Syntymäpäivät tieteen parissa?

Tiedesynttärit

Haluatko viettää syntymäpäivää laboratoriossa? Varaa meiltä tiedesynttärit!

Mitä ja kenelle?

Tiedesynttäreillä synttärisankari pääsee yhdessä kavereidensa kanssa tutustumaan tieteen ihmeelliseen maailmaan. Synttäreillä lapset pääsevät itse tutkimaan ja leikkimään pientä kemistiä valmistamalla vahaliituja ja selvittämällä, saako värikkäistä liuoksista tehtyä sateenkaaren. Samalla opetellaan laboratoriossa toimimista, mittaamista ja labravälineiden käyttöä.

Tiedesynttärit on tarkoitettu kenelle tahansa, joka haluaa viettää synttärinsä tieteen parissa touhuten. Tehtävien töiden luonteesta johtuen lasten tulisi kuitenkin olla vähintään 7-vuotiaita. Lapset saavat labratakit päällensä, mutta siitä huolimatta päälle ei kannata pukea parhaimpia vaatteita. Arvotavaroita tai puhelmia ei saa myöskään viedä labraan. Synttärisankarin huoltajat voivat halutessaan tulla katsomaan synttäreiden labraosuutta ja ottamaan esimerkiksi valokuvia.

Tiedesynttäreille mahtuu 20 innokasta juhlijaa, mukaanlukien synttärisankarin.

Ruokailu

Labratyöskentelyn jälkeen huoltajilla on mahdollisuus tarjota itse tuomiaan synttäriherkkuja yliopiston eläinmuseolla. Huoltajat vastaavat ruokien esille laittamisesta ja he pääsevät tilaan herkkuja laittamaan synttäreiden alkaessa. Huoltajat vastaavat myös tilan siivoamisesta. Tilassa ei ole keittiötä eikä siten astioita tms. muita keittiötarvikkeita, joten kaikki ruokailussa tarvittavat välineet on tuotava itse. Tila tulee jättää siistiksi niin, että irtoroskat kerätään pöydiltä ja lattialta sekä pöytäpinta jätetään siistiksi. Siivousvälineet saat LUMAlta.

Missä?

Turun yliopisto, Aurum, Henrikinkatu 2, 20500 Turku.

Sisäänkäynti pääovesta (Henrikinkatu 2). Odotelkaa aulassa, josta ohjaaja hakee teidät. Paikalla on hyvä olla 10-15 minuuttia ennen sovittua aloitusajankohtaa, jotta itse synttäritoiminta päästään aloittamaan ajoissa. Lasten takit voi ottaa mukaan labraan. Huoltaja vastaa arvotavaroista.

Parkkeeraus: Pysäköidä voi kadunvarsipaikoille tai Naturankujan parkkipaikoille, huomioiden pysäköintikiellot ja -rajoitukset.

Synttäreiden kesto ja hinta

Tiedesynttärien kesto on 1,5 tuntia, josta noin tunti kuluu tutkimusten tekemiseen ja loppuaika on varattu synttäriherkkujen syömiselle.

Synttärit maksavat 200 euroa.

Mukaan mahtuu maksimissaan 20 osallistujaa, mukaanlukien synttärisankarin.

Varaaminen ja maksaminen

Synttäreitä järjestetään sekä arkisin että viikonloppuisin. Alla olevasta varauskaneterista näet varattavissa olevat synttäriajat ja pystyt varaamaan ja maksamaan synttärit. Muina aikoina synttäreitä ei voida järjestää. Pystyt varaamaan synttärit aikaisintaan kolmen viikon päähän. Tätä lähempään ajankohtaan synttäreitä ei voida järjestää. Varattavia synttäriaikoja päivittyy kalenteriin lisää tuleville kuukausille niiden lähetessä.

Varaukset ovat lopullisia ja rahoja ei palauteta, mikäli asiakas peruu syntymäpäivät.

Mikäli synttäreiden varaamisen kanssa tulee ongelmia tai niistä on muuta kysyttävää, laita sähköpostia Reetalle (reetta.j.kyynarainen@utu.fi)

Teemme myös yhteistyötä Åbo Akademin LUMA-keskuksen Skolresursin kanssa ruotsinkielisten synttäreiden järjestämisessä. För vetenskapskalas på svenska, kontakta Christian Ahläng via adressen skolresurs@abo.fi

At this time we do not host birthday parties in English.

Mikäli kalenteri ei tässä alla näy, ongelma saattaa olla evästeissä. Kokeile avata tämä sivu toisella selaimella, laitteella, tai yksityisessä ikkunassa, ja hyväksy kaikki evästeet. Mikäli et silti saa kalenteria näkyviin, olethan yhteydessä!

Valitse kalenterin yläpuolelta ensin synttäriryhmien määräksi 1. Tämän jälkeen kalenteri näyttää sinulle varattavissa olevat ajat. Muina aikoina synttäreitä ei voida järjestää. Kalenterin ajat päivittyvät, joten seurailethan sivua, mikäli et heti löydä teille sopivaa synttäriaikaa!

Jo varatut synttärit kalenterissa

Jo varatut synttärit kalenterissa

Tästä kalenterista näet varatut synttärit.