Tule vierailemaan yliopistolla!

Yläkoulujen työpajat

Turun yliopistolla järjestettävissä työpajoissa oppilaat eri luokka-asteilta pääsevät tutustumaan laboratoriotyöskentelyyn ja syventämään osaamistaan käytännön töiden kautta. Työpajat linkittyvät opetussuunnitelmiin ja tukevat myös opettajien täydennyskoulutusta.

Pajoja tarjotaan vain tiettyihin aikoihin. Sivun lopussa olevasta varauskalenterista pystyt varaamaan pajan omalle luokallesi.

Maksuttomien paja-aikojen mentyä täyteen pystymme järjestämään lisäpajoja maksullisina. Tällöin pajat maksavat koululle 124 euroa (sis. alv).

Kaikkien pajojen kesto on 2 tuntia.

Jos pajoista tai niiden varaamisesta on kysyttävää, laita viestiä Matleenalle hemtuo@utu.fi. Jo varatuista pajoista voit olla myös yhteydessä suoraan pajan vetäjään.

Oppilaat ovat aina opettajan vastuulla koko pajan ajan.

Kiintiöt

Jotta eri kouluryhmillä olisi mahdollisimman kattava mahdollisuus tulla käymään pajoissamme, olemme asettaneet kiintiöitä siitä, miten pajoja saa varata. Järjestelmä ei kuitenkaan automaattisesti tunnista näitä kiintiöitä, joten niiden ylläpito tehdään käsin. Tämän takia jokaiselle pajan varanneelle lähetetään vielä varauksen jälkeen käsin vahvistusviesti, tai kiintiön ylittyessä peruutusviesti.

  1. Koulukohtainen kiintiö: otamme kultakin koululta maksimissaan kolme ryhmää per lukukausi maksuttomiin pajoihin. Mikäli koulu on yhtenäiskoulu, eri kouluasteilla on omat kiintiönsä. Näiltä kouluilta voi siis tulla sekä ala- että yläkoulusta ja lukiosta kolme luokkaa. Suosittelemme puhumaan koululla ennen pajan varaamista siitä, mitkä ryhmät tänä lukukautena pajoihin teiltä tulisivat. Näin meidän ei tarvitse perua pajoja varaamisen jälkeen. Keväällä 2025 tämä kiintiö poistuu tammi-helmikuun vaihteessa, minkä jälkeen mahdollisia vapaita aikoja saa varata miltä tahansa koululta.
  2. Ikäryhmäkohtainen kiintiö: Pystymme pitämään keväällä yhteensä 90 pajaa, joista 50 on varattu alakoululuokille, 20 yläkoululuokille ja 20 toisen asteen ryhmille.
  3. Yksi oppilasryhmä voi tulla pajoihin vain kerran lukuvuoden aikana. Jos ryhmä siis kävi syksyllä pajassamme, kevään pajat jätetään muille ryhmille, jotta mahdollisimman monella oppilaalla on mahdollisuus käydä pajoissa. Tämä kiintiö on nimen omaan oppilasryhmäkohtainen: yksi opettaja voi halutessaan tulla useamman ryhmän kanssa pajoihin, koulukohtaisen kiintiön rajoissa. Mikäli kävit ryhmäsi kanssa maksuttomassa pajassa viime lukuvuonna, voit tulla samojen oppilaiden kanssa tänä lukuvuonna uudestaan. Toivoisimme sinun kuitenkin ennemmin vinkkaavan pajoista kollegalle, jonka ryhmä ei ole meillä vielä käynyt!

Maksullisia pajoja järjestämme täysin kiintiöistä riippumatta mille tahansa ryhmälle.

Tarjolla olevat työpajat

Luonnon monimuotoisuus -paja

Eläinmuseolla oppilaat tutustuvat aluksi opastetusti eläinmuseoon ja siellä esillä oleviin lajinäytteisiin, sekä eläinmuseolla tehtävään tutkimukseen. Tehtäväosioissa oppilaat pääsevät tutustumaan lajien luokitteluun ja tunnistamiseen, sekä pohtimaan, miksi lajien välillä on eroja. Oppilaat pääsevät itse etsimään lajien ominaisia tuntomerkkejä ja pohtimaan niiden yhteyttä lajien elinympäristöön ja elintapoihin.  

Maaperäeliöosuudessa oppilaat tutustuvat maaperässä eläviin lajeihin ja niiden merkitykseen ekosysteemissä. Tehtäväosioissa oppilaat tutustuvat maaperäeliöiden tutkimukseen. Oppilaat hakevat näytteet (ei talvella) maastosta, oppivat käyttämään funnelia, sekä mikroskopoivat maaperänäytettä ja oppivat tunnistamaan eri eliöryhmiä määrityskaavion avulla. 

Maksimiosallistujamäärä on suurimpaan osaan varattavista ajoista 20 oppilasta (jotta eläinmuseolla mahtuu kiertämään), mutta suurimpana osana tiistai-iltapäivistä voimme kahden vetäjän voimin ottaa jopa 40 oppilaan ryhmän.

Keväällä 2025 monimuotoisuuspajaa voidaan pitää lähtökohtaisesti tiistaisin ja keskiviikkoisin sekä parina satunnaisena maanantai-iltapäivänä. Katso tarkat aikataulut ja kaikki vapaat ajat varauskalenterista.


Yhteys opetussuunnitelmaan

Opetussuunnitelmassa vierailu tukee seuraavia biologian tavoitteita ja sisältöjä.

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen 
T1 Ohjata oppilaita ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja toimintaa sekä vertailemaan erilaisia ekosysteemejä ja tunnistamaan lajeja S2-3
L4-5 
T2 Auttaa oppilasta kuvailemaan eliöiden rakenteita ja elintoimintoja sekä ymmärtämään eliökunnan rakennetta S2-3 L4-5 
T10 Ohjata oppilasta tekemään tutkimuksia sekä koulussa että koulun ulkopuolella S2-3L1, L5 
T12 Innostaa oppilasta syventämään kiinnostusta luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan sekä vahvistamaan luontosuhdetta ja ympäristötietoutta S2-3L7 

Lumoavat luonnonvärit -paja

Työpajassa pohditaan, miten luonnossa näkyvät värit syntyvät, kuinka ihminen on hyödyntänyt niitä entisaikoina ja nykyään sekä miten luonnon väriaineiden saatavuus on vaikuttanut siihen, miten eri värejä on käytetty. Pajassa tutustutaan myös pinnallisesti eri värien lähteiden historiaan. Oppilaat pääsevät värjäämään lankoja luonnosta eristämillään väriaineilla ja tekemään pajan jälkeen koululla langoista omat avaimenperät. Ohjeet avaimenperän tekoon saa pajan yhteydessä.

Työpajassa yhdistellään biologiaa, historiaa, taidetta ja kemiaa. 

Maksimiosallistujamäärä 25 oppilasta.

Keväällä 2025 luonnonväripajaa voidaan pitää tiistaiaamupäivisin, osana tiistai-iltapäivistä ja keskiviikkoaamupäivistä sekä parina satunnaisena maanantai-iltapäivänä.


Yhteys opetussuunnitelmaan

Työpaja tukee vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden vuosiluokkien 7-9 suunnitelmaa usean oppiaineen osalta. Paja tukee biologian, kemian, historian, kuvataiteen ja käsityön opetuksen tavoitteita. Alla olevasta taulukosta näet, mitä tavoitteita ja sisältöjä paja tukee.

Opetuksen tavoitteetTavoitteisiin liittyvät sisältöalueetLaaja-alainen osaaminen
Biologia  
T6 ohjata oppilasta arvioimaan luonnonympäristössä tapahtuvia muutoksia ja ihmisen vaikutusta ympäristöön sekä ymmärtämään ekosysteemipalvelujen merkitys.S6L4, L7
T12 innostaa oppilasta syventämään kiinnostusta luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan sekä vahvistamaan luontosuhdetta ja ympäristötietoisuutta S2, S4, S6L7
Kemia  
T4 ohjata oppilasta käyttämään kemian osaamistaan kestävän tulevaisuuden rakentamisessa sekä arvioimaan omia valintojaan luonnonvarojen kestävän käytön ja tuotteen elinkaaren kannalta S2-4L3, L7
T15 ohjata oppilasta soveltamaan kemian tietojaan ja taitojaan monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa sekä tarjota mahdollisuuksia tutustua kemian soveltamiseen erilaisissa tilanteissa kuten luonnossa, elinkeinoelämässä, järjestöissä tai tiedeyhteisöissäS2-4L6
Historia
T5 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen toimintaan ja päätöksentekoon vaikuttaneita tekijöitä erilaisissa historiallisissa tilanteissa S1-2, S5L1-4, L6-7
Kuvataide
T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkitystä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle historian ja kulttuurin näkökulmista S2-3L2-3, L6-7
T9 innostaa oppilasta soveltamaan eri aikojen ja kulttuurien kuvailmaisun tapoja kuvallisessa tuottamisessaan S2-3L2-3, L5-6
T11 kannustaa oppilasta ottamaan kuvailmaisussaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys sekä vaikuttamaan kuvien avullaS2-3L1-2, L4, L7
Käsityö
T3 opastaa oppilasta tutustumaan ja käyttämään monipuolisesti erilaisia työvälineitä, materiaaleja ja tarkoituksenmukaisia työtapoja sekä kehittämään innovaatioita S2-5L4, L6
T5 ohjata oppilasta havainnoimaan, ennakoimaan ja reagoimaan työtilanteisiin liittyviin riskitekijöihin ja toimimaan turvallisesti käsityöprosessissa S6L3,L6
T7 ohjata oppilasta tuntemaan käsityön, kädentaitojen ja teknologisen kehityksen merkitys omassa elämässään, yhteiskunnassa, yrittäjyydessä ja muussa työelämässä S7L6
T8 ohjata oppilasta taloudelliseen ajatteluun ja kehittämään käsityöprosessiin liittyviä valintoja, jotka edistävät kestävää elämäntapaa S8L1, L4, L7

 

 

Tutkitaan tiheyttä! -paja

Tutkitaan tiheyttä! -työpajassa oppilaat pohtivat tiheyden käsitettä kellumiseen liittyvien tutkimusten avulla. Pajassa myös mietitään eri tiheyksisien nesteiden käyttäytymistä suhteessa toisiinsa. Työpajan aikana opetellaan muun muassa tutkimuksen tekemisen vaiheita, kuten hypoteesien muodostamista ja virhelähteiden arviointia, sekä laboratoriotyöskentelyn taitoja kuten punnitsemista, tulosten taulukointia ja pipetointia. Oppilaat täyttävät työpajan aikana tehtävävihkoa.

Maksimiosallistujamäärä 25 oppilasta. 

Keväällä 2025 tiheyspajaa voidaan pitää lähtökohtaisesti tiistaisin ja keskiviikkoisin sekä parina satunnaisena maanantai-iltapäivänä. Katso tarkat aikataulut ja kaikki vapaat ajat varauskalenterista.


Yhteys opetussuunnitelmaan

Työpaja tukee vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden vuosiluokkien 7-9 fysiikan sekä sen ja kemian yhteisten tavoitteiden toteutumista edesauttamalla luonnon ilmiöiden ymmärtämistä ja niiden selittämistä omista tutkimuksista saatavan tiedon avulla. Työpajassa oppilaita kannustetaan myös ongelmanratkaisuun tutkimustehtävien avulla. Työpaja herättää oppilaissa mielenkiintoa eri tieteenaloja kohtaan ja edistää oppilaiden yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa tarjoamalla oppilaille mahdollisuuden tutustua näihin tieteenaloihin sekä niihin liittyviin oppimispolkuihin.

Työpaja tukee erityisesti seuraavia vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman fysiikan (ja kemian) opetuksen tavoitteita ja niihin liittyviä sisältöalueita ja laaja-alaista osaamista:

Opetuksen tavoitteetTavoitteisiin liittyvät sisältöalueetLaaja-alainen osaaminen
T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluunS1-6L1
T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassaS1-6L6-7
T5 kannustaa oppilasta muodostamaan kysymyksiä tarkasteltavista ilmiöistä sekä kehittämään kysymyksiä edelleen tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohdiksiS1-6L1, L7
T6 ohjata oppilasta toteuttamaan kokeellisia tutkimuksia yhteistyössä muiden kanssa sekä työskentelemään turvallisesti ja johdonmukaisestiS1-6L2, L5
T7 ohjata oppilasta käsittelemään, tulkitsemaan ja esittämään omien tutkimustensa tuloksia sekä arvioimaan niitä ja koko tutkimusprosessia S1-6L2, L5
T10 ohjata oppilasta käyttämään fysiikan käsitteitä täsmällisesti sekä jäsentämään omia käsiterakenteitaan kohti luonnontieteellisten teorioiden mukaisia käsityksiä S1-6L1
T11 ohjata oppilasta käyttämään erilaisia malleja ilmiöiden kuvaamisessa ja selittämisessä sekä ennusteiden tekemisessä S1-6L1, L7

 

 

Ympäristökemian tutkimuslaboratorio -paja

Keväällä 2024 pajavalikoimaan tulee uutuutena Ympäristökemian tutkimuslaboratorio -paja!

Työpaja on tutkimuksellisen oppimisen periaatteiden mukainen kokonaisuus, jossa oppilaat pääsevät toimimaan itse tutkijoina selvittääkseen tuntemattoman aineen koostumuksen. Paja on toteutukseltaan perinteisen rikoslaboratoriotyöskentelyn mukainen, mutta tutkimuksen tematiikka on ympäristökemiaa.

Pajassa esitetään tarinallinen ympäristöön liittyvä ongelma, jota oppilaat pääsevät ratkaisemaan. Ongelman ratkaisemiseksi pajassa perehdytään aineiden tunnistamiseen monipuolisesti erilaisia menetelmiä käyttäen.

Maksimiosallistujamäärä 25 oppilasta.

Syksyllä 2025 ympäristökemian tutkimuslaboratorota voidaan pitää tammi-helmikuussa osana torstai-iltapäivistä ja maalis-toukokuussa osana tiistaiaamupäivistä. Katso tarkat ajat kalenterista.

Yhteys opetussuunnitelmaan

Opetussuunnitelmassa vierailu tukee seuraavia kemian vuosiluokkien 7-9 tavoitteita ja sisältöjä.

Opetuksen tavoitteetTavoitteisiin liittyvät sisältöalueetLaaja-alainen osaaminen
T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluunS1-S6L1
T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan omaa kemian osaamistaan, asettamaan tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelemään pitkäjänteisestiS1-S6L1, L6
T3 ohjata oppilasta ymmärtämään kemian osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassaS1-S6L6, L7
T5 kannustaa oppilasta muodostamaan kysymyksiä tarkasteltavista ilmiöistä sekä kehittämään kysymyksiä edelleen tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohdiksiS1-S6L1, L7
T6 ohjata oppilasta toteuttamaan kokeellisia tutkimuksia yhteistyössä muiden kanssa sekä työskentelemään turvallisesti ja johdonmukaisestiS1-S6L2, L5
T14 ohjata oppilasta ymmärtämään perusperiaatteita aineen ominaisuuksista, rakenteesta ja aineiden muutoksistaS5L1
T15 ohjata oppilasta soveltamaan kemian tietojaan ja taitojaan monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa sekä tarjota mahdollisuuksia tutustua kemian soveltamiseen erilaisissa tilanteissa kuten luonnossa, elinkeinoelämässä, järjestöissä tai tiedeyhteisöissäS1-S2L1, L3, L6-L7

Tutkitaan maapalloa! -paja

Keväällä 2024 pajavalikoimaan tulee uutuutena Tutkitaan maapalloa! -paja. Paja on varattavissa maaliskuusta eteenpäin.

Työpajassa tutustutaan siihen minkälaista analyysia voimme omasta planeetastamme ja täällä tapahtuvista muutoksista tehdä satelliittikuvien avulla. Oppilaat pääsevät tutustumaan satelliittikuvien avulla tehtävään analyysin käytännön töiden kautta Google Earth Pro:ta käyttäen.

Lisäksi pajassa perehdytään siihen, minkälaista muuta dataa satelliiteista saadaan ja mitä sen avulla voidaan tutkia! Pajassa tehdään myös aiheeseen liittyen havainnollistavia numeerisen datan käsittelyn harjoituksia.

Työpajassa yhdistellään maantiedettä, matematiikkaa, fysiikkaa ja biologiaa. 

Maksimiosallistujamäärä 25 oppilasta.

Keväällä 2025 Tutkitaan maapalloa -pajaa voidaa järjestää osana tiistai-iltapäivistä ja keskiviikkoiltapäivisin. Katso tarkat ajat ja kaikki vapaat ajat varauskalenterista.

Tekoälyn taika käytännössä -paja

Keväällä 2024 pajavalikoimaan tulee uutuutena Tekoälyn taika käytännössä -paja!

Tule mukaan löytöretkelle koneoppimisen maailmaan! Työpajassamme rakennetaan munakennosta tai vessapaperirullahylsyistä tehty ’tietokone’, joka oppii pelaamaan Hexapawn-nimistä yksinkertaistettua shakkia. Tämä työpaja antaa oivallisen mahdollisuuden kurkistaa koneoppimisen kulisseihin ja ymmärtää, miten koneet oppivat ja kehittyvät.

Luo mekaaninen äly, joka haastaa sinut strategiapelissä, ja katso miten se kehittyy jokaisen pelin myötä. Työpajamme on ainutlaatuinen tilaisuus päästä osaksi tätä kiehtovaa prosessia, joka muovaa nykypäivän teknologiaa ja tulevaisuuden innovaatioita.

Työpajassa tutustumme myös päätöksentekopuun käsitteeseen ja Kempelenin rakentamaan shakki-automaattiin -”The Turk”- liittyvään legendaariseen tarinaan.

Maksimiosallistujamäärä 25-40 oppilasta pajaa varten varatusta tilasta riippuen. Kalenterista pystyt näkemään, minkä kokoinen ryhmä mahtuu milloinkin järjestettävään pajaan.

Matikkapajoja voidaan keväällä järjestää osana tiistai-iltapäivistä ja torstai- ja perjantaiaamupäivistä sekä keskiviikkoiltapäivisin. Katso tarkat päivämäärät ja vapaat ajat varauskalenterista.

Huomaa, että matikkapajoja ei välttämättä pidetä LUMA-labralla, vaan se voi olla myös joko Natura- tai Quantum-rakennuksessa. Voit tarkistaa oman pajasi paikan käsin lähettämästämme varausvahvistuksesta.

Yhteys opetussuunnitelmaan

Työpaja tukee vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden vuosiluokkien 7-9 metematiikan tavoitteita seuraavilta osin.

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen 
T1 vahvistaa oppilaan motivaatiota, myönteistä minäkuvaa ja itseluottamusta matematiikan oppijana S1, S4, S6  L1, L5 
T2 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta matematiikan oppimisesta sekä yksin että yhdessä toimien S1, S4, S6 L7 
T3 ohjata oppilasta havaitsemaan ja ymmärtämään oppimiensa asioiden välisiä yhteyksiä S1, S4, S6 L1, L4 
T7 rohkaista oppilasta soveltamaan matematiikkaa muissakin oppiaineissa ja ympäröivässä yhteiskunnassa S1, S6 L1, L4, L7 
T8 ohjata oppilasta kehittämään tiedonhallinta- ja analysointitaitojaan sekä opastaa tiedon kriittiseen tarkasteluun S1, S4, S6 L1, L4, L5 
T19 ohjata oppilasta määrittämään tilastollisia tunnuslukuja ja laskemaan todennäköisyyksiä S6 L4, L5 
T20 ohjata oppilasta kehittämään algoritmista ajatteluaan sekä taitojaan soveltaa matematiikkaa ja ohjelmointia ongelmien ratkaisemiseen S1 L1, L4, L5 

 

Työpajojen varaus

Alla olevasta kalenterista pystyt varaamaan omalle ryhmällesi pajan yliopistolla. Valitse ensin luokkasi koko, minkä jälkeen kalenteri näyttää sinulle ne varattvissa olevat ajat ja pajat, jotka tämän kokoiselle ryhmälle voi varata. Kalenterista löytyvät kaikki pajat alakoulusta lukioon. Kalenterin kautta voit tehdä varauksia minimissään kolmen viikon päästä oleville päiville. Mikäli haluaisit pajan alle kolmen viikon päähän, laita viestiä Matleenalle (hemtuo@utu.fi).  Emme kuitenkaan voi luvata, että muutoin viikottain varattavissa olevat ajat ovat edelleen vapaina sekä vetäjien että labran kalentereissa alle kolmen viikon päästä oleville päiville.

Jotta paja-ajoissa olisi hieman valinnanvaraa, vapaita aikoja on kalenterissa enemmän kuin pajoja voidaan todellisuudessa vetää. Kalenteri poistetaan sivuilta, kun yläkoulun pajakiintiö on täynnä.

Kaikki peruskouluille suunnatut pajat näkyvät tässä samassa varauskalenterissa.

Järjestelmä lähettää varauksesta automaattisen vahvistusviestin. Lähetämme kuitenkin lisäksi käsin vahvistusviestin tai kiintiöiden (katso ylempää) mennessä täyteen peruutusviestin kaikille pajan varanneille, yleensä viimeistään seuraavana arkipäivänä varauksesta. Mikäli et viikon kuluessa varauksesta saa vahvistusviestiä, ole yhteydessä sähköpostilla. Joululoman aikaan 18.12.-6.1. emme vahvistusviestejä lähettele, mutta palaamme niiden pariin taas loman jälkeen.

Mikäli kalenteri ei näy tässä, ongelma voi olla evästeissä: kokeile avata sivu toisella selaimella ja/tai toisella laitteella ja hyväksy kaikki evästeet. Tällöin kalenterin pitäisi tulla näkyviin.

Jo sovitut pajat

Alla olevasta kalenterista näet jo varattujen työpajojen ajankohdat ja mitä pajoja on varattu. Tämä ei siis ole varauskalenteri, vaan vahvistettujen, varattujen pajojen kalenteri