TCM-täydennyskoulutus.

Ihmeelliset vuodet TCM-täydennyskoulutuspäivä tarjosi osallistujille ideoita ja tukea ryhmänohjaamiseen

Kesäkuun alussa pidettiin Ihmeelliset vuodet TCM-ryhmänohjaajien täydennyskoulutuspäivä Turussa. Koulutuspäivään osallistui noin 20 ryhmänohjaajaa eri puolilta Suomea. Oli ihailtavaa huomata, miten koulutuspäivään osallistuttiin kauempaakin. Osallistujissa oli sekä pitkään ryhmiä ohjanneita, kokeneita ohjaajia että vasta muutaman ryhmän ohjanneita ohjaajia.

Koulutuspäivän tarkoituksena oli vahvistaa menetelmän mukaista työtä, tutustuttaa TCM-ohjaajia toisiinsa, saada vertaistukea sekä päästä jakamaan osaamistaan ja saada toisilta ryhmänohjaajilta vinkkejä ryhmien ohjaamiseen.

Aamupäivä aloitettiin pohtimalla laadukkaan ryhmänohjaamisen elementtejä, kuten koulutuspäivän rakennetta, videotyöskentelyä, harjoituksia ja ohjaajien rooleja. Ryhmissä kiertäen osallistujat kokosivat paperille omia ideoitaan, ajatuksiaan ja oivalluksiaan näihin aihealueisiin liittyen. Lopuksi aiheet koottiin yhteen. Antoisia keskusteluita käytiin jokaisessa ryhmässä ja jokainen tuntui saavan jotain uutta omaan ryhmänohjaamiseensa.

Iltapäivällä kokoonnuimme käyttäytymissuunnitelman ääreen. Käyttäytymissuunnitelman tehokkaaseen käyttöön saatiin hyviä vinkkejä ja kuultiin, miten käyttäytymissuunnitelmatyötä on käytännössä toteutettu työpajapäivässä ja miten siitä saadaan konkreettinen apu menetelmäkoulutuksiin osallistujille.

Rooliharjoituksia käsiteltiin päivän aikana, kuinkas muutenkaan kuin harjoittelemalla. Ensin palautimme mieleen menetelmän mukaiset ohjeet harjoitusten toteuttamisesta ja sen jälkeen teimme harjoituksen käytännössä, kiitos rohkeiden osallistujiemme.

Koulutuspäivän lopussa kuulimme kotipesän terveisiä ajankohtaisista asioista menetelmän toteutukseen liittyen, syksyn 20-vuotisjuhlavuoden tapahtumista sekä meneillään olevan TCM-tutkimuksen etenemisestä.

Pienryhmäkeskustelu.Osallistujien palautteista nousi esiin, että parasta antia täydennyskoulutuspäivässä olivat keskustelut pienryhmissä, ideat ja vinkit omaan ryhmänohjaamiseen sekä vertaistuki ja yhteisten asioiden jakaminen.

Täydennyskoulutuspäivä koettiin erittäin hyödyllisenä ja tärkeänä oman ryhmänohjaajuuden kannalta. Osallistujien mielestä oli tärkeää saada rauhassa keskittyä ja pysähtyä menetelmän osa-alueisiin.

Koulutuspäivän anti mielessä onkin hyvä ryhtyä suunnittelemaan syksyn ryhmien ohjaamista. Kiitos kaikille osallistujille aktiivisesta osallistumisesta!

Johanna Kivistö & Päivi Lindberg

Poimintoja osallistujien palautteista

  • Koulutuksen kokonaisuus oli hienosti suunniteltu. Kaikki työpajan vetämisessä tärkeät näkökulmat mitä itse kaipasin, tuli käsitellyksi. Sain lisää varmuutta työpajojen ohjaamiseen ja runsaasti hyviä vinkkejä. Todella tarpeellinen koulutus!
  • Hyödyllinen, inspiroiva päivä. Pääsisipä pian kouluttamaan!
  • Pidin erilaisista työskentelytavoista ja kokemusten jakamisesta, sain paljon tarkennusta ja hyviä ideoita.