Seiliin uusia tutkimus- ja luontopolkuja 2023

Seilin luonto- ja patikointipolut

Kartta avautuu suuremmaksi kuvaa klikkaamalla.

Tutkimuspolku (1,6 km) kulkee saaren eteläosan rehevissä lehdoissa, perinnemaisemissa ja rantakallioilla. Polun opasteet kertovat luonnonhoidon suunnittelusta ja tutkimuksesta Saaristomerellä.

Patikointireitti ”Länsilenkki” (1,7 km) kiertää nimensä mukaisesti saaren länsipuolta vaihtelevissa metsä- ja rantamaisemissa.

Kirkkoniemen polku (0,5 km) tutustuttaa museokirkon ympäristöön. Polku vie kirkkokallioiden päälle josta avautuu näkymä Airiston suuntaan.

Vierailijoiden toivotaan noudattavan karttaan merkittyjä reittejä. Huomaathan, että osa poluista on myös ajoittain suljettuna lehmien laudunnuksesta riippuen, reittien aluissa on tällöin tästä kertovat kyltit. Reitit ovat helppokulkuisia, mutta osin mäkisiä. Lisätietoa reiteistä myös Metsähallituksen Luontopalveluiden sivuilla osoitteessa Luontoon.fi

Tiesithän, että voit tutustua Seiliin ja muuhun saaristoon myös virtuaalikierroksella (linkki avautuu uudelle sivulle)