Kanonisaatio aikana, jolloin kirkolla oli kaksi päätä

Birgitan kanonisaatio eli pyhimykseksi julistaminen ajoittuu läntisen kirkon kannalta valtavan myllerryksen aikaan. Paavius oli vihdoin palannut pitkän Avignonin kauden jälkeen takaisin Roomaan vuonna 1377, mutta paavi Gregorius XI ei elänyt pitkään paluunsa jälkeen; hän kuoli maaliskuussa 1378.

Uudeksi paaviksi valittiin Barin arkkipiispa, joka otti nimekseen Urbanus VI. Urbanus oli itsevaltainen ja epävakaa. Lisäksi hän ajoi voimakasta reformia kirkollisen eliitin keskuudessa leikaten heiltä merkittäviä etuoikeuksia. Paaviinsa tyytymättömien kardinaalien keskuudessa syntyi vaatimus paavin erosta. Juopa Urbanusta kannattavien ja vastustavien tahojen välillä syveni siihen pisteeseen, että Rooman eteläpuolella Fondissa valittiin uusi paavi nimellä Klemens VII syyskuussa 1378.

Tästä eteenpäin läntistä kristikuntaa hallitsi kaksi paavia, Klemens VII Avignonissa ja Urbanus VI Roomassa. Tilanne mutkisti merkittävästi monia kirkollishallinnollisia asioita, kuten kanonisaatioprosessien läpiviemistä. Kriisistä huolimatta Birgitta kuitenkin julistettiin pyhimykseksi huomattavan nopeasti. Tämä kertonee siitä, että Urbanus ja hänen joukkonsa pitivät tärkeänä Birgitan näkyjä ja mainetta Rooman auktoriteettiaseman puolustajana. He olivat valmiit tukemaan kanonisaatiota, jonka kohde oli ristiriitainen perinteisen pyhyyden näkökulmasta. Urbanuksen seuraaja Bonifatius IX julisti Birgitan pyhimykseksi vuonna 1391.