Eläkkeelle siirtyminen on merkittävä elämänvaihe, johon liittyy muutoksia monilla elämän osa-alueilla. FIREA-tutkimuksen pohjalta on nyt laadittu Eläkkeelle siirtyminen – mahdollisuus…
Aktiivinen sosiaalinen osallistuminen ennustaa sekä miesten että naisten jatkamista työelämässä yli varsinaisen eläkeiän. Erityisesti kulttuuriharrastukset, kerho- ja yhdistystoiminta sekä opiskelu…
Psykologian maisteri Saana Myllyntausta tutki väitöskirjassaan nukkumisessa tapahtuvia muutoksia eläkkeelle siirtymisen yhteydessä. Tutkimuksessa hyödynnettiin sekä FIREA-tutkimuksen kysely- ja liikemittariaineistoja. Myllyntaustan…
Turun yliopiston pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, miten liikkuminen muuttuu eläköitymisen seurauksena ja millaisia rajoitteita ja resursseja eläkkeelle jääminen asettaa liikkumiselle….
Turun yliopiston terveysmaantieteellisessä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, vaikuttaako ikääntyvien ihmisten kodin sijainti ja sen lähiasuinympäristön ominaisuudet heidän fyysisen aktiivisuutensa määrään….
FIREA-tutkimuksen aktiivisuusmittausten ja kuntotestien tulokset osoittavat, että fyysisen aktiivisuuden määrä ja ajoittuminen työpäivän aikana vaihtelevat runsaasti ikääntyvillä työntekijöillä. Tulosten mukaan…
FIREA-tutkimuksen päärahoittaja Suomen Akatemia on myöntänyt 4-vuotisen rahoituksen aktiivisuuskäyttäytymisen tutkimiseen. Professori Sari Stenholmin johtama tutkimusryhmä on saanut 4-vuotisen hankerahoituksen koko…
Aktiivisena eläkkeelle -tutkimuksen tulokset kertovat, että liikunta-aktiivisuuden muutokset eläköitymisen yhteydessä vaihtelevat eri ryhmissä. Naisilla, etenkin palvelualalla ja ruumiillisessa työssä työskentelevillä aktiivisuus…