Jenni Lehto työskentelee Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksessa raskaudenaikaisen masennuksen Yhdessä vahvaksi- tutkimuksessa tutkimushoitajana. Tutkimushoitajan työn ohella hän työskentelee terveydenhoitajana äitiys-…
Tervetuloa kertaamaan lasten käytösongelmien ehkäisyyn kehitetyn Voimaperheet-toimintamallin sekä raskaudenaikaisen masennuksen hoitoon keskittyvän Yhdessä vahvaksi -tutkimuksen käytäntöjä neuvoloissa niin uudet kuin…
Suomen Akatemia on myöntänyt 299 508 euron rahoituksen professori Andre Souranderin johtamalle hankkeelle. Rahoituksen saaneessa Kasvun voimaa -projektissa tuodaan varhaiskasvatuksen käyttöön…
Raskausajan masennukseen liittyvää Yhdessä vahvaksi -interventiotutkimusta toteutetaan tällä hetkellä seitsemällä alueella: Varhassa, Espoossa, Porissa, Tampereella, Soitessa, Siun sotessa ja Oulussa….
Raskausajan masennus jää herkästi tunnistamatta, ja tutkittua hoitoa ei ole tarjolla riittävästi. Raskaudenaikaista masennusta ja ahdistusta ja niiden hoitoa onkin…
Helsingin Musiikkitalolla perjantaina 1.12. järjestetyssä seminaarissa käsiteltiin lasten, nuorten ja perheiden mielenterveyttä edistäviä psykososiaalisia menetelmiä ja niiden implementointia. Tilaisuudessa esiteltiin…
Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen kehittämä Voimaperheet-ohjelma tarjoaa perheille myönteisen vanhemmuuden ohjausta lasten käytösongelmien ehkäisyyn. Vuoden 2023 aikana toimintamalli on otettu…
Voimaperheet-työryhmä järjestää loppuvuodesta kolme etäkoulutusta hyvinvointialueiden terveydenhoitajille Voimaperheet-ohjelmista. Uusille terveydenhoitajille ja Voimaperheet-ohjelmista kertausta toivoville järjestetään kolme koulutustilaisuutta etäyhteydellä. Marraskuun aikana…
Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus järjestää tiistaina 14.11. klo 12.30-15.40 seminaarin, jossa käsitellään lasten käytösongelmia ja niiden ennaltaehkäisemistä näyttöön perustuvilla…
Lastentautien tutkimussäätiö on myöntänyt Voimaperheiden tutkimusjohtajalle, lastenpsykiatrian professori Andre Souranderille 90 000 euron tutkimusrahoituksen. Rahoitetussa hankkeessa Souranderin tutkimusryhmä selvittää, kuinka Suomen…