Lapsi ja aikuinen.

Voimaperheet-toimintamallille ylin vaikuttavuusnäyttö Itlan menetelmäarviossa

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla on julkaissut menetelmäarvion, jossa arvioitiin Voimaperheet-toimintamallin vaikuttavuutta. Itla antoi arviossa Voimaperheille täyden 5/5 arvosanan, mikä tarkoittaa sitä, että toimintamallilla on vahvaa vaikuttavuustutkimusta.

Itla on arvioinut lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille sekä heidän perheilleen suunnattujen psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuutta. Mukana arvioitavana oli myös Voimaperheet, tutkimusperustainen vanhempainohjaukseen perustuva toimintamalli, joka on kehitetty alle kouluikäisten lasten käytösongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja digitaaliseen, ehkäisevään hoitoon.

Itlan arvioimista menetelmistä Voimaperheet oli ainoa, joka toteutetaan yksilöllisenä etähoitona. Tästä johtuen ohjelmaa voidaan tarjota perheille suoraan kotiin, ajasta ja paikasta riippumatta.

Itlan arvion mukaan Voimaperheet-toimintamalli on vaikuttava tutkimusten perusteella. Voimaperheet-toimintamallin menetelmäarvio on 5/5, eli menetelmästä on vahvaa vaikuttavuustutkimusta suomalaisessa kontekstissa. Voimaperheet-toimintamallin vaikuttavuusnäyttö on todettu alle kouluikäisten lasten käytöshäiriöiden osalta vertaamalla ohjelmaan osallistuneita perheitä niihin perheisiin, jotka eivät olleet mukana ohjelmassa. Vaikuttavuutta tutkittiin tarkastelemalla sekä lapsen että vanhemman vastemuuttujia.

Voimaperheet-toimintamallia on kehitetty ja tutkittu Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksessa vuodesta 2009 alkaen. Itla on aiemmin julkaissut Voimaperheet-toimintamallista vuonna 2016 suppean katsauksen, jossa menetelmä todettiin vaikuttavaksi tutkimusten perusteella saaden korkeimman arvosanan 3/3.

Täydet pisteet käyttöönoton tuesta

Itlan menetelmäarviossa on myös tarkasteltu menetelmän kuvausta ja käyttöönoton tukea. Voimaperheet-toimintamalli sai arviossa täydet pisteet käyttöönoton tuessa. Toimintamallin tuki- ja ohjausmenetelmät sekä seurannan ja ylläpidon välineet saivat hyvät kommentit arviossa.

– Voimaperheissä on haluttu panostaa siihen, että toimintamalli tarjoaa konkreettisia työvälineitä neuvolatyön tueksi ja että alueiden terveydenhoitajia koulutetaan toimintamallin käytännöistä. On myös tärkeää, että esihenkilöt saavat kattavasti tietoa ohjelman toteutumisesta alueellaan, kehityspäällikkö Malin Kinnunen sanoo.

Itlan arvion mukaan menetelmää ylläpitävän organisaation tuki menetelmän käyttöönotossa auttaa saavuttamaan menetelmän vaikuttavuuden, ja siksi sen arviointi on olennainen osa menetelmäarviota.

Tänä vuonna Voimaperheet-toimintamalli on ollut käytössä Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Kymenlaakson, Lapin, Länsi-Uudenmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan, Satakunnan, Vantaan ja Keravan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueilla.

> Lue lisää menetelmäarviosta Itlan sivuilta