Uusia sanoja kirjakieleen
1700-luvun almanakkojen kautta on tullut kirjakieleen lähes 800 uutta sanaa. Osa sanoista oli aidosti uusia, osa oli elänyt jo puhutussa kielessä mutta sai kirjallisen ensiesiintymisensä almanakassa. Onko 800 sanaa paljon vai vähän? Se on kumpaakin. Sanamäärä on siihen nähden vähäinen, että esimerkiksi ensimmäisessä suomenkielisessä Bibliassa (1642) – siis yhdessä kirjassa ja yhtenä vuonna – oli pitkälti yli tuhat kirjakielelle uutta sanaa.
Almanakkojen ensiesiintymien määrää voidaan kuitenkin pitää myös suurena, sillä ensimmäisen suomenkielisen almanakan ilmestyessä vuonna 1705 suomenkielistä kirjallisuutta oli ollut olemassa jo noin 150 vuotta, ja sinä aikana melkoinen osa keskeisestä perussanastosta ja myös monenlaisesta erikoissanastosta oli ehtinyt tulla kirjallisesti käytetyksi. Siitä huolimatta almanakat pystyivät rikastuttamaan kirjakieltä usealla sadalla sanalla.
Lukumäärää voi pitää sikälikin yllättävän suurena, että almanakoissa oli tekstiä melko vähän. Almanakat olivat pitkään 48-sivuisia, ulkomitoiltaan pienikokoisia vihkosia, joista suurimman osan lohkaisi kalenteri, josta tuli melko vähän uusia sanoja kieleen. Enemmistö almanakkojen sanastollisista ensiesiintymistä onkin valistavissa liitekirjoituksissa.
Kuva: Vierasperäisiä sanoja suomalaisine selityksineen vuoden 1705 almanakassa. Kansalliskirjasto.
Lainasanoja
Aidosti uusia sanoja olivat lainasanat. Vanhimmat almanakat toivat kirjakieleen tähtitieteen sanoja, kuten aspekti ’taivaankappaleiden (keskinäinen) asema tai asento’, diametri ’halkaisija’, ekliptika ’Auringon kiertorata’, konjunktio ’kahden taivaankappaleen osuminen samalle meridiaanille’, meridiaani ’taivaannapojen ja havaintopaikan zeniitin kautta kulkeva isoympyrä’ ja oppositio ’aspekti, jossa kulmaetäisyys on 180 astetta’.
Sanat lainattiin kirjoituksiin usein siinä asussa kuin ne olivat lainanantajakielessä. Siksi almanakoissa kerrotaan discoursista (diskurssilla tarkoitetaan almanakassa pohdiskelua yleisesti), mathematicasta ’matematiikka’, mythologuksesta ’mytologi, tarinoiden, myyttien selittäjä’ ja observatoriumista ’observatorio’. Arkisemmistakin asioista almanakoissa kirjoitettiin, ja ne toivat kirjakieleen ainakin kakluunin ’pystyuuni’ ja muusin ’sose’. Nämäkin oli kirjoitettu ruotsia mukailevassa, nykykielelle oudossa asussa: kaklugnit ja mosi.
Osa uusista sanoista oli käännöslainoja eli osa osalta suomeksi käännettyjä. Tällaisia sanoja syntyi, kun valistavia ohjetekstejä käännettiin sanatarkasti ruotsista suomeen. Näin ruotsin sanasta jordpäron tuli maapäärynä ’peruna’, sanasta hampeåker hamppupelto, sanasta hattmakare hattumaakari ’hatuntekijä’ ja sanasta mineralwatten mineraalivesi ’kivennäispitoinen vesi’.
Kuva: Vuoden 1706 almanakassa vaikeat vierasperäiset sanat on selitetty suomeksi. Kansalliskirjasto.
Murresanoja
Puhutussa kielessä eläneitä ja almanakkojen kautta kirjakieleen tulleita ovat monet adjektiivit, adverbit ja verbit. Vaikuttaa siltä, että almanakkateksteissä käytetyt murresanat ovat usein peräisin muista kuin lounaismurteista. Voisiko tämä tarkoittaa sitä, että lounaissuomalaiset sanavarat oli jo suurelta ja soveltuvalta osin valjastettu kirjakielen käyttöön ja nyt kirjallisissa ensiesiintymissä alkoi selvemmin näkyä muiden murteiden sanasto? Tietysti kyse voi olla siitäkin, että almanakkatekstejä suomensivat muualta Suomesta kotoisin olleet kirjoittajat, liitekirjoitusten suomentajiahan ei tiedetä.
Muualta kuin lounaismurteista näyttävät almanakkoihin tulleen adjektiivit joutuisa ’nopea’, kiva ’kova, ankara’, kiverä ’käyrä’ ja pitkämäinen ’pitkulainen, pitkänomainen’, adverbit etenkin ja justiin sekä verbit hautua, houkutella ja kimpoilla. Edelleen sanoja tuli toki lounaismurteistakin tai sanat olivat kaikkialla Suomessa käytettyjä, esimerkiksi lauhkea ’leuto, lauha’, hiljaksiin, hiiltyä, jyristä, kiehauttaa ja lakoontua.
Sanojen aihepiirejä
Suurin osa almanakoissa ensi kertaa esiintyneistä sanoista on substantiiveja, ja niiden joukossa on niin laina- kuin murresanojakin. Aihepiiriltään valtaosa sanoista liittyy talonpoikaiseen, luonnonläheiseen elämäntapaan. Maanviljely ja erilaiset viljelykasvit ovat hyvin edustettuina, esimerkiksi hirssi, heinänsiemen, huhtaruis, jyvälaari, kaurajauho, kylvömies, ohralaiho, oja-aura, pellavansiemen, pellonviljelijä, peltotilkku ja ruokamulta.
Aikaa ja vuodenkiertoa kuvaavia sanoja on paljon, ja nekin ovat usein kytköksissä maatalouteen, kuten aamuateria, ehtooaskar, kesäruis, kevätkyntö, kylvöaika, leikkuuaika, syysoras, talvimarkkinat ja yökylmä ’halla’. Sään tarkkaileminen on ollut maanviljelijöille tärkeää, ja monien säätiloja kuvaavien sanojen kirjallinen ensiesiintyminen on ymmärrettävästi juuri almanakassa, esimerkiksi lumipyry, lumiräntä, poutapäivä, poutasää, rekikeli, sadepäivä, sumusade, suojailma, tuiskusää ja ukkossade.
Kirjoittaja: Tanja Toropainen
Lähteet
Jussila, Raimo 1998: Vanhat sanat. Vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Nykysuomen sanavarat. Toimittanut Jouko Vesikansa. WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva 1989.