Tiedesynttärit
Tiedesynttäreitä järjestetään taas! Varaa nyt kiehtovat tiedesynttärit upouudelta LUMA-labralta.
Kiehtovat tiedesynttärit LUMA-laboratoriossa Turun yliopistolla
Mitä ja kenelle?
Tiedesynttäreillä synttärisankari pääsee yhdessä kavereidensa kanssa tutustumaan tieteen ihmeelliseen maailmaan. Synttäreillä lapset pääsevät itse tutkimaan ja leikkimään pientä kemistiä: valmistetaan esimerkiksi vahaliituja, tutustutaan värien kemiaan ja erilaisiin reaktioihin.
Tiedesynttärit on tarkoitettu kenelle tahansa, joka haluaa viettää synttärinsä tieteen parissa touhuten. Tehtävien töiden luonteesta johtuen lasten tulisi kuitenkin olla vähintään 7-vuotiaita. Lapset saavat labratakit päällensä, mutta siitä huolimatta päälle ei kannata pukea parhaimpia vaatteita. Arvotavaroita tai puhelmia ei saa myöskään viedä labraan. Synttärisankarin huoltajat voivat halutessaan tulla katsomaan synttäreiden labraosuutta ja ottamaan esimerkiksi valokuvia.
Tiedesynttäreille mahtuu 20 innokasta juhlijaa.
Tilojen puhtaudesta sekä hygieniasta huolehditaan synttäreillä erityisen huolellisesti. Myös synttäreille saapuvia pyydetään pesemään kätensä paikalle tullessa ja lähtiessä.
Ruokailu:
Labratyöskentelyn jälkeen vanhemmilla on mahdollisuus tarjota itse tuomiaan synttäriherkkuja erillisessä tilassa. Vanhemmat vastaavat ruokien esille laittamisesta ja tilan siivoamisesta. Ruokailutiloina toimivat Turun yliopiston tilat. Tilassa ei ole astioita tms. muita keittiötarvikkeita, joten kaikki ruokailussa tarvittavat välineet on tuotava itse. Tila tulee jättää siistiksi niin, että irtoroskat kerätään pöydiltä ja lattialta sekä pöytäpinta jätetään siistiksi, siivousvälineet saat LUMAlta.
Missä?
Turun yliopisto, Aurum, Henrikinkatu 2, 20500 Turku.
Sisäänkäynti pääovesta (Henrikinkatu 2). Odotelkaa aulassa, josta ohjaaja hakee teidät. Paikalla on hyvä olla 10-15 minuuttia ennen sovittua aloitusajankohtaa, jotta itse synttäritoiminta päästään aloittamaan ajoissa. Lasten takit voi jättää käytävässä oleviin naulakoihin ja arvotavarat kuten puhelimet ruokailutilaan, jonka ohjaaja näyttää ennen synttäreiden alkua.
Parkkeeraus: Pysäköidä voi kadunvarsipaikoille tai Naturankujan parkkipaikoille, huomioiden pysäköintikiellot ja -rajoitukset.
Synttäreiden kesto ja hinnat
Tiedesynttärien kesto on 1,5 tuntia, josta noin tunti kuluu tutkimusten tekemiseen ja loppuaika on varattu synttäriherkkujen syömiselle.
1-10 lasta: 150€ (paikalla yksi ohjaaja)
11-20 lasta: 200€ (paikalla kaksi ohjaajaa)
Varaaminen ja maksaminen
Synttäreitä järjestetään sekä arkisin että viikonloppuisin. Alla olevasta kalenterista näet varatut ajat, ja voit katsoa myös mahdollisia vapaita aikoja. Voitte ehdottaa teille sopivaa päivää ja kellonaikaa ja synttärit sovitaan sähköpostitse. Lähetä kysely/päiväehdotus osoitteeseen: satelau@utu.fi
Synttäripäivä sovitaan sähköpostilla Sannan kanssa, hänelle voi siis lähettää kyselyjä ja päiväehdotuksia. Kun päivä on sovittu, se varataan teille kalenterista ja saatte sähköpostiin varaus- ja maksulinkin. Tämä lomake on sitova ja se tulee täyttää viimeistään viikkoa ennen synttäreiden ajankohtaa. Huomaa, että synttärit on maksettava etukäteen.
Synttärikalenterin löydät tämän sivun lopusta. Kaksia synttäreitä emme pysty samana päivänä järjestämään. Kalenterissa näkyvät jo varatut päivät. Voitte ehdottaa synttäreidenne ajankohdaksi kaikkia muita aikoja, mutta emme lupaa, että synttärit järjestyvät juuri ehdottamananne aikana, koska labrallamme järjestetään myös muuta toimintaa.
TAUOLLA Eksoottiset seikkailusynttärit kasvitieteellisessä puutarhassa (7-10v)
Mitä ja kenelle?
Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa järjestettävillä seikkailusynttäreillä päästään tutustumaan kasvihuoneiden eksoottisiin antimiin. Aarrejahti johdattaa maailman kolkasta toiseen erilaisten tehtävien pariin kiehtovissa ympäristöissä. Synttärit voivat alkaa aikaisintaan klo 17, koska silloin kasvihuoneet sulkevat ovensa muulta yleisöltä.
Viidakot ja aavikot kutsuvat!
Puutarhasynttärit sopivat parhaiten 7–10-vuotiaille luonnon ihmeistä ja seikkailun huumasta nauttiville lapsille. Varttuneemmalle yleisölle suunnattuja opastuksia kannattaa tiedustella suoraan kasvitieteelliseltä puutarhalta.
Seikkailusynttäreillä on paikalla yksi ohjaaja. Synttärisankarin vanhemman tai muun läheisen tulee osallistua kasvihuonekierrokselle ja auttaa tarvittaessa ohjaajaa varmistamaan, että synttäriporukka pysyy koossa.
Muiden synttärivieraiden vanhemmat voivat halutessaan tutustua kasvihuoneisiin synttäreiden aikana alennetulla 5 € pääsymaksulla (norm. 7 €).
Ruokailu:
Puutarhan seikkailusynttärien hintaan kuuluu jäätelö jokaiselle lapselle seikkailun jälkeen. Sen lisäksi synttärien järjestäjillä on mahdollisuus tarjota itse tuomiaan synttäriherkkuja erillisessä tilassa. Vanhemmat vastaavat ruokien esille laittamisesta ja tilan siivoamisesta. Ruokailutila on tavallinen kokoushuone pöytine ja tuoleineen. Kaikki tarvittavat on siis tuotava itse. Tilassa ei myöskään ole siivousvälineitä. Tila tulee jättää siistiksi niin, että irtoroskat kerätään pöydiltä ja lattialta sekä pöytäpinta jätetään siistiksi.
Missä?
Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Ruissalossa osoitteessa Ruissalon puistotie 215. Synttärit järjestetään sisällä kasvihuoneissa, eli sää ja vuodenaika ei ole este synttäreiden pitämiselle. Ohjatun synttäritoiminnan jälkeen voi toki nauttia itsenäisesti monipuolisesta ulkopuutarhasta. (kulkuyhteyksistä enemmän puutarhan omilla verkkosivuilla)
Parkkeeraus: Opastus pääpysäköintialueelle on noin 200 metriä ennen puutarhaa. Parkkipaikalta johtaa puutarhaan autotien alittava jalankulkureitti. Puutarhan portin vieressä on myös pieni parkkialue, jossa on tilaa ruuhka-aikojen ulkopuolella. Kaupungin ja puutarhan välillä on myös linja-autoyhteys (bussi 8).
Synttäreiden kesto ja hinnat
1-12 lasta: 200€
Varaaminen ja maksaminen
Puutarhan seikkailusynttäreitä järjestetään tammikuusta 2020 alkaen. Varaukset ja kyselyt tehdään tiedesynttäri-koordinaattori Sannalle osoitteeseen: satelau@utu.fi. Alla olevasta kalenterista näet varatut ajat, ja voit katsoa myös mahdollisia vapaita aikoja. Syntymäpäiviä järjestetään arkipäivisin pääasiassa klo 17-18.30. Mutta myös muita kellonaikoja voi tiedustella sähköpostitse. Viikonlopun ajankohta sovitaan tapauskohtaisesti.
Synttäripäivä sovitaan sähköpostilla Sannan kanssa, hänelle voi siis lähettää kyselyjä ja päiväehdotuksia. Kun päivä on sovittu, se varataan teille kalenterista ja saatte sähköpostiin varaus- ja maksulinkin. Tämä lomake on sitova ja se tulee täyttää viimeistään viikkoa ennen synttäreiden ajankohtaa. Huomaa, että synttärit on maksettava etukäteen.
TAUOLLA Onneli, Anneli ja nukutuskello -synttärit kasvitieteellisessä puutarhassa (6-10v)
Onneli, Anneli ja nukutuskello -synttäreitä ei järjestetä tällä hetkellä!
Mitä ja kenelle?
Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvaa kuvattiin Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa kesällä 2018. Marjatta Kurenniemen kirjaan perustuva elokuva on pullollaan mielenkiintoisia keksintöjä ja eriskummallisia kasveja, esimerkiksi tikkari- ja sukkamehupensaita.
Onneli, Anneli ja nukutuskello -syntymäpäivät on tarkoitettu 6-10 -vuotiaille lapsille. Synttäreillä sankari ja vieraat pääsevät kokemaan, miten tiede voi olla taruakin ihmeellisempää. Juhlien aikana seikkaillaan synttärioppaan kanssa kasvihuoneissa ja etsitään toinen toistaan merkillisempiä kasveja. Seikkailun aikana selviää, miksi tietyt kasvit rakentavat itselleen lautan, syövät hyönteisiä tai tekeytyvät kiviksi. Kierroksen jälkeen nautitaan jäätelöstä ja tutustutaan elokuvan rekvisiittaan. Synttäreiden päätteeksi juhlijat istuttavat muistoksi ihan oikean kasvin, jonka saa viedä mukanaan kotiin.
Synttäreillä on paikalla yksi ohjaaja. Synttärisankarin vanhemman tai muun läheisen tulee osallistua kasvihuonekierrokselle ja auttaa tarvittaessa ohjaajaa varmistamaan, että synttäriporukka pysyy koossa.
Jäätelöiden lisäksi synttärisankarin vanhemmat voivat halutessaan tarjota juhlissa pieniä synttäriherkkuja, mikäli tuovat mukanaan myös tarvittavat tarjoiluastiat ja ruokailuvälineet. Vanhemmat vastaavat tarjoilujen esille laittamisesta sekä avustavat tilan siivoamisessa juhlien jälkeen. Muiden synttärivieraiden vanhemmat voivat halutessaan tutustua kasvihuoneisiin synttäreiden aikana alennetulla 5 € pääsymaksulla (norm. 7 €).
Missä?
Onneli, Anneli ja nukutuskello -synttärit järjestetään Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Osoite on Ruissalon puistotie 215. Puutarharakennuksen pääovi on lukossa klo 17 jälkeen, mutta synttäreiden vetäjä tulee päästämään vieraat sisään hieman ennen synttäreiden alkua. Lasten takit voi jättää aulan naulakoihin.
Synttäreiden kesto ja hinnat
Onneli, Anneli ja nukutuskello -synttäreiden kesto on 1,5 tuntia, josta noin 50 minuuttia kuluu kasvihuoneissa ja loppuaika on varattu synttäriherkkujen syömiselle ja kasvien kylvämiselle. Synttäreiden hinta on 200€ (max. 12 lasta).
Varaaminen ja maksaminen
Onneli, Anneli ja nukutuskello -synttäreitä voi varata tammikuusta 2020 alkaen. Varaukset ja kyselyt tehdään tiedesynttäri-koordinaattori Sannalle osoitteeseen: satelau@utu.fi. Alla olevasta kalenterista näet varatut ajat, ja voit katsoa myös mahdollisia vapaita aikoja. Syntymäpäiviä järjesteltään arkipäivisin pääasiassa klo 17 jälkeen, mutta myös muita kellonaikoja voi tiedustella sähköpostitse. Viikonlopun ajankohta sovitaan tapauskohtaisesti. Viikonloppuna samaan päivään mahtuu kahdet synttärit, kunhan kellonaika on eri.
Synttäripäivä sovitaan sähköpostilla Sannan kanssa, hänelle voi siis lähettää kyselyjä ja päiväehdotuksia. Kun päivä on sovittu, se varataan teille kalenterista ja saatte sähköpostiin varaus- ja maksulinkin. Tämä lomake on sitova ja se tulee täyttää viimeistään viikkoa ennen synttäreiden ajankohtaa. Huomaa, että synttärit on maksettava etukäteen.
Tiedesynttärien varauskalenteri
Synttäreitä järjestetään sekä arkisin että viikonloppuisin. Alla olevassa kalenterissa näkyvät jo varatut synttäripäivät. Kaksia synttäreitä samalle päivälle ei mahdu. Kyselyt tiedesynttäreistä sähköpostilla: satelau@utu.fi . Kerrottehan viestissänne päivän, jolloin haluaisitte synttäreiden olevan, toiveenne aloitusajasta sekä osallistuvien lasten määrän.
Teemme myös yhteistyötä Åbo Akademin LUMA-keskuksen Skolresursin kanssa ruotsinkielisten synttäreiden järjestämisessä. För vetenskapskalas på svenska, kontakta Christian Ahläng via adressen skolresurs@abo.fi
At this time we do not host birthday parties in English.