Ilmaston muuttuessa meriekosysteemien keskinäinen vuorovaikutus muuttuu
Uusin tutkimuksemme tuo vahvistusta näkemykselle, että Itämereltä Pohjanmereen purkautuvalla murtovedellä on aiemmin tiedettyä voimakkaampi vaikutus paitsi Pohjanmeren suolapitoisuuteen ja kasvi- ja eläinplanktonin määrään, myös silikaattiravinteen saatavuuteen Pohjanmeren ulappaekosysteemissä.
Pohjanmeressä, kuten yleensäkin valtamerissä, kasviplanktonin kuten piilevien kasvua ja kehitystä rajoittaa typen ja fosforin ohella silikaattiravinteen puute. Toisin kuin valtamerissä, Itämeren silikaattipitoisuus on luonnostaan korkea, sillä sen valuma-alueella sijaitsee runsaasti silikaattien lähteenä toimivia hiekkamaita. Tästä johtuen Itämerestä ulospurkautuva murtovesi onkin aiemmin toiminut tärkeänä silikaattilähteenä Pohjanmeren piileville.
Lisääntyneen sateisuuden aiheuttama jokivalumien kasvu yhdessä lisääntyneen patoamisen ja rehevöitymisen kanssa on sittemmin laimentanut silikaattien määrää Itämeren valuma-alueella. Tämän seurauksena myös Pohjanmereen purkautuvat silikaattipitoisuudet ovat laskeneet ja ravintoketjun pohjan muodostavat piilevät ovat alkaneet kärsiä niille tärkeän rakennusaineen puutteesta. Tutkimuksessamme saatiin viitteitä myös siitä, että Itämerestä ulospurkautuvalla murtovedellä voi olla vaikutusta myös koko ravintoketjun tilaan, mutta vaikutusten laajuudesta ei toistaiseksi ole tietoa.
Tämän hetkisen näytön perusteella Itämeren valuma-alueella tehtävät toimenpiteet vaikuttavat aiemmin tiedettyä voimakkaammin Pohjanmeren tilaan sekä edelleen sen lajistolliseen monimuotoisuuteen. Ilmastomuutoksen edetessä Itämeren vaikutus Pohjanmereen ennustetaan vain voimistuvan, minkä vuoksi sen vaikutus tulisi ottaa muiden tekijöiden ohella huomioon sekä tutkimuksessa että myös poliittisessa päätöksenteossa.
>>Lue koko Turun sanomien alio-kirjoitus
Tutkimus on julkaistu Estuarine, Coastal and Shelf Science julkaisusarjassa: