Kun huomio siirtyi ongelmista onnistumisiin, Annan perheen arki alkoi helpottua
Anna Suuronen oli ehtinyt hakea tukea vanhemmuuteen jo pitkään ennen kuin hän osallistui Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmään. Ryhmässä opitut keinot auttoivat vähentämään ristiriitoja, vahvistamaan myönteistä vuorovaikutusta ja tuomaan arkeen kaivattua rauhaa.
Anna Suuronen työskentelee Suomen ympäristökeskuksessa SYKEssä vaativassa asiantuntijatyössä ja kasvattaa seitsemänvuotiasta tytärtään yhteishuoltajuudessa lapsen isän kanssa. Perheen arkea kuormittivat lapsen voimakkaat nepsy-piirteet ja tunnesäätelyn haasteet.
– Lapsi on todella intensiivinen. Hän ei oikein malttanut olla yksin hetkeäkään, vaan tarvitsi jatkuvasti seuraa, tekemistä ja huomiota. Tuntui, että minun piti koko ajan viihdyttää tai reagoida johonkin. En oikein voinut vain istua alas ja levätä, Suuronen kertoo.
Kuormitus näkyi erityisesti tavallisissa arjen tilanteissa.
– Jos tuli pieni pipi tai muistutin illalla hampaanpesusta, seurauksena saattoi olla valtava huutaminen. Tunnesäätelyn vaikeus näkyi monessa ihan perusasiassa.
Apua Suuronen alkoi hakea jo lapsen ollessa pieni. Viimeksi perhe kävi neuvolan neuropsykiatrisella arviointijaksolla ja lopulta Suuronen ohjattiin Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmään.
– Minulla ei ollut ryhmästä mitään erityisiä odotuksia, olin vain olemassa ja yritin selvitä arjesta. Mutta jo heti alussa tuli tunne, että tästä voi oikeasti olla hyötyä, Suuronen kertoo.
Kehujen lisääminen muutti perheen arjen
Vanhemmuusryhmässä käytiin läpi kasvatuksen keinoja videoiden, keskustelujen ja harjoitusten avulla. Suuroselle tärkeäksi nousi erityisesti vertaistuki ja ilmapiiri.
– Meillä oli todella hyvä ryhmä, paljon huumoria, ymmärrystä ja kunnioitusta muita kohtaan. Oli helpottavaa huomata, ettei ole yksin näiden asioiden kanssa.
Ryhmästä saadut keinot siirtyivät nopeasti käyttöön kotona. Suuronen kertoo aiemmin kiinnittäneensä paljon huomiota lapsen negatiiviseen käytökseen.
– Kielsin ja korjasin jatkuvasti, ja varmasti samalla vahvistin huonoa käytöstä huomaamattani. Ryhmässä opin huomiotta jättämistä ja sitä, miten tärkeää positiivinen palaute on. Aloin tietoisesti lisätä positiivisia kommentteja ja kehuja moninkertaisesti. Sen jälkeen otimme käyttöön huomiotta jättämisen, ja se on toiminut meillä todella hyvin. Meidän arki muuttui ihan täysin.
Muutokset näkyivät vähitellen myös lapsen käyttäytymisessä.
– Lyöminen ristiriitatilanteissa loppui kokonaan. Lisäksi aiempi asiaton käytös ja esimerkiksi vessasanojen viljely ovat vähentyneet todella paljon. Nykyään kiitos ja anteeksi ovat ihan tavallista arkikieltä, ja myös muut aikuiset ovat huomanneet muutoksen.
Vanhemman hyvinvointi näkyy koko perheessä
Suuronen uskoo, että monessa perheessä ongelmana ei ole tiedon puute vaan vanhempien uupuminen.
– Moni vanhempi tietää teoriassa, miten pitäisi toimia, mutta voimat ovat niin lopussa, ettei niitä keinoja jaksa toteuttaa arjessa. Siksi olisi tärkeää puhua enemmän myös vanhemman omasta jaksamisesta ja lempeydestä itseä kohtaan.
Hän toivoo, että vastaavanlaisia ryhmiä olisi nykyistä enemmän tarjolla.
– Tällaisten taitojen harjoittelu voisi olla jopa osa neuvolajärjestelmää. On ollut etuoikeus saada käydä näitä asioita läpi pienryhmässä.
Suuronen kokee, että tärkein muutos ei lopulta ollut yksittäinen kasvatuskeino vaan koko ilmapiirin muuttuminen.
– Ryhmä lisäsi positiivista itsepuhelua ja auttoi ymmärtämään, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä. Kun vanhemman omat akut latautuvat edes vähän, se näkyy heti myös lapsessa ja koko arjessa.