LAITURI – monitieteinen seminaari lapsi- ja perhepalvelujen tutkijoille
Tarjoamme turvallisen ja helposti lähestyttävän monitieteisen vertaisryhmän tutkijoille, joiden tutkimus käsittelee lapsi- ja perhepalveluita; esimerkiksi neuvolaa, varhaiskasvatusta tai koulua ja niiden vaikutuspiiriä. Laituri toimii tiiviissä yhteistyössä Right to Belong -konsortion, Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimuksen sekä EDUCA-lippulaivan ja EDUCA-doc tohtorikoulutuspilotin kanssa.
Laituri-ryhmä on suunnattu erityisesti väitöskirjatutkijoille. Se ei korvaa tai syrjäytä väitöskirjatutkijan omaa ohjaussuhdetta tiedekunnassa vaan toimii hänen monitieteisenä tukenaan. Mukaan voi liittyä jo väitöskirjatutkimuksen suunnitteluvaiheessa. Ryhmässä myös kokeneemmat tutkijat pääsevät verkostoitumaan eri tieteenalojen edustajien kanssa.
Laituri toimii kiinteässä yhteistyössä työelämän asiantuntijaorganisaatioiden, esimerkiksi Opetushallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa, ja on avoin myös muiden yliopistojen tutkijoille. Monialainen yhteistyö vahvistaa verkostoja, ja mahdollistaa esimerkiksi jo olemassa olevien tutkimusaineistojen hyödyntämisen.
MITÄ LAITURI TARJOAA?
- Keskusteluja, jakamista ja vertaistukea monitieteisessä vertaisryhmässä
- Tukea ja sparrausta oman tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin; esim.
- tutkimussuunnitelman ideointi ja laatiminen
- aineistojen ja menetelmien hallinta
- tieteellisen artikkelin kirjoittaminen, yleistajuinen tiedeviestintä
- tulosten soveltaminen käytäntöön, suositusten esittäminen
- Laajat yhteistyöverkostot eli mahdollisuuden tutustua eri tieteenalojen tutkijoihin ja työelämän toimijoihin.
- Mahdollisuuden esitellä omaa työtä ja saada palautetta rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä.
”Vertaistukea ja lempeää tuuppausta” – lue lisää Laiturista Turun yliopiston blogista (25.5.2022)!
Kiinnostuitko? Ole yhteydessä, niin saat kutsut tapaamisiin!



