Turun joulurauhaa julistettaessa vuonna 1770 kehotettiin ihmisiä käyttäytymään rauhallisesti, etteivät he aiheuttaisi pelkoa muissa kaupunkilaisissa joulun pyhinä. ”Eij mös sallita…
Valtaväestö pelkää sotia, katastrofeja, onnettomuuksia ja muita turvattomuuden tunteita aiheuttavia uhkia: sitä, että tulevaa ei voi nähdä ennalta eikä sen…
Syöpä kuului englantilaisten suuriin pelkoihin 1700-luvulla. Teoksessaan Breast Cancer in the Eighteenth Century Marjo Kaartinen tarkastelee tautia, sen hoitoa ja…
Täydentävän rahoituksen, eli sen jolla tutkimusta tehdään ja hankkeita pyöritetään, hakeminen näyttäytyy katsojasta riippuen varsin erilaisena. Controllerille kyse on budjetista;…
Sirkkalan Janus-salin aulaan oli 12.3. kokoontunut suuri joukko turkulaisia kulttuurintutkijoita juhlimaan uuden yhteisen oppikirjan, Askel kulttuurien tutkimukseen (Turun yliopisto 2015),…
Nuorisotyön tallentamiskeskus Nuoperi toimii Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella, kansatieteen oppiaineen yhteydessä. Nuoperi kartoittaa, kerää ja tallentaa…
Kulttuurihistorian oppiaineessa toimiva Aboagora-projekti yhdistää voimansa performanssi- ja esitystaiteen festivaali New Performance Turku Festivalin kanssa tarkastellakseen tieteen ja taiteen välistä…
Tunteiden historia on yksi historiantutkimukseen tuoreista suuntauksista. Toisin kuin monet historiantutkimukseen rantautuneista raskaasti lastatuista metodologis-teoreettisista maihinnousualuksista kuten transnationalismi, tunteiden historia…
Uskonnot tuovat ihmisille jäsentyneen maailmankuvan, joka parhaimmillaan tarjoaa elämälle tarkoituksen ja mielekkyyden. Pahimmillaan siitä tulee ahdistava ja kuormittava, jolloin yksilö…
Normandian rannikolla sijaitsevalla Guernseyn saarella on erityinen asema mustekalaeläinkuvan kannalta. Victor Hugo asui siellä maanpaossa vuosien 1855–1870 välisenä aikana, jolloin…