DIGIPARENT-tutkimus Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella on käynnissä tutkimus, joka liittyy DIGIPARENT-hankkeen toiseen osatutkimukseen. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on selvittää, miten psykososiaaliset interventiot vaikuttavat ihmisen biologiaan.

Tutkimuksessa vertaillaan 4-vuotiaana Voimaperheet-ohjelmaan osallistuvien perheiden lasten solunäytteitä niihin lapsiin, joiden perheille ei tarjota ohjelmaa 4-vuotistarkastuksen yhteydessä. Jälkimmäinen ryhmä muodostaa tutkimuksen kontrolliryhmän.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella ei ole tällä hetkellä tarjolla Voimaperheet-ohjelmia, ja siksi alueen perheet soveltuvat tutkimuksen kontrolliryhmäksi.

Tutkimuksen kulku

Tutkimuksen aikajana.

Pohden alueen perheille postitetaan kyselylomake kotiin noin kuukautta ennen lapsen 4- ja 5-vuotissyntymäpäivää. Lomakkeen tavoitteena on tunnistaa kyselyn perusteella perheet, jotka voisivat hyötyä Voimaperheet-hoito-ohjelmasta. Mittarina toimii lapsen vahvuudet ja vaikeudet kysely (SDQ).

Voimaperheet-työryhmä laatii kyselystä palautteen terveydenhoitajalle ja lääkärille.

Seulonnan lisäksi tutkimuksessa tuotetaan tietoa lasten psykososiaalisesta hyvinvoinnista sekä perusterveydenhuollolle että lapsen huoltajille.

Tutkimukseen osallistuville perheille, joissa huoltaja arvioi lapsella olevan käytösongelmia, tarjotaan mahdollisuutta osallistua Voimaperheet-vanhempainohjaukseen toisen poskisolunäytteen ottamisen jälkeen lapsen ollessa 5-vuotias. 

Biologiset näytteet

Poskisolunäyte kuvitus. Kuva: Tussitaikurit

Poskisolunäytteet otetaan nelivuotistarkastuksen yhteydessä neuvolassa. Poskisolunäytteen ottaminen on kivuton toimenpide, mutta se saattaa kuitenkin aiheuttaa lievää epämukavuuden tunnetta.

Perheille tarjotaan Solun seikkailu -vihkonen, johon voi tutustua lapsen kanssa kotona ennen neuvolaan tuloa. Seurantanäytteen kerääminen toteutetaan lapsen täyttäessä 5 vuotta.

Terveydenhoitaja ottaa poskisolunäytteen tutkimukseen osallistuvan perheen lapselta.

  • Näytteenottovälineet toimitetaan neuvoloihin Turun yliopistosta
  • Tutkimusryhmä kouluttaa terveydenhoitajat poskisolunäytteen ottamiseen
  • Näyte otetaan posken sisäpinnalta
  • Näytteen ottaminen kestää 20-60 sekuntia

Terveydenhoitaja toimittaa näytteet Turun yliopiston tutkimusryhmälle. Tutkimus toteutetaan hyvä tutkimustapaa noudattaen ja osallistujien yksityisyyttä vaalien.

Lisätietoa:

> Tutkimustiedote ja tietosuojailmoitus perheille
> Huoltajan ohje poskisolunäytteestä

> Tietosuojailmoitus
> Terveydenhoitajan ohjeet


Onko sinulla kysyttävää tutkimuksesta? Ota meihin yhteyttä: voimaperheetpohde@utu.fi