Kesän 2020 yhteysaikataulut päivitetty

Kesän 2020 yhteysaikataulut on jälleen julkaistu yhteistyökumppaneidemme sivuilla. Seiliin voi jälleen matkustaa suoraan Turusta m/s Norrskärillä 1.5.2020 alkaen ja Nauvosta ja Hankasta m/s Östernillä 1.6.2020 alkaen (Koronavirustilanteen aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi Pieni Rengastie avataan tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta 01.06.2020).  Kaikki kulkuyhteydet Seiliin löydät kootusti myös sivuiltamme >>vierailijalle.

Seilissä vierailevia tutkijoita, opiskelijoita ja koululaisryhmiä pyydämme varaamaan hyvissä ajoin tarvittavat palvelut oikealta palveluntuottajalta. Ota meihin yhteyttä mikäli olet kiinnostunut käyttämään tutkimuslaitoksen laboratorioita, tutkimusvälineitä, veneitä tai haluat ottaa näytteitä Seilissä tai sen lähialueilla.

Haluatko ryhmäsi kanssa tutustua Seilissä tehtävään tutkimukseen ja tutkimuslaitoksen toimintaan?Esittelemme aseman toimintaa ja tutkimusta Seilissä vieraileville ryhmille sopimuksen mukaan. Luentosalissa pidettävän toiminnan esittelyn kesto on noin 30 minuuttia. Tämän lisäksi on mahdollista tutustua tutkimustiloihin ja tutkimusalueisiin opastetulla kierroksella. Esittelyn ja kierroksen yhteiskesto on noin tunti. Kesäkaudella (huhti-syyskuu) esittelyjä on tarjolla pääasiassa arkipäivinä ja virka-aikoina. Muut ajankohdat sopimuksen mukaan. Ota yhteyttä ja varaa esittely hyvissä ajoin! Aseman esittelyistä ja opastuskierroksista peritään hinnaston mukainen maksu. Tutustu myös muihin palveluihimme täällä.