Almanakat kirjakielen kuvastimina 

Yksityiskohta almanakan sivulta.

1700-luvun almanakat kertovat suomen kirjakielen historiasta ja kehityksestä

Muutokset ja kontaktit ovat kaikkien kielten elämälle tyypillisiä piirteitä. Suomen kieli ei tässä suhteessa ole poikkeus. Vuosisatojen ja tuhansien aikana siihen ovat vaikuttaneet niin sisäiset kuin ulkoiset tekijät, jotka ovat tehneet kielestä sellaisen kuin se on nykyään. Kielitieteessä voidaan menneisyyttä lähestyä muun muassa kielihistorian ja historiallisten kielikontaktien kautta. Kielihistoria tutkii nimensä mukaisesti kehityskulkuja, joita kieli on käynyt läpi ajan saatossa. Kielikontakteilla tarkoitetaan kahden tai useamman kielen välillä vallitsevia vaikutussuhteita, jotka voivat johtaa monenlaisiin tilapäisiin tai pysyviin muutoksiin äänteiden, muotojen, lauseopin tai sanaston tasolla. Tässä tekstissä tarkastellaan sitä, mitä 1700-luvun almanakkojen kielestä voidaan päätellä suomen kirjakielen kehityksestä ja ruotsin kielen vaikutuksesta suomeen.

 

Ruotsin vaikutus suomeen

Pohjoismaisiin kieliin kuuluva ruotsin ja itämerensuomalaisiin kieliin kuuluvan suomen ja niiden esimuotojen puhuma-alueet ovat olleet yhteydessä toisiinsa vuosisatojen ajan. Vaikutteet ovat kulkeneet siinä mielessä epäsymmetrisesti, ettei ruotsissa suomenruotsalaisia kielimuotoja lukuun ottamatta juuri ilmene suomen vaikutusta. Esimerkiksi lainasanojen osalta muutamina harvoina suomesta ruotsiin päätyneinä lainoina voidaan mainita pojke ’poika’, ria ’riihi’ ja pörte ’pirtti’. Ruotsalaisperäisiä rakenteita, ortografisia konventioita ja sanoja on sitä vastoin kulkeutunut suomen kirjakieleen runsaasti.

1700-luvun suomenkielisten almanakkojen kielessä ilmeneville ruotsalaisperäisille sanastollisille ja rakenteellisille ilmiöille on usein osoitettavissa suora malli saman vuoden ruotsinkielisistä almanakoista. Esimerkiksi eräässä maanviljelysohjeita antavassa tekstikappaleessa useat yhdysverbit on käännetty hyvin uskollisesti alkuperäisen mallin mukaan: upkastas, josta suomenkieliseen almanakkaan on saatu ylösheitetään, ja utbredes, joka on puolestaan kääntynyt muotoon uloslewitetään. Lauseke nijstä suurista Maa-Päärynistä (de stora Jord-Päronen) on monellakin tavalla mielenkiintoinen. Ensinnäkin suomenkielinen teksti toistaa ruotsille ominaisen artikkelirakenteen. Toisekseen Maa-Päärynistä toistaa esikuvansa substantiivien kirjoituskonventioita. Kolmanneksi esimerkki ilmentää sanastollista kontaktivaikutusta, sillä juuri ruotsin ”(maa)päärynässä” on esikuva tutulle perunallemme.

Vanhoja suomenkielisiä almanakkoja 1700-luvulta Turun yliopiston kirjaston kokoelmasta.

Kuva: Suomalaisia almanakkoja vuosilta 1735 ja 1801. Turun yliopiston kirjaston kokoelmat.

Vanhaa ortografiaa

Agricolan aikaisissa suomenkielisissä teksteissä ei ollut yksi äänne–yksi kirjain -periaatetta. Samaa äännettä on siis voitu merkitä eri tavoilla erilaisissa yhteyksissä. Erityisen sekavaa oli e– ja ä-äänteiden merkintä, sillä samoilla kirjaimilla merkittiin kumpaakin äännettä. Vaikka kaksoiskonsonantit olisikin luettu kahtena äänteenä, vokaalien pituutta ei merkitty yleensä näkyviin. Tässä voi nähdä vieraiden kielten vaikutuksen: esimerkiksi ruotsissa pitkiä äänteitä ei systemaattisesti merkitty kahdella kirjaimella, eikä vokaalien pituutta merkitty yleensä näkyviin, kuten ei toisaalta merkitä nykyruotsissakaan.

1700-luvulla kirjoitetuissa teksteissä, kuten Laurentius Tammelinin vuoden 1705 almanakassa, ortografia taas on johdonmukaisempaa. Lyhyiden vokaalien merkintä on pääosin samanlaista kuin nykyään, pitkien vokaalien merkinnässä sen sijaan oli vaihtelua. Myöhemmin 1700-luvulla vakiintui tapa kirjoittaa pitkät vokaalit kahdella kirjaimella. Toisin kuin Agricolan aikaisissa teksteissä, e– ja ä-äänteet merkittiin omilla kirjaimilla.

Yhtäläisyyksiä 1500- ja 1700-lukujen teksteissä ovat konsonanttiyhtymät, kuten x /ks/:n ja tz /ts/:n merkkinä. Vanhimmissa almanakoissa tekstien pilkut merkittiin Agricolan aikojen tapaan vinoviivoin. Isoja alkukirjaimia käytettiin muutoinkin kuin vain virkkeiden ja erisnimien alussa. Tällä haluttiin korostaa tiettyjä kohtia teksteissä ja kiinnittää lukijan huomio tärkeisiin kohtiin.

Kirjoittajat: Atte Huhtala, Raisa Kaakko ja Janne Kurvi

 

Lähteet

Häkkinen, Kaisa 1997: Kuinka ruotsin kieli on vaikuttanut suomeen? Sananjalka 39. Suomen Kielen Seura, Turku.

Larsson, Lars-Gunnar 2014: Finska lånord och dåligt öl. Slovo. Journal of Slavic Languages, Literatures and Cultures 55.

Tieteen termipankki