Kylläpä Neaa jännitti. Äiti oli kotona näyttänyt kuvia EEG-myssystä, ja sellainen Nealle puettaisiin tänään. Iloinen Silja olikin jo alaovella vastassa…
Yksi ensimmäisten joukossa käynnistetyistä FinnBrainin osatutkimuksista eli vauvaiän lastenlääkärikäynnit on saatu onnistuneesti päätökseen. Työpareinani lääkärit, opiskelijat ja tutkimushoitajat ahkeroivat vanhempien…
Vauvojen ja pienten taaperoiden neuropsykologisen kehityksen tutkiminen on haastavaa –ja siksi niin kiehtovaa. Muun muassa kielelliset taidot, muisti, tarkkaavuus ja…
Uniongelmat ovat yleisiä raskauden aikana, ja niillä on tapana vaikeutua raskauden edetessä. Merkittävä osa raskaana olevista ei saa riittävästi unta….
Hammashoitopelko on valitettavan monelle suomalaisellekin tuttu asia. Vanhempi ikäpolvi muistelee paikkaa kamalaa: koulun hammashoitolaa, eivätkä hammashoidosta kerrotut kauhutarinat ole vieraita…
Olemme kaksi FinnBrain-tutkimuksessa mukana olevaa väitöskirjatutkijaa. Me molemmat tutkimme stressihormoni kortisolia, vaikkakin hieman eri näkökulmista. Susannan pääasiallisena tutkimusaiheena on stressireaktion…
Olen koulutukseltani psykologi ja perheterapeutti ja työskennellyt koko työurani lasten ja perheiden parissa. Olen tullut mukaan FinnBrain-tutkimukseen vuonna 2011 väitöskirjatutkijaksi,…
FinnBrain-tutkimuksen EEG-tiimi on saanut keväällä lisävahvistusta ja uusi kolmevuotiaiden lasten ikäpiste käynnistyy kesäkuussa 2016. Osa perheistä pääsee mittauskäynnille FinnBrain-tutkimuksen tutkimustiloihin…
Saara Nolvi kirjoitti 11.4.2016 FinnBrain-blogissa vauvojen yksilöllisistä temperamenttipiirteistä ja niiden vaikutuksesta lapsen kehitykseen. Vauvan taipumus negatiivisiin tai positiivisiin tunnereaktioihin tai…
Syksyllä 2015 elokuvateattereissa tuli ensi-iltaan piirroselokuva Inside Out, jossa 11-vuotias päähenkilö Riley kamppaili perheen muuton aiheuttamassa kriisitilanteessa tunteiden aallokossa. Kun…