällöin muun muassa histamiinin tuotannon seurauksena limakalvo turpoaa, nenän kautta hengittäminen vaikeutuu ja nukkuminen hankaloituu. Myös silmät, korvat, suu ja keuhkot voivat oireilla. Yliherkkyysreaktion tavoitteena on tuhota elimistölle vieraat aineet.

Sieni-itiöt, erityisesti homesienet aiheuttavat osalle ihmisistä allergiaoireita. Ilmanäytteistä seurataan Cladosporium– ja Alternaria-homesienten itiöpitoisuuksia. Homesieni-itiöitä on ilmassa erityisesti loppukesästä, kun ilmankosteus on suuri.