Puutarhakasvatushanke

Mikä olisikaan keväisempää puuhaa, kuin istuttaa erilaisia siemeniä ja seurata niiden kasvamista yhdessä? Katso puutarhahankkeessa toteutetut hauskat ohjevideot ja laita kevät kukoistamaan lastesi tai koululuokkasi kanssa!

 

Puutarhakasvatushankkeen taustalla on huoli luonnon Kuvassa on lapsi ja hänen kädessään maasta nypättyjä porkkanoitamonimuotoisuuden vähenemisestä. Hankkeessa lapset pääsevät tutustumaan luonnon monimuotoisuuteen ja eliöyhteisöjen toimintaan. Lapset esimerkiksi istuttavat kasveja ja tutustuvat kasvitieteellisen puutarhan jännittäviin trooppisiin kasveihin tarinan avulla sekä tutustuvat luonnon monimuotoisuuteen itse tutkien ja kokeillen. Haluamme hankkeen avulla kannustaa lapsia monimuotoisuuden tutkimisen ja suojelun pariin. Hanke tukee oppimista moniaistisuuden, kokemuksellisuuden ja tutkimuksellisuuden avulla. Hanke tukee valtakunnallista varhaiskasvatussuunitelmaa esimerkiksi lasten luontosuhteen vahvistamisen, lajien tunnistuksen ja luonnossa rauhoittumisen kautta.

Videot:

OSA 1: Kylväminen

OSA 2: Siemenet ja kasvin osat

OSA 3: Itäminen

 

OSA 4: Kastelu ja lannoitus

OSA 5: Kukkiminen ja pölytys

OSA 6: Hedelmät ja sadonkorjuu

OSA 7: Tuholaiset ja luomu

OSA 8: Maatuminen