Arkisto
Kaikki artikkelit
4.4.2016
Amerikkalaisen minäkuvan galaktisilla jäljillä Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta alkuperäisen Star Trek -televisiosarjan ensiesityksestä. Alun perin NBC-kanavalle tuotettu avaruusmatkasarja, jossa ”mentiin rohkeasti sinne...
4.4.2016
Populaarikulttuurin monet muodot Elokuvat, rock-musiikki, sarjakuvat, pelit, internetilmiöt ‒ siinä muutama esimerkki populaarikulttuurin alueista, joihin liittyvää tutkimusta esiteltiin lokakuussa 2015 Turussa populaarikulttuurin tutkimuksen...
4.4.2016
Kertomuksia ja kokemuksia tyttöydestä SELMAn ensimmäinen symposiumi kokosi Turkuun tutkijoita ja taiteilijoita Suomesta ja Ruotsista. Päivän aikana kuultiin monipuolisia puheenvuoroja tyttöyden, kertomusten ja muistin...
4.4.2016
Siirtolapuutarha vai parkkipaikka? Kupittaan siirtolapuutarha on viheriöinyt yli 80 vuotta Kupittaan historiallisen puiston vieressä. Aluksi sen rajanaapureina olivat Lyyvaaran kauppapuutarha ja pellot, vuodesta...
4.4.2016
Pitojen politiikkaa Talonpoikaisia ruokapitoja on Varsinais-Suomessa järjestetty pääasiassa häiden, hautajaisten ja kinkerien yhteydessä. Lisensiaatintutkimuksessani teemoittelen esiin ruokapitoinstituutiota jäsentäneen kolmiosaisen kulttuurisen mallin (rankijärjestyksen...
4.4.2016
Arkisto-osaamisen häntä pystyyn Digitaaliset ihmistieteet -kurssi on antanut ajattelemisen aihetta. Eniten se on pistänyt miettimään aineistojen avoimuutta ja tunnettuutta. Olen joskus ollut kliseinen...
4.4.2016
Henkiin herääviä valokuvia Tutkin 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta olevia ferrotyyppivalokuvia, joita kutsuttiin pelti- tai plootukuviksi. Tein aineiston kuvista omia kuvallisia ja tarinan muotoon...
4.4.2016
Rekkacountry ja elokuvateollisuus Country-musiikki on kautta aikojen ihannoinut kulkumiehiä: hylkiöitä, jotka elävät omilla ehdoillaan, vapaana yhteiskunnan normeista. Yksinäisten cowboy-hahmojen ja kulkureiden ohella rekkakuski...
4.4.2016
Vain muutos on pysyvää Olen työskennellyt Turun yliopistolla vuodesta 2012 lähtien. Lyhyttä uraani yliopistolla on värittänyt akronyymien jatkumo HalRakesta Sokeen. Onpahan työpaikkakin muuttunut Asianetistä...
4.4.2016
Hyvät, pahat ja umat Kansatieteen oppiaineen yhteydessä toimiva Nuorisotyön valtakunnallinen tallentamiskeskus Nuoperi on 2015 toimittanut ja julkaissut Anna Kemppisen kansatieteen gradun otsikolla: (Suku)Puolitettu nuori....
4.4.2016
Hitler-videomeemeistä Muumeihin WiderScreen-verkkolehden kevätnumero on juuri ilmestynyt. Harrastajat ovat jo vuosien ajan käyttäneet sosiaalista mediaa omien mediasisältöjensä jakeluun. Esimerkiksi humoristiset ja joskus...
4.4.2016
Mechthildin matkassa tieteenalalta toiselle Kulttuurihistorian jatko-opiskelu ei aina ole helppoa – varsinkaan sellaiselle, joka on suorittanut perustutkintonsa muulla alalla! Keskityn väitöskirjassani keskiaikaisen mystiikan tutkimukseen....
4.4.2016
Queer-näkökulmaa surun tutkimukseen Tohtorikoulutettava Varpu Alasuutari tutkii väitöskirjassaan puolison kuolemaan ja suruun liittyviä kokemuksia suomalaisten HLBT*-ihmisten näkökulmasta. Miksi tutkia surua queer-näkökulmasta? Suomessa surua...
4.4.2016
Kirjallisuutta rahasta, työstä ja kuluttamisesta Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen kapitalistisen järjestelmän luonnollisuuteen syntyneiden jälkiteollisten ikäpolvien kokemuksia suomalaisesta työstä ja kuluttajuudesta. Kotimainen nykykirjallisuus tarkastelee kriittisesti muun...
4.4.2016
Elinjalostamo ry Oletko onneton ja varaton? Haluaisitko kylpeä rahassa? Ei hätää! Elinjalostamo ry:llä on tarjota ratkaisu ongelmiisi. Ostamme tunnekylmimmätkin ruumiinosasi pois kuljeksimasta...
29.3.2016
Matti Naapurin Matin ikkunassa seisoo Turun KML:n viiri. Se on punainen. En tiedä mitä se merkitsee, sillä kirjainyhdistelmän vaihtoehdot, jokainen yhtä...
27.3.2016
Kokemukseni koekaniinina I work all night, I work all day to pay the bills I have to pay / ain’t it sad...
27.3.2016
Lantit Sanni kumartui antamaan anovakatseiselle naiselle euro kaksikymmentäviisi, sen verran oli taskussa, helposti otettavissa. Ei tarvinnut hermostuneesti haroa lompakkoa laukusta, availla...
27.3.2016
Lost and found Nainen kaivoi itsensä vaatekomeron syöveriin kuin pikkuinen mangusti, mutta niitä ei löytynyt mistään. Missä olivat uudet jumalaiset Louboutinit, jotka Bertil...
27.3.2016
Kallis elämä 1 Aina on ryvetty, revitty elanto pellosta ja suosta. Ei ole koskaan ollut suomalaisella rahaa. Ruotsalaiset toivat kruunun. Puolalaiset pöytähopeat....
27.3.2016
Kaikki sitä tarvitsevat Emma kyykistyi kiven ääreen ja poimi sen varovasti jo kiviä pursuilevaan syliinsä. Pelto kaartui kohti rantaa eikä sen reunaa voinut...
27.3.2016
Musta 13 Intiaanikasino, siinäpä vitsi. Kerran ylväs kansa, nyt alentunut myymään kulttuurinsa, huoraamaan esi-isiään riettaille turistilaumoille. Sisäänkäyntiä koristaa kookas karikatyyri täydessä seremoniapuvussa....
27.3.2016
Kaupassa Koko jonotuksen ajan laskin, mitä ostokset maksaisivat. Omenat puolitoista euroa, kaurahiutaleet kolme euroa, kolme litraa maitoa kaksi ja puoli, ruisleipä...
27.3.2016
Elämä alennusmyynneistä ”Olet pihi, sulta menee elämää ohi.” Siitä minua on syytetty. En myönnä mitään. En varsinkaan sitä, että minulta menee elämää...
27.3.2016
Syntymäpäivä Äiti on luvannut kakun. Milja kiinnittää jääkaapin oveen kirjaston lehdestä repäistyn kuvan, jossa on vaaleanpunainen jäätelölinna ja kermavaahtolunta. Jäätelölinnassa on...
27.3.2016
Mitä viivan alle jää ”Voitko sä tarkistaa sen toimeentulotuen vielä?” hän kysyi. ”En. En voi”, minä sanoin. ”Mikset?” hän kysyi aidosti hämmentyneenä. ”Koska kello...
27.3.2016
Sutelarum Tapasin paholaisen yliopistolla. Se työnsi kaksihaaraisen kielensä korvaani ja sihisi taivaallisesti niin, että aivokuoreni värisi ja sai maiseman sulamaan ääriviivoiltaan...
27.3.2016
Säästöt Helmi laski rahat huolellisesti kolmatta kertaa. Tummuneet ja kolhiutuneet kolikot kasautuivat vielä kerran tasakorkeiksi pinoiksi puiselle pöydälle, muutamat setelit omaksi...
27.3.2016
Kultakanta On vuosi 1971. – Tervetuloa Ravintola Bretton Woodsiin! Oliko teillä pöytävaraus? – Päivää, varaus pitäisi löytyä nimellä Nixon. – Kyllä,...
27.3.2016
Mun lompakko Mäkin päätin nyt lähteä tähän lompakkohaasteeseen. Käsilaukkuhaasteen ja vaatekaappihaasteen ja jääkaappihaasteen te rakkaat blogini lukijat olettekin jo nähneet, joten nyt...