Yliopiston kirjasto - tutkitun tiedon työpaja.

Turun yliopiston kirjaston IL-opetus

 Informaatiolukutaidon opetukset ovat osa akateemista ohjausta, sillä taitojen omaksuminen muokkaa osaltaan mm. opiskelijoiden tutkimusprosesseja ja edesauttaa laadukkaiden opinnäytetöiden valmistumista.

Informaatikko Johanna Tevaniemi, Turun yliopiston kirjasto

Opiskelijat seuraavat opetusta it-luokassa.

Kuva: Teppo Kahtola

Turun yliopiston kirjastossa informaatiolukutaidon opetusten kehittäminen alkoi jo 2000-luvulla ja jatkui voimakkaasti 2010-luvulla Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhdistyttyä. Korkeakoulukirjastojen toiveena oli pitkään ollut, että yhteistyössä yliopiston hallinnon ja tiedekuntien kanssa, informaatiolukutaidon opetus integroitaisiin kaikissa Turun korkeakoulukirjastoissa osaksi pakollisia opintoja. (Lehto ja muut, 2009)

Turun kauppakorkeakoulussa informaatiolukutaito integroitiin osaksi perus – ja jatkotutkinto-opin­toja. Turun yliopistossa informaatiolukutaidon opiskelu tuli ensimmäisenä pakolliseksi lääke­tieteen ja oikeustieteen tiede­kunnissa. Nykyään informaatiolukutaidon opetusta tarjotaan kaikille kahdeksalle tiedekunnalle ja opetuksien tilaaminen kirjastolta on jo vakiintunut käytäntö. Informaatiolukutaidon opetukset ovat osa akateemista ohjausta, sillä taitojen omaksuminen muokkaa osaltaan mm. opiskelijoiden tutkimusprosesseja ja edesauttaa laadukkaiden opinnäytetöiden valmistumista.

Yliopiston kirjaston opetuksia antavat asiantuntijat ovat vuosien aikana kehittäneet omaa osaamistaan pedagogisilla opinnoilla. Lähiopetuksen lisäksi tarjotaan myös muita opetusmuotoja. Kuten muussakin yliopisto-opetuksessa, käytetään opetuksissa opetusvälineinä erilaisia digitaalisia sovelluksia sekä tehdään opetusvideoita ja verkkokursseja.

Tiedonhankintataitojen osaamisen tarve yliopisto-opinnoissa ei ole vähentynyt, sillä aloittaessaan yliopisto-opiskelua uudet opiskelijat siirtyvät erilaiseen ympäristöön kuin mitä lukio tai muut oppilaitokset ja mahdollisesti työelämä ovat olleet. Tiedonhankintataitojen perusteiden oppiminen antaa opiskelijoille heti yliopisto-opintojen alkuvaiheesta lähtien akateemisia opiskelutaitoja, edesauttaa heidän sitoutumistaan yliopistoyhteisöön sekä sujuvoittaa opintojen aloittamista uudessa opiskelu­ympäristössä. Tiedonhankintataitoja syvennetään opintojen edetessä kandidaatintyön ja maisterivaiheen tasoilla, jatko-opintoja suorittaville on myös omat tiedonhankinnan kurssit.

 

Teksti: Johanna Tevaniemi

 

Lähteet

Lehto, A., Fagervik, P., Flemming, C., Luukkanen, K., Nevalainen, E., Putous, M., Rintamäki, K. and Silvennoinen-Kuikka, H. (2009). Yliopistokirjastojen informaatiolukutaidon opetuksen suunnittelu rakenteellisen kehittämisen prosesseissa: katsauksessa Itä-Suomen yliopisto, Helsingin yliopisto, Turun korkeakoulut ja Tritonia. Signum, No. 2, pp. 5-11. Noudettu 2021-09-05. Lue artikkeli journal.fi-sivulla.