Tiedeshowpäivä 27.5.

Tiedeshowpäivä

Tiedeshowpäivä tulee taas toukokuussa!

Haluaisitko luokallesi vain pajan tai yliopistokierroksen, mutta et halua tulla katsomaan show’ta (tai et enää mahdu mukaan teille sopivaan kellonaikaan)? Tämä on myös mahdollista, vapaiden paja-aikojen puitteissa! Varaaminen kalenterin kautta kuitenkin vaatii vähintään show’n varaamisen, joten laitathan pajoista ja kierroksista viestiä Matleenalle (hemtuo@utu.fi)!

Eläinmuseolle saa tulla myös vierailulle riippumatta siitä, osallistuuko mihinkään muutun päivän ohjelmaan. Museolle tuleminen ei vaadi etukäteisilmoittautumista.

Tiedeshowpäivä on yläkouluille suunnattu tapahtumapäivä, jonka lähtökohtana on fysiikan opettajiksi opiskelevien tiedeshow’t. Päivään mahtuu kuitenkin monenmoisia muitakin luokille suunnattuja aktiviteetteja sekä tutustumista yliopistoon.

Tänä keväänä Tiedeshowpäivä järjestetään maanantaina 27.5.2023 yliopistonmäellä. Kaikki päivän aktiviteetit ovat kouluryhmille ilmaisia. Mukaan mahtuu kahdeksan yläkouluryhmää. Päivän ohjelman löydät alta.

Tarjoamme tänä vuonna kolmenlaisia varattavia ohjelmia: voit varata luokallesi tiedeshow’n lisäksi myös joko yliopistokierroksen, tiedepajan tai vaikka molemmat! Lisäksi eläinmuseo on auki koko päivän, ja siellä voi käyädä piipahtamassa tai viettämässä enemmänkin aikaa oman aikataulun mukaan.

Ohjelman alta löytyvästä kalenterista pääset ilmoittamaan luokkasi mukaan. Valitse kalenterista luokallesi sopivin tiedeshow, minkä jälkeen pääset valitsemaan teille sopivia aikoja yliopistokierrokselle ja tiedepajoihin, mikäli haluatte osallistua niihin. Tiedeshow’n ilmoittautuminen vahvistuu suoraan ilmoittautuessasi, mutta muiden ohjelmien aikataulut kasaamme käsin riippuen kaikkien ilmoittautujien vastauksista. Lähetämme teille ryhmäsi kierros- ja paja-ajat mahdollisimman pian ilmoitautumisen jälkeen!

Kysyttävää? Laita viestiä Matleenalle (hemtuo@utu.fi)

Nähdään yliopistonmäellä!


Tiedeshow’t

  • Fysiikan opettajaksi opiskelevien demoesityksiä.
  • Klo 9.15-14, show alkaa aina varttia yli ja kestää noin 45 minuuttia.
  • Sijainti: Quantum, 2, krs, luentosali XVII
  • Jokaiseen neljään esitykseen otetaan kaksi koululuokkaa
  • Jokainen esitys perustuu eri teemaan. Teemat ovat:
    • 9.15 Paine
    • 10.15 Sähkö & magnetismi
    • 12.15 Avaruus & tähtitiede
    • 13.15 Mekaniikka & geometria

Yliopistokierrokset

Tiedeshow’n lisäksi pystyt osallistumaan luokkasi kanssa yliopistokierrokselle! Kierroksilla tutustutaan yliopistoon yhtä esitystä syvällisemmiin ja päästään kenties kurkkaamaan myös normaalisti suljettujen ovien taakse.

  • Kaikki tiedeshow-osallistujat pääsevät halutessaan myös yliopistokierrokselle.
  • Kierrokset lähtevät Quantum-rakennuksen 1. kerroksen aulasta.
  • Kierroksia tunnin välein 9.15-15, alkavat aina vartin yli ja kesto on 30-45 minuuttia
  • Jokaiselle kuudelle kierrokselle mahtuu mukaan kaksi luokkaa

Tiedetyöpajat

  • Fysiikan opeopiskelijat pitävät tänä vuonna myös tiedepajoja
  • Teemana kitka: Tule selvittämään, kenen rakentama palikka liukuu pisimmälle!
  • Pajoja tunnin välein 9.15-15, alkavat aina vartin yli ja kesto on n. 45 minuuttia.
  • Sijainti: Quantum, 1. krs, luentosali XVI
  • Jokaiseen kuuteen pajaan otetaan mukaan yksi koululuokka.

Eläinmuseovierailu

Pidämme lisäksi Turun yliopiston eläinmuseota auki koko päivän 9-15. Eläinmuseolle tuleminen ei siis vaadi ilmoittautumista, vaan paikalle saa tulla tutustumaan omaan tahtiin, silloin kuin omalle luokalle sopii. Paikalla on aina joku joko LUMA-keskukselta tai eläinmuseolta vastaamassa esiin nouseviin kysymyksiin.

Eläinmuseon löydät Natura-rakennuksen luoteispäädystä eli lähimpää Henrikinkatua. Pääsisäänkäynti on Naturankujalta parkkiruutujen yläpäädystä.

Ilmoittaudu tiedeshowpäivään!

Valitse koululuokka-kohdasta osallistujiksi 1, eli yksi luokka. Jokaiseen esitykseen mahtuu kaksi luokkaa, joten mikäli laitat määräksi yli kaksi, kalenterista ei löydy lainkaan vapaita aikoja.

Mikäli kalenteri ei näy tässä alla, ongelma saattaa olla evästeissä. Kokeile avata tämä sivu toisella selaimella, laitteella tai yksityisessä ikkunassa ja hyväksy kaikki evästeet. Mikäli et silti saa kalenteria näkymään, olethan yhteydessä Matleenaan (hemtuo@utu.fi)!

Kampusalueen kartta

Koska tiedeshowpäivämme on juuri yliopiston pääsykoeaikoihin, emme saa ulko-opasteita päivän käyttöön. Onneksi päivän ohjelmat kuitenkin tapahtuvat vain parissa eri rakennuksessa, joten oikean paikan löytäminen yliopistonmäellä on helppoa! Tiedeshow’t ja pajat pidetään Quantum-rakennuksen luentosaleissa, ja yliopistokierros lähtee samaisen rakennuksen ensimmäisen kerroksen aulasta. Eläinmuseo löytyy viereisen Natura-rakennuksen toisesta päädystä, jonne täytyy kulkea ulkokautta. Sisäänkäynti eläinmuseolle on siis Naturankujalta, suoraan eläinmuseon pääovesta.

Alla olevaan karttaan on merkattu sekä Quantumin että eläinmuseon pääovet. Sekä Quantum että eläinmuseo löytyvät myös esim. GoogleMapsista näillä nimillä.