Uusi laitosjohtaja uusien haasteiden edessä

Uusi historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen johtaja Pekka Hakamies valaisee näkemyksiään laitoksen uusista haasteista sekä opetuksen, tutkimuksen ja hallinnon…

Draculan vieraana

Dracula on yksi Romanian matkailun vetonauloista. Syy tähän löytyy Bram Stokerin vuonna 1897 julkaistusta vampyyriromaanista. Bram Stoker ei ollut ensimmäinen,…

Uusi yliopisto-opettaja folkloristiikassa

Folkloristiikan oppiaineessa on aloittanut määräaikaisena yliopisto-opettajana syyskuun alusta lähtien filosofian tohtori Kaarina Koski. Kosken vastuulla on osa professori Pekka Hakamiehen…

Pyhää ja pahaa kuvien kertomana

Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen sekä Arte ry:n yhteistyönä syksyn 2011 aikana toteuttama Camera Sacra & Mala…

Miehet stringeissä

Banjot ja kitarat soivat. Välillä kuuluu mandoliinin värinää ja ukulelen kilkutusta. Maanläheiset laulut kertovat milloin Amerikan raitista, milloin koti-Suomen ihmeistä….

Vampyyrit ja perinteentutkimus

Vaikka ilmiön huippu on varmaankin jo saavutettu, ovat vampyyrit edelleen suosituimpia populaarikulttuurin hahmoja. Lukuisat vampyyreista kertovat kirjat, elokuvat ja televisiosarjat…