Tulevaisuusajattelu ja skenaariot terveys-, kasvatus-, opetus- ja sosiaalialoilla

Opintojakso on tarjolla tutkinto-opiskelijoille.Opintojakso on tarjolla avoimessa yliopistossa.

Tulevaisuustieto on luonteeltaan monitieteistä eikä ole olemassa ilmiöitä, joilla ei olisi tulevaisuutta.

Tällä opintojaksolla opit perusteet tulevaisuusajattelusta ja ennakoivasta asenteesta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatus- ja opetusalojen painotuksella. Tutustut tulevaisuudentutkimuksen keskeisiin toimijoihin, käsitteisiin ja tulevaisuusajatteluun sekä opettelet skenaariotyöskentelyä tekemällä laajemman, monitieteisessä ryhmässä toteutettavan harjoitustyön sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalaan liittyvästä aiheesta. Opetus tapahtuu opettajavetoisesti pienryhmässä ja vaatii läsnäoloa tapaamisissa tehtävien harjoitusten ja koko opintojakson ajan ryhmässä tehtävän harjoitustyön vuoksi. Opintojaksolle kuuluvista verkkotehtävistä vastaa Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus.

Opintojakso antaa sinulle eväitä soveltaa skenaarioajattelua ja tulevaisuustaulukkomenetelmää tulevaisuuden vaihtoehtojen hahmottamiseen ja kehitystrendien arvioimiseen niin soteko-alojen parissa kuin laajemminkin. Opintojakso soveltuu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita yliopistollisen tulevaisuudentutkimuksen soveltamisesta osaksi omaa opiskelu- ja työelämäänsä erityisesti sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusaloilla.

Opintopistemäärä: 5 op
Opintojaksokoodi: SOTE0022
Lisätietoa opinto-oppaasta

 

Ilmoittautuminen

  • Turun yliopiston tutkinto-opiskelijan ilmoittautuminen tehdään Pepissä opiskelijan työpöydällä, josta näet ilmoittautumisajat.
  • Avoimen yliopisto-opetuksen ilmoittautuminen tehdään ilmoittautumispalvelussa, josta näet ilmoittautumisajan ja opinto-oikeuden keston. Opintomaksu on 75 euroa. Lisätietoja avoimen yliopisto-opetuksen esittelysivulta.

 

Sinua voisi kiinnostaa myös opintojaksomme…

“Mielestäni kurssi antoi mielenkiintoisen näkökulman tulevaisuudentutkimuksen kannalta sisote-kentällä ja opettaja oli innostava ja antoi hyvää, kannustavaa palautetta.”
– Sote-akatemian opiskelija

Selaa opintojaksoja teemoittain