Almanakka kansan suussa

Kuva: Vuoden 1735 ja 1798 almanakat Turun yliopiston kirjaston kokoelmasta.

Aarnakasta annakkaan

Almanakka-sana on lainautunut suomeen ruotsista niin sanotun varhaisemman uusruotsin (1526–1732) kaudella. Laina on kirjallinen eikä siis kovin vanha. Ensi kertaa se tavataan vuoden 1642 Bibliassa eräässä reunahuomautuksessa. Sittemmin sana tuli ihmisille tutuksi almanakan kansilehdeltä, jossa se oli pitkään ruotsin mallin mukaisesti asussa Almanach. Vuonna 1790 kirjoitusasuksi vaihdettiin Almanacka, ja Almanakkoja on ollut vuodesta 1815 lähtien.

Kansan suussa almanakka on vääntynyt moneen asuun. Murremuotoja ovat muun muassa aarnakka, alapakka, allakka, almakka, almanaakka, alminakka, almlak, almannakka, almunakka, alnakka, alunakka, amplakka ja annakka. Näistä yleisimmin käytettyjä ovat annakka ja allakka. Annakan levikki on läntisempi ja allakan itäisempi, mutta sanat eivät noudata tiukasti murrealueiden rajoja.

Muiden almanakka-varianttien levikki rajoittuu selvästi tietyille alueille. Almakkaa on käytetty varsinkin Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, alunakkaa Pohjois-Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa, almunakkaa Etelä-Pohjanmaalla ja Länsipohjassa ja aarnakkaa Satakunnassa, Hämeessä ja Keski-Pohjanmaalla.

Joidenkin varianttien esiintymät voidaan paikantaa pitäjän tarkkuudella: almlak (Eura, Pyhäranta, Pyhämaa ja Kalanti), alnakka (Eurajoki, Perniö, Muurla, Lohja ja Anjala), almanaakka (Virolahti, Säkkijärvi, Johannes ja Valkeasaari), alapakka (Kitee), alminakka (Vermlanti). Nämä variantit eivät ole olleet laajassa käytössä.

Aarnakat, annakat ja muut voivat olla suomalaisten kansanihmisten omia väännöksiä, mutta osalla murreasuista voi olla lainatausta, sillä Suomen ruotsalaismurteissa on sellaisia muotoja kuin ālnakka, ānakka.

Kuva: Almanakan säilytyslaatikko. Suomen kansallismuseon kansatieteelliset kokoelmat.

Sananparret

Almanakan tärkeydestä ihmisten elämässä kertoo se, että almanakkoja ja niiden tekijöitä esiintyy sananparsissa ja puheentavoissa. Niistä voi päätellä jotakin siitä, miten almanakat ovat olleet mukana ihmisten elämässä ja miten almanakan tietoihin on suhtauduttu. Almanakkojen säätiedot ovat kiinnostaneet, ja monet ovat itsekin ennustaneet säätä eläinradan merkkien ja taivaankappaleiden symbolien avulla. Myrskynmerkiksi on nimitetty vihaisen näköistä ihmistä.

• Tämä̀ viik o hyvì sattene, jos amlakan planètip paikkas pitä̀vä. – Mynämäki
• Hèinäpuolla (= heinäkuun puolella) annakassa (on) semmoset merkit että soattaa sattool liijaks̆sii. – Juuka
• Se oli viimev viikolla se vesimies (tähtimerkki) aarnakasa ja minä povasin suvia, suojaa.
  – Himanka
• Isävaenoa aena kahteli annakkata, sano että nyt tulloo satteet. – Puolanka
• Seisoo kum myrskym merkki aarnakan kulmassa. – Kylmäkoski

Almanakasta tarkistettiin myös nimi- ja juhlapäivät sekä markkinat. Lisäksi almanakkaan kirjattiin muistiin tärkeitä asioita, jotka oli hyvä myöhemminkin muistaa. Almanakkaa onkin pidetty hyvän muistin vertauskuvana. Ja onpa almanakka ollut mukana noitakonsteissakin.

• Annas poika se annakka mää katon kosk Mati päevä o. – Pöytyä
• Mistä sen tietää, millom pyhä o ku eijoo kelluva eikä annakkaa. – Vihanti
• Ne (markkinapäivät) oĺ allakas oikei ylähäl. – Hollola
• Loviisast hajettih allakat, ku lähempää ei saannu. – Iitti
• Se ol siellä allakassa ylläällä, millonka ne (lehmät) oˀ astutettu. – Vieremä
• Pää on kun partaveitsi ja muisti on kun almanakka. – Nivala
• Jos esim. lehmää ahdistaa painajainen silloim panhan vanhoja almunakkoja sem pääle kathon. – Vittanki

Myös almanakantekijät ovat saaneet omat sananpartensa ja vertauksensa. Melko usein vertauksissa on kielteinen sävy, kun valehtelevaa, laiskaa tai hidasta ihmistä on verrattu almanakantekijään. Hitaus voi tietysti liittyä huolellisuuteen ja perinpohjaisuuteen, ja kenties hippunen positiivisuutta on löydettävissä niistä vertauksista, joissa almanakantekijä yhdistetään miettiväiseen ja totiseen ihmiseen. Tieto on almanakantekijällä hallussa, mutta eipä sitä kaikkea tiedä almanakantekijäkään.

• Valhettele niin ko almnaka tekki. – Vehmaa
• Laiskottelijalle: Eihän nyt oo mikkää alamakkain tekoaika. – Tohmajärvi
• Makaa seljällänsä kun alunakan tekiä. – Ylistaro
• Siinäpä meni aikaa niinku annakan tekijällä. – Alatornio
• Miettivästä ihmisestä: Jo isäntä tuaś allakkoo tekköö. – Virtasalmi
• Totinen kun annakan tekijä. – Vihti
• Sillon kaikki selevillä ku alamanakan tekijällä. – Ikaalinen
• Ei sitä tiijä almanakan tekijätkään. – Ähtäri

Kirjoittaja: Tanja Toropainen

Lähteet

Häkkinen, Kaisa 2004: Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY, Helsinki.

Ordbok över Finlands svenska folkmål

Suomen kansan vertauksia. Toimittanut Matti Kuusi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1982.

Suomen murteiden sanakirja

Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1992.

Vanhan kirjasuomen sanakirja