Hyvin pienipainoisena syntyneiden keskosten kognitiivinen kehitys varhaislapsuudesta kouluikään

(väitöskirjatyön tiivistelmä)

Taustaa:

Pienenä keskosena syntyneiden lasten selviytyminen on parantunut, mutta
keskosuuteen liittyvän pitkäaikaissairastavuuden esiintyvyys on pysynyt edelleen
korkeana. Pienillä keskosilla ovat riski kehityksellisille ongelmille, joita ovat muun
muassa vaikeat neurologiset vammat sekä kognitiivisen kehityksen poikkeavuudet.
Kirjallisuuden mukaan keskosten kehitykselliset näkymät vaihtelevat eri maiden ja eri
sairaaloissa syntyneiden lasten välillä, kuten myös eri aikakausina syntyneiden lasten
välillä. Eri tutkimuksissa on tarkasteltu eri tavoin määriteltyjä keskosryhmiä
vaihtelevilla arviointimenetelmillä, mikä vaikeuttaa luotettavaa vertailua. Keskosen
vanhemmille olisi tärkeää pystyä tarjoamaan ajantasaista ja alueellisesti kerättyä tietoa
keskosten kehityksellisestä selviytymisestä. Keskitetty riskilasten seuranta antaa
sairaaloille mahdollisuuden arvioida hoitokäytännöissä tapahtuvien muutosten
vaikutusta keskosten kehitysennusteeseen.

Aineisto:

Väitöskirja on osa laajaa alueellista, prospektiivista ja moniammatillista
seurantaprojektia “PIeniPAinoisten RIskilasten käyttäytyminen ja toimintakyky
imeväisiästä kouluikään”, PIPARI. Väitöskirja koostuu neljästä alkuperäisestä
tutkimuksesta, jotka esittävät seurantatietoa vuosina 20012006 hyvin pienipainoisena
(<1500 grammaa) syntyneistä keskosista imeväisiästä viiden vuoden ikään.

Menetelmät:

Ensisijainen kehitystä kuvaava mittari on lasten kognitiivinen kehitys ja toissijaisesti
väitöskirjassa kuvataan lasten merkittäviä neurologisia vammoja (CPvammaisuus,
kuurous ja sokeus). Ensimmäisessä osatyössä keskosten varhaista itkukäyttäytymistä
tutkittiin vanhempien täyttämän itkupäiväkirjan avulla ja suhteessa kognitiiviseen ja
motoriseen kehitykseen kahden vuoden iässä. Toisessa osatyössä arvioitiin
kognitiivista ja neurologista kehitystä kahden vuoden iässä suhteessa taustamuuttujiin,
raskauden ja imeväisiän aikaisiin tekijöihin sekä varhaisiin aivokuvantamislöydöksiin.
Kehitystä verrattiin samassa sairaalassa täysiaikaisena syntyneiden lasten kehitykseen.
Kolmannessa osatyössä arvioitiin keskosten ja täysiaikaisena syntyneiden lasten
kognitiivisen kehityksen pysyvyyttä kahdesta viiden vuoden ikään. Viimeiseksi
neljännessä osatyössä arvioitiin 5vuotiaiden keskosten ja täysiaikaisena syntyneiden
lasten lukemaan oppimista edeltäviä valmiuksia (äänteiden prosessointi, nopea
sarjallinen nimeäminen ja kirjaintuntemus). Lukivalmiuksia arvioitiin suhteessa taustamuuttujiin, raskauden ja imeväisiän aikaisiin tekijöihin sekä varhaisiin aivokuvantamislöydöksiin.

Tulokset:

Väitöskirjan päälöydöksiä olivat, että imeväisiässä itkuiset keskoset eivät olleet
korkeammassa riskissä kognitiivisen kehityksen ongelmille. Itkuisuus oli kuitenkin
yhteydessä heikompaan motoriseen kehitykseen. Keskosten kehitys oli parempaa
verrattuna aiemmin kirjallisuudessa esitettyihin tuloksiin, ja kehityksen parantuminen
näkyi myös kognitiivisen kehityksen osalta. Ero täysiaikaisena syntyneisiin
verrokkeihin oli kuitenkin merkitsevä. Vaikea aivopatologia, samoin kuin
suoliperforaatio, olivat itsenäisiä riskitekijöitä kehityksellisille ongelmille silloinkin,
kun monia muita riskitekijöitä oli huomioitu. Kahden vuoden iässä arvioitu
kognitiivinen kehitys oli vahvasti yhteydessä kognitiiviseen kehitykseen viiden
vuoden iässä, mikä korostaa varhaisen kehitysseurannan ja mahdollisten varhaisten
interventioiden mahdollisuuden merkitystä. Keskosilla oli heikommat lukemista
ennakoivat valmiudet viiden vuoden iässä kuin täysiaikaisena syntyneillä lapsilla.
Keskosten lukivalmiuksiin vaikutti kuitenkin huomattavasti yleinen kognitiivinen
kehitystaso siitäkin huolimatta, että kehitysvammaiset lapset eivät olleet mukana
analyysissa.


Tutkimusten tulosten perusteella voidaan suositella, että keskosten vanhemmille tulisi
tarjota tietoa keskosten kehitysennusteesta, joka perustuu samassa sairaalassa saatuihin
seurantatuloksiin. Varhaiset löydökset aivokuvantamistutkimuksessa ja imeväisiän
sairastavuus ovat kehityksen keskeisiä ennustekijöitä. Tutkimustulokset korostavat
sekä lyhyen (2 vuoden) että pitkän (5 vuoden) kehitysseurannan tarpeellisuutta niin
yksilön kuin palvelujärjestelmän laadun näkökul