Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan verkkolehti
Viimeisimmät julkaisut

7.11.2018
Kaksi uutta SELMA-keskuksen hanketta kertomuksista ja traumoista Syksyllä 2018 SELMA: Centre for the Study of Storytelling, Experientiality and Memory -tutkimuskeskuksen piirissä on käynnistynyt kaksi uutta monitieteistä tutkimushanketta,...

7.11.2018
Beethoven, Bowie ja musiikki Toimin 1.8.2018 alkaen Susanna Välimäen sijaisena musiikkitieteen yliopistonlehtorina. Vaikka en ole taustaltani musikologi, urani koostuu pääosin populaarikultuurin, ja erityisesti populaarimusiikin...

7.11.2018
Kokoomateos kunnioittaa Ranskan ja Suomen välisiä kieli- ja kulttuurikontakteja Suomen ja Ranskan kielen ja kulttuurin edistämiseen tähtäävän yliopistotasoisen yhteistyön historia on pitkä. Turussa luettiin ranskaa jo 1600-luvulla Turun akatemiassa,...

7.11.2018
Opetus tutkimuksen tukena – ja toisinpäin Muutin ensimmäistä kertaa elämässäni Turkuun elokuussa 2018, jolloin aloitin työn yleisen kirjallisuustieteen yliopisto-opettajana. Kaupunki ja yliopisto ovat ilahduttavia uusia tuttavuuksia,...

7.11.2018
Filologit Edinburghissa Elokuun lopussa englannin oppiaineen filologit matkustivat joukolla konferenssiin Edinburghiin, Iso-Britanniaan. Kahdennettakymmenettä kertaa järjestetty International Conference on English Historical Linguistics (ICEHL)...

7.11.2018
Rakkaudesta elokuviin Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalia järjestävän yhdistyksen toiminnanjohtaja Anna Möttölä on Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan kasvatteja....

7.11.2018
Maj Lind -pianokilpailu: opiskelijoiden soittelusta kansainväliseksi mediatapahtumaksi Kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu on keskeisimpiä kotimaisia musiikkikilpailuja. Kilpailun kautta suuren yleisön tietoisuuteen ovat nousseet sellaiset nimet kuin kapellimestari ja...

7.11.2018
Talvadas-projektin tutkijat ja tutkittavat kohtasivat palautuksen hengessä Vuonna 1967 aloitettua saamelaista uskomusperinnettä tarkastelevaa Talvadas-projektia muisteltiin elokuussa Karigasniemellä valokuvanäyttelyssä, seminaarissa ja kenttämatkalla, joihin osallistui sekä tutkijoita että paikallisia...
29.10.2018
Kirjoituspiilo Hermostuttaa. Päästän tänne harvoin ketään, mutta L on yrittänyt tulla viime aikoina monta kertaa ja olen kyllästynyt tekosyihini. On liian...