Arkisto

Kaikki artikkelit

Vankeinhoito murroksessa! 30.3.2012
Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen Vankilat murroksessa -tutkimusprojekti järjestää seminaarin Vankeinhoito murroksessa! Henkilökunnan arjen muutoksia 1980-luvulta 2000-luvulle Perjantaina 30.3.2012 kello 12.00–16...
Surrealismi-seminaari 13.4.2012
Janus-salissa klo 10-18. Surrealismi kriittisen ajattelun diskurssina on viehättänyt akateemisia tutkijoita jo monta vuosikymmentä. 1920-luvulla kehitetty taidesuuntaus onkin ollut läsnä...
Musiikkitutkimus, nyt!
Tutkimustapahtuma Musiikkitutkimus, nyt! (Musikvetenskap, nu!, Music research, now!) on turkulaisille musiikin tutkijoille tarkoitettu seminaari, jossa osaavat ihmiset kootaan samaan tilaisuuteen...
Juuret Suomessa – Seminaari Euroopan suomalaisten ja heidän lastensa paluumuuton edellytyksistä 16.3.2012
InsomniaGame – pelikokemuksia jakamassa
Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman digitaalisen kulttuurin oppiaine on osa 1.10.2009 alkanutta ja vuoden vaihteessa päättyvää Tekesin ja yrityskumppaneiden...
Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma 10 vuotta
Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma juhli kymmenvuotistaivaltaan Porin Suomalaisella Klubilla torstaina 6.10.2011. 1920-luvun hengessä vietettyjen juhlien teema oli ”kulttuurin...
Tohtorikoulutettavien oikeudet -seminaari
Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen tohtoriohjelma Juno järjesti perjantaina 7.10.2011 ”Tohtorikoulutettavien oikeudet” -seminaarin Janus-salissa Sirkkalan kasarmilla. Seminaarissa käsiteltiin tohtorikoulutettavien eli...
Sigillum-osuuskunnalle kunniamaininta
Suomen historian oppiaineen piirissä aikoinaan syntynyt, historiantutkimuksen alalla toimiva Osuuskunta Sigillum on saanut menestystä Vuoden 2011 pienosuuskuntakilpailussa. Kilpailun tulokset julistettiin...
Vampyyrit ja perinteentutkimus
Vaikka ilmiön huippu on varmaankin jo saavutettu, ovat vampyyrit edelleen suosituimpia populaarikulttuurin hahmoja. Lukuisat vampyyreista kertovat kirjat, elokuvat ja televisiosarjat...
Valtaa julkinen tila!
Tämä pääkirjoitus juhlistaa historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen uuden verkkolehden käyttöönottoa. Hiiskuttua on laitoksen kolmella kampuksella vaikuttavien oppiaineiden henkilökunnan...
Kirjauutuus: Både och, sekä että
Miten monikielisyys ilmenee kirjallisuudessa, miltä se tuntuu ja mitä seurauksia sillä on? Miten sellaiset kirjailijat, kuten Kersti Bergroth, Elmer Diktonius...
Laitoksen henkilökunta esittäytyy
Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos esittäytyy. Kuvat otti Tilda Junko, Tiina Nyberg, Aki Luotonen ja Kai Pirttimäki.
Kansatieteen työseminaarista vuoden opintojakso
Kansatieteen perusopintojen työseminaari on palkittu Turun yliopiston vuoden opintojaksona. Valinnassa olivat mukana sekä Turun yliopiston ylioppilaskunta että yliopiston opintoasiainneuvosto. Työseminaari...
Nyansseja ja näkökulmia
Altti Kuusamon 60-vuotispäivän kunniaksi koottu juhlakirja Nyansseja ja näkökulmia julkistettiin 15. syyskuuta. Taidehistorian Seuran kustantaman teoksen ovat toimittaneet taidehistorian oppiaineen...
Muistihuone – Jokikokemusten keskellä
Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, erityisesti historian oppiaineet ja kansatiede, on ollut näkyvästi mukana Turun kulttuuripääkaupunkivuodessa ”Kerrottu ja koettu...
Juuret Suomessa – Euroopan Unionin maissa asuvien ulkosuomalaisten ja heidän lastensa Suomi-kuva ja paluumuuton edellytykset
Porin yliopistokeskuksessa toimivan kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman yksi vuosien 2010–13 tutkimusstrategian painopistealueista on kulttuurien välinen kommunikaatio, joka sijoittuu siirtolaisuustutkimuksen piiriin....
Ekosysteemit humanistin tutkimuskohteena
Nykyisessä matkapuhelinvalmistajien kilpajuoksussa yhtiöt pyrkivät luomaan tuotteita, jotka asettuisivat saumattomasti kuluttajia palveleviin ”ekosysteemeihin”. Matkapuhelimen ostaja kun haluaa paitsi puhelimen, myös...
Vuosi Piilaaksossa – vuosi huippuyliopistossa
Maailman huippuyliopistoista puhutaan usein ikään kuin niillä olisi salaperäistä viisautta. Sain tutustua tällaisen akateemisen jättiläisen toimintaan, kun vietin lukuvuoden 2010–11...
Maailma pyhän ja pahan taisteluareenana
Camera Sacra & Mala -tapahtumasarja haastaa pohdintoihin pyhää ja pahaa koskevasta rajankäynnistä. Tämä on keskeinen, mutta usein huomaamaton, arvioinnin kohde myös nyky-yhteiskuntamme myllerryksissä.
Kaksi stipendiaattia Udmurtiasta
Kevätlukukauden 2011 folkloristiikassa oli kaksi Erasmus-stipendiaattia Udmurtiasta: Irina Pčelovodova ja Tatjana Okuneva Venäjän Tiedeakatemian Uralin osaston Udmurtian historian, kielen ja...
Kuluva syksy on tuonut muutoksia folkloristiikan henkilökuntaan
Folkloristiikan assistenttina vuodesta 2002 lähtien toiminut fil. tri Anne Heimo aloitti syyskuun alussa Suomen Akatemian tutkijatohtorina (2011–2014). Post doc -tutkimuksessaan...
Kulttuurin ja terveyden jäljillä
Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen tiloihin on monen huomaamatta muuttanut kiinnostava vieras. Artiumissa, musiikkitieteen käytävällä, sijaitsee kulttuurisen terveys- ja...
Museion ry – elävää kulttuuriperintöä
Museion ry on Turun yliopiston museologiaopiskelijoiden oma ainejärjestö. Koska jäsenistö koostuu sivuaineopiskelijoista, on toiminta pienimuotoisempaa kuin suurilla järjestöillä – käytännössä...
Katsaus Kuvatuksen syksyyn
Vuosi 2011 on Kuvatukselle merkittävä juhlavuosi, sillä ainejärjestömme juhlistaa 25-vuotista taivaltaan. Syksy tuleekin olemaan erittäin kiireinen, sillä uusi lukuvuosi tuo...
Elokuvat valtasivat Sirkkalan
Sirkkalan entisellä kasarmialueella järjestettiin syyskuun alussa toista kertaa Kinokult-elokuvafestivaali. Tänä vuonna tapahtumassa esitettiin ainutlaatuista materiaalia ja yhteistyö historia-aineiden kanssa oli entistä tiiviimpää.
Kammio – kuritonta poetiikkaa
Kammio ry on Turun yliopiston luovan kirjoittamisen opiskelijoiden yhdistys, joka perustettiin vuonna 2004, kun oppiaineeseen saatiin myös aineopinnot. Turun yliopisto on Suomen ainoa yliopisto, jossa voi suorittaa luovan kirjoittamisen perus- ja aineopinnot.
Digirakkaus 2.0 — Digitaalisten tilojen, ihmisten ja koneiden tunteelliset kosketuspinnat
Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman digitaalisen kulttuuriin oppiaine julkaisee lokakuun lopussa uutuuskirjansa Digirakkaus 2.0. Kyseessä on poikkitieteellinen artikkelikokoelma, jonka kirjoittajat edustajat eri tieteenaloja kulttuuriantropologiasta sosiaalipsykologiaan, politiikan tutkimuksesta teknologian tutkimukseen ja taiteiden tutkimuksesta digitaaliseen kulttuuriin. Kirja on jatketta vuonna 2004 julkaistulle Digirakkaus-teokselle.
Maa, meri ja ympäristöhistoria kohtasivat Turussa
Euroopan ympäristöhistorian seura (European Society for Environmental History, ESEH) järjesti yhdessä paikallisen järjestelytoimikunnan kanssa kuudennen konferenssinsa Turussa 28.6.–2.7.2011. Professori Timo Myllyntauksen johtamassa järjestelytoimikunnassa oli jäseniä niin Turun yliopiston ympäristötieteen, kulttuurihistorian, poliittisen, yleisen ja Suomen historian oppiaineista kuin myös Åbo Akademin historian laitokselta. Tapahtumaan osallistui yli 300 alan tutkijaa ja opiskelijaa 36 eri maasta. Konferenssin aikana tutkijat esittelivät tutkimustuloksiaan ja keskustelivat innostavassa ilmapiirissä kollegojensa kanssa.
Nuoperi – jo vuodesta 2002
”Tärkeintä on kulttuurien kohtaaminen, nuorten unelmat ja uuden luominen.” Näin alkaa Nuoperin uusin julkaisu, maisteri Reetta Pihlajavirran pro gradu -tutkielmaan perustuva katsaus Nuorison taidetapahtumaan ja Nuoreen Kulttuuriin – tapahtumiin, joihin niin monet nuoret ovat osallistuneet vuosikymmenten saatossa. Toiminnastaan nuoret tunnetaan.
Millaista on kristinusko Amazoniassa?
Miten rukous toimii? Voiko usko olla jotain aineellista? Miten samanistinen maailmankuva vaikuttaa käsityksiin kristinuskosta? Muun muassa tällaisiin kysymyksiin fil. tri Minna Opas pyrkii vastaamaan Turun yliopiston uskontotieteessä aloittamassaan Amazonian alkuperäisväestön kristinuskon tulkintoihin keskittyvässä tutkimuksessa.