Tiedemessut toivat yhteen eri ikäiset oppilaat

Tiedemessut järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Messut suunniteltiin ja toteutettiin osana Opetushallituksen rahoittamaa Kestävä Norssi -hanketta. Tiedemessuja järjestämässä oli joukko Science-linjan ja Kestävä Norssi -hankkeen opettajia, koulun opettajaharjoittelijoita sekä vieläkin isompi joukkio Science-linjan oppilaita. Oman tukensa messuille antoi myös koulumme Tutkoke -työryhmä, jonka työn tuloksena, yläkoululaiset pääsivät kuuntelemaan asiantuntijaluentoja koulumme auditorioon. Iso kiitos mielenkiintoisista ja ikäryhmälle hyvin suunnatuista luennoista Turun yliopiston professori Linnea Karlssonille (kansanterveystiede), dosentti Kari Kaunistolle (biodiversiteettiyksiköstä) sekä professori Virpi Lummaalle (ekologia ja evoluutiobiologia).

Varsinaisena messuareenana toimi kuitenkin yläkoulun liikuntasali. Päivän aikana Turun normaalikoulun perusopetuksen 1-9 -luokkien kaikki oppilaat opettajineen pääsivät vierailemaan siellä. Messuilla oli tarjolla laaja valikoima aktiviteetteja ja tietoa toteutuneista projekteista. Tutkiminen, oppilaiden esitysten seuraaminen, ohjelmointiharjoitukset ja muut aktiviteetit herättivät kiinnostusta luonnon ilmiöitä sekä kestävää tulevaisuutta kohtaan sekä tutustuttivat teknologian mahdollisuuksiin. Messuille osallistuivat myös LUMA-keskus sekä Turun yliopiston oppimisen ja opetuksen tutkimuskeskus CERLI sekä Matikkakeidas. Heidän läsnäolonsa vahvisti messujen antia ja loi oppilaille ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua tiedemaailmaan syvemmin.

 
LUMA-keskuksen pisteellä riitti vilinää. Huhu kiersi, että pisteeltä saa vaahtokarkkeja.


Cerlin ja Matikkakeitaan pisteellä oppilaita osallistettiin ja haastettiin. Matikkakeidas kysyi, mitä matematiikkaa koulun liikuntasalista löytyy ja CERLI pyysi oppilailta vinkkejä: ”Mitä pitäisi tutkia?”

1a-luokan pisteellä työskenteli valkotakkisia tutkijoita ja messuvieraat pääsivät pienten tutkijoiden opastuksella havainnoimaan kaikilla aisteillaan. Erotatko sinä muuten mehiläisen, kimalaisen ja ampiaisen toisistaan? Nämä 1-luokkalaiset erottavat!

 

Myös 3a-luokan oppilaat vakuuttivat luonnontieteellisellä osaamisellaan. Messupisteen esitykset vakuuttivat. Tiedätkö sinä, mitä hypoteesilla tarkoitetaan?

 

4a- ja 6a-luokkien pisteellä esiteltiin ohjelmointiosaamista. Pisteellä kävi kova kuhina – onhan tämä nyt tosi mielenkiintoista ja ohjelmoinnillista ajattelua aivan varmasti tarvitaan tulevaisuudessakin.

Myös yläkoulun Science-luokkalaiset esittelivät osaamistaan laajasti. Vai mitä sanot näistä messupisteistä!

Easi Scopeja eli munamikroskooppeja saimme ostettua koulullemme Kestävä Norssi -hankkeen rahoituksen turvin ja ne ovatkin osoittautuneet käyttökelpoisiksi. Esimerkiksi vaatekuituja voi vertailla varsin helposti – mutta voiko mikroskoopin kuvien perusteella huomata eroja kuitujen laadussa? Minkälaisia materiaaleja kestävän kehityksen näkökulmasta kannattaisi valita?

 

Myös perinteisimmillä valomikroskoopeilla on paikkansa.

 

Mitä ihmettä tässä tapahtuu? No tässä haarukoiden avulla yritetään saada perunaa tasapainoon.

 

”Testaa voimasi ja kirjoita tuloksesi.” Näin markkinoitiin tätä messupistettä, jossa moni tekikin työtä käskettyä.

 

Maailman tutustutaan kaikin astein ja tällä pisteellä tuntoaistikin sai ihmeteltävää. Maissitärkkelyksen ja veden liitosta syntyi jotakin jännittävää ja jotakin hieman sottaistakin. Pisteellä riitti kävijöitä! Tutustu tarkemmin aiheeseen googlaamalla ”Oobleck non-Newtonian fluid”.

 

Tällä pisteellä tehtäviä oli eriytetty – ala -ja yläkoululaisille löytyi omat nimeämistehtävänsä.

 

Tyylinäyte yläkoululaisilta! Tällä osaamisella ja asenteella mennään vielä pitkällä. Jos niitä ostoksia kotiin kuljettavia robotteja ei olisi vielä keksitty, niin nämä oppilaat keksisivät ne.

 

Myös leivinjauheesta oli mahdollisuus oppia monia asioita.

 

Tutkimuksen tekemistä harjoitellaan Science-linjalla viikoittain. Koulun pienimmillä tutkijoilla havaintojen tekeminen on iso osa tutkimusprosessia. Kivet ja mineraalit ovat tutkimuskohteena kestosuosikki. Pisteellä riitti ruuhkaa ja kivinäytteitä kaivettiin myös omista taskuista.

 

Purtavaa aivoille. Osaisitko sinä sijoittaa nämä oikeaan lokeroon?

 

Kutsuimme iltatapahtumaan Science-linjan oppilaat perheineen ja sali täyttyikin nopeasti hyväntuulisella puheensorinalla. Koulumme sijaitsee Varissuolla, joka on kulttuurisesti moniarvoinen. Tilaisuudessa vaihdettiin kuulumisia ja tunnelma oli yhteisöllinen ja lämmin. Koulussa on yhdistävä voima.

 

Jalkapalloilevalle Varissuolle pienenä bonuksena alakoulun saliin oli hommattu tutka, joka mittasi pallon nopeutta.

 

 

 

 

 

Onnistuimme monessa asiassa hyvin, vaikka kysymyksessä olivatkin vasta ensimmäiset Tiedemessumme. Erityisen ilahduttavaa oli jälleen huomata, miten isot ja pienet oppilaat yhdessä toimien saivat aikaiseksi jotakin ikimuistoista ja miten sujuvaa kommunikointi eri ikäisten välillä oli.

Jatketaanko tästä ensi vuonna?


» Kestävä Norssi