Yliopistojen kenttäasemien yhteinen tutkimus paljastaa valtakunnallisen puutiaistilanteen

Vuonna 2015 alkanut viiden yliopiston yhteinen hanke on mahdollistanut puutiaisten tutkimisen yhtenäisin menetelmin koko valtakunnan tasolla. Tutkimuksessa raportoidaan puutiaismäärien lisäksi taudinaiheuttajien esiintyminen neljän ensimmäisen tutkimusvuoden aikana.

Turun yliopiston koordinoima viiden suomalaisen yliopiston kenttäasemien RESTAT-verkosto (Finnish Research Stations) on julkaissut tuloksia puutiaistutkimuksestaan. Turun, Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistojen sekä Åbo Akademin yhteinen tutkimus raportoi puutiaiskantojen seurannan ja näytteiden sisältämien taudinaiheuttajabakteerien, -virusten ja -alkueläinten esiintyvyydet vuosina 2015–2018.

Pohjois-Suomen Kevon (TY), Muddusjärven (HY), Värriön (HY) ja Oulangan (OY) tutkimusasemilla puutiaisia ei toistaiseksi ole lainkaan havaittu, mutta saaristossa Seilissä (TY) ja Tvärminnessä (HY) sekä Ahvenanmaan Husössä (ÅA) puutiaisia oli hyvin runsaasti ja määrissä oli nouseva suuntaus.

Lue lisää:

>>Mediatiedote

>>Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Ticks and Tick-borne Diseases -julkaisusarjassa

>>Turun yliopiston puutiaisprojekti

>>Suomen yliopistolliset tutkimusasemat