Lupajaaks se almanakka hyvvää säätä – almanakan sääennustukset
Ihmiset ovat muinaisista ajoista asti tarkkailleet ilmoja ja etsineet tähtitaivaasta merkkejä, joiden avulla tulevaa säätä voisi paremmin ennakoida. Sääennustukset siirtyivät sukupolvelta toiselle niin suullisena kuin kirjallisena tietona. Jo antiikin aikana kirjallisessa muodossa esiintyi erilaisia käsityksiä säätapahtumista ja niiden syistä. Kirjapainon keksimisen myötä myös rahvaan keskuudessa alkoi levitä kirjallista tietoa, jossa oli monista lähteistä peräisin olevia sääennustusääntöjä.
Kuva: Kuun vaiheita ja eläinradan merkkejä. Turun yliopiston kirjaston kokoelmat.
Kansalle kansankielellä
Myös almanakat ovat pyrkineet välittämään tietoa tulevasta säästä. Tekstit ja selostukset pyrittiin kirjoittamaan kansankielellä ja painettiin fraktuuralla, joka oli vakiintunut kansankielisten julkaisujen kirjasimeksi. Valistavien kirjoitusten sanavalinnat osoittavat, että almanakka julkaisuna oli suunnattu tavalliselle rahvaalle, vaikka monet yksityiskohdat, kuten esimerkiksi tieteelliset termit, latinankieliset lääkeohjeet ja viittaukset tiedejulkaisuihin osoittavat kohdeyleisönä olleen myös papisto ja lääkärikunta. Helposti luettaviksi tarkoitetut valistavat kirjoitukset olivat talonpojille kuitenkin välillä vaikeita omaksua, mutta sääennusteita seurattiin tarkoin. Almanakkojen sivuille lukijat lisäsivät omia säähavaintojaan.
Luonnollinen astrologia
Luonnonilmiöiden tulkinnassa sovellettiin niin sanottua luonnollista astrologiaa, jota pidettiin vakavana tieteenä. Sääilmiöiden katsottiin seuraavan auringon, kuun ja planeettojen liikkeitä. Koska Aurinko vaikuttaa vahvasti maapallon vuodenaikoihin, ajateltiin, että myös muilla taivaankappaleilla olisi vaikutusta sekä luontoon että ihmiseen. Oletettiin, että tuntemalla vaihteluiden syyt voitaisiin laatia myös sääennusteita. Kuu muutti muotoaan kulkiessaan taivaalla ja määräsi sitä kautta sään vaihteluita. Suullisessa perimätiedossa on säilynyt sanonta, jonka mukaan ”ilmat muuttuvat, kun kuu vaihtuu”.
Myrskynmerkit
Vuosien kuluessa kalenterin sisältö vähitellen kasvoi. Nimipäiviä tuli lisää, ja tilaa veivät myös raamatunlauseet, jotka viittasivat kunkin pyhäpäivän saarnan aiheeksi tarkoitettuun raamatunkohtaan. Tilan säästämiseksi jouduttiin esimerkiksi planeettojen tapahtumat ilmoittamaan symboleina. Kansa käytti näitä erikoisen näköisiä merkkejä sään ennustamiseen, ja siksi niitä alettiin nimittää myrskynmerkeiksi. Esimerkiksi Marsin ja Merkuriuksen ennustettiin tuovan tuulta ja myrskyjä, Jupiterin koleaa säätä ja Saturnuksen sadetta. Almanakka on vuosisatojen saatossa muuttunut, mutta myrskynmerkit ovat jääneet sen sivuille. Nykyisin niistä ei enää ennusteta säätilaa, vaan ne palvelevat lähinnä tähtiharrastajia.
Kuva: Yliopiston almanakkatoimisto
Aikojen kuluessa kansa oli ehtinyt tottua tarkistamaan säätä almanakan sivuilta. Kun matematiikan professori Nicolaus Hasselbom päätti vuonna 1726 valistusajan hengessä luopua sääennustuksista, almanakkojen menekki romahti. Professori Hasselbom joutui kahden vuoden jälkeen taipumaan sääennustusten eli ”arwoituxien” julkaisemiseen. Samaan tapaan sääennusteiden poistaminen almanakasta romautti niiden myynnin myös Saksassa. Berliinin Tiedeakatemia sai ison osan tuloistaan almanakkojen myynnistä, joten sääennustukset oli sielläkin palautettava. Päätös vahvistettiin latinankielisellä lauseella: ”Mundus vult decipi, ergo decipiatus” (Maailma tahtoo, että sitä petetään, siis petetään sitä).
Metonin jakso
Almanakkojen sään ennustustavassa tapahtui muutos vuonna 1749, kun niiden toimitus siirtyi Kuninkaalliselle tiedeakatemialle. Sääennusteet olivat edelleen riippuvuussuhteissa kuun vaiheisiin, mutta ne sidottiin ns. Metonin jaksoon, joka on saanut nimensä ateenalaisen tähtitieteilijän Metonin mukaan. Hän huomasi, että 19 vuoden välein kuun vaiheet sattuivat samoille vuoden päiville ja sää olisi oletettavasti samanlainen jakson samoina ajankohtina. Epävarmoja ennustuksia alettiin korvata katsauksilla aiempiin sääjaksoihin.
Suomen maantieteellinen sijainti antaa aihetta epäillä yhtenäisten sääennusteiden paikkansapitävyyttä Rovaniemellä ja Turussa. Tämä seikka ei almanakkojen toimittajia haitannut. Paikkakuntia ei sääennustusten yhteydessä ole merkitty, lukuun ottamatta vuoden 1809 almanakan sääennusteita. Kyseisenä vuonna almanakan merkinnöissä oli käytetty Padasjoella 19 vuotta aiemmin vallinnutta säätä. Toinen paikkakuntamerkintä löytyy vuoden 1877 almanakasta, jossa on mainittu lisätietona, että ”ilman waihetusten” pohjana ovat vuoden 1858 Helsingin säämerkinnät.
Almanakkojen säämerkinnät ovat jo menneisyyttä. Säätä ennustetaan meteorologien suulla ja sään ennustettavuus kolmeksi päiväksi lähenee 90 prosenttia. Vielä vähän aikaa sitten oli käytössä sanontatapa ”valehtelee kuin almanakan tekijä”, mutta sekin on jäänyt nyt vain kirjojen sivuille.
Kirjoittaja: Viktoria Kulmala
Lähteet
Angervo, J. M. 1957: Almanakan säätiedoista. Teoksessa Suomen almanakan juhlakirja.
Markkanen, Tapio 2015: Suomen tähtitieteen historia. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Helsinki.
Palviainen, Asko: Tunnetko myrskynmerkit? Blogi.
Peltonen, Tapani 1999: Sää ja perimätieto. Teoksessa Suomalainen sääkirja etanasta El Ninoon. Otava, Helsinki.
Vilkuna, Kustaa 1957: Almanakan synty ja kehitysvaiheet. Teoksessa Suomen almanakan juhlakirja.