Uudessa tutkimuksessamme selvitimme ilmastonmuutoksen vaikutuksia Saaristomeren ravintoverkkoihin ja havaitsimme, että etenkin suolaiseen veteen sopeutuneet planktonit ovat vähentyneet. Tämä vaikuttaa myös…
Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos on seurannut Saaristomeren tilaa ja ympäristön muutoksia 1960-luvulta alkaen ja tuottaa tänä päivänä ainutlaatuista tutkimustietoa Itämerellä…
Tutkimusaluksemme r/v Aurelia on nyt varattavissa kesän 2024 kuljetuksia ja retkiä varten! Saaristo-olosuhteisiin hyvin soveltuva alus on varattavissa ensisijaisesti tutkimus-…
Silakka on Suomen kalataloudessa taloudellisesti tärkein kalalaji, jonka merkitys lienee useimmille suomalaisille tuttu, vaikka silakkaa ei söisikään. Monet sitä kuitenkin…
Nippon-säätiön ja sen alla toimivan Scandinavia–Japan Sasakawa -säätiön edustajille esiteltiin Turun yliopiston tutkimusta ja Seilin saarta elokuussa 2023. Vierailu Seilissä…
Seilin luonto- ja patikointipolut Tutkimuspolku (1,6 km) kulkee saaren eteläosan rehevissä lehdoissa, perinnemaisemissa ja rantakallioilla. Polun opasteet kertovat luonnonhoidon suunnittelusta…
Saaristomeren ja Itämeren tutkimuksella on Turun yliopistossa pitkät perinteet. Olavi Granö, Kari Lagerspetz ja Rauno Tenovuo, Turun yliopiston legendaariset professorit,…
Itämeren ympäristön tila on jo pitkään aiheuttanut huolta sekä tutkijoissa, päättäjissä että kansalaisissa. Saaristomerentutkimuksen apulaisprofessori Jari Hänninen Biodiversiteettiyksiköstä uskoo, että…
Turun yliopiston kasvimuseo täyttää sata vuotta. Heinäkuussa voit tutustua kasvimuseolla tehtävään tutkimukseen, museon historiaan ja kokoelmiin Seilissä esillä olevassa näyttelyssä….
Sakari Alhopuron säätiö jatkorahoittaa vuonna 2022 kolmea Seilin ja Kevon toimintaan liittyvää tutkimushanketta yhteensä noin 160 000 eurolla. Kahdessa rahoitusta…