Apuastiasta rieskaan – valikoima almanakkojen kadonneita sanoja

Kieli on jatkuvassa muutoksessa, ja ajan saatossa osa sanoista jää pois käytöstä. Tämän takana ovat usein yhteiskunnalliset muutokset, jotka johtavat tiettyjen sanojen tarpeellisuuden tai kulttuurisen merkityksen katoamiseen. Monet kadonneet sanat ovat olleet esimerkiksi maanviljelykseen liittyneitä termejä. Myös murresanoja on jäänyt pois käytöstä. Jotkut sanat ovat kadonneet, kun tilalle on tullut parempi sana. Joskus taas sanojen merkitys on ajan kuluessa vaihtunut täysin.

Seuraavassa esitellään muutamia sanoja, jotka esiintyvät valistuksen ajan suomalaisissa almanakoissa mutta ovat sittemmin jääneet pois käytöstä:

Apuastia eli taikakaluna käytetty astia. Sana mainitaan vuoden 1706 suomenkielisen almanakan liitekirjoituksessa Auringon ia Cuun Pimenemisen Aluista ia syistä ia mistä ne tulewat: ”nijn owat muutamat puhaldanet sarwin ia waski torwin / muutamat taas / saman syyn tähden owat helistellet ia calistellet waskiastioita sitä [kuunpimennystä] estäxens / josta ne myös owat cutzutut heildä auxiliaria ara, eli apuastioixi”. Tekstissä mainitun latinankielisen termin auxiliaria tarkoittaa auttavaa tai avustavaa ja ara tarkoittaa alttaria, pyhäkköä, suojapaikkaa tai kotia.

Bohveti esiintyy almanakassa merkityksessä tattari. Tattari eli viljatatar on kasvi, jonka siemeniä käytetään ruoaksi. Sitä pidetään yleisesti viljana, vaikka se on kaksisirkkainen eikä heinäkasvi muiden viljojen tapaan. Almanakassa vuodelta 1767 tattaria nimitetään myös toisella nimellä: Bohwetiä eli Wehniä – – taitaan hyödytyxellä kylwettä halwimbaan peldoon. Vaikuttaa siltä, että vehnänjyvistä käytettiin tuohon aikaan nimitystä nisu, joten almanakassa tattaria ei rinnasteta vehnään, vaan sille on vain kaksi eri nimeä.

Bokiko tarkoitti almanakassa pyökkiä. Vuoden 1776 almanakassa pyökkiä luonnehditaan äveriääksi, ja se rinnastetaan kalliiseen tammeen: sijtä callijsta Tammesta, eli sijtä äwerjästä Bokicosta. Luonnehdinta perustunee siihen, että pyökki on niin sanottu jalo lehtipuu. Jalot lehtipuut ovat yleisiä Keski-Euroopassa, mutta Suomessa ne ovat harvinaisia. Vain parhailla kasvupaikoilla kasvanutta tammensukuista pyökkiä on siis ymmärrettävästi pidetty erityisen hienona puulajina. Vanha bokiko-sana vaikuttaa samankaltaiselta kuin ruotsin pyökkiä merkitsevä bok. Sanan taustalla saattaa olla muinaisruotsin pyökkimetsää merkitsevä bökeskogher. Islannin kielen vastaava sana bǿkiskógr muistuttaa bokikoa aika tavalla.

Dalkarli eli Taalainmaalta kotoisin oleva (mies)henkilö. Taalainmaa oli 1700-luvun Ruotsin valtakunnassa erityinen alue, koska siellä oli jo usean sadan vuoden ajan harjoitettu mittavaa kuparikaivostoimintaa. Tämän takia alueen yhteiskuntarakenne poikkesi muusta valtakunnasta ja kaivostyöläiset (työikäistä miesväestöä, myös muualta muuttaneita) olivat kapinoineet useita kertoja jo 1500-luvulla. Almanakoissa dalkarlit on mainittu yleissivistävässä historiankatsauksessa, jossa kerrotaan Kustaa Vaasan seikkailuista Taalainmaalla ja siitä, miten hän piiloutui dalkarlien pariin 1520: ”pakeni hän sieldä ylös Darcarlein tygö”.

Elatusneste merkitsi almanakassa kasvien ravintonestettä. Nykyisin elatus on rajautunut tarkoittamaan toimeentuloa ja ylläpitoa, esimerkiksi perheen elättämistä. Almanakassa sillä voitiin tarkoittaa laajemmin myös ravintoa tai ruokaa, ja elatus-alkuisia yhdyssanoja löytyykin 1700-luvun teksteistä runsaasti. Esimerkkejä muista elatus-alkuisista sanoista ovat elatusaine eli ravintoaine, elatussynti eli ammattiin liittyvät rikkeet ja elatusmaa eli elannon turvaava viljelysmaa.

Fluuriseulaa eli harsosiivilää on käytetty seulomiseen esimerkiksi tärkkijauheen valmistusprosessissa. Fluuriseulan käytöstä kerrotaan vuoden 1754 suomenkielisessä almanakassa näin: ”Tärckistä on sitte tehty Puuderia, tällä tawalla: että Tärcki on pandu, yhteen fijnistä nahasta tehtyyn pussijn ja se sama mangeloittu ja seulottu yhden fijnin fluuri-seulan läpitze”. Fluuri tarkoittaa harsoa, ja se on peräisin ruotsin kielen sanasta flor. Seula-sanan taustalla on niin ikään ruotsin kielen sana såll.

Galäppeli on tarkoittanut tammen äkämää eli väriomenaa. Eräät tammilajit kasvattavat värikkäitä, parkkihappoa sisältäviä lehtiäkämiä, joita on käytetty ja käytetään joskus edelleen parkitus- ja värjäysaineena. Kyseessä on ruotsalainen laina (ruots. galläpple), joka on esiintynyt kirjallisuudessa useissa eri muodoissa: esimerkiksi vuoden 1772 suomenkielisessä almanakassa väriomenaan viitataan sanalla galläpyli. 1800-luvun kirjallisuudessa esiintyvät myös muodot kal-eppeli ja kalleppeli.

Hatuinen eli kuohkea tai irtonainen. Sanaa on käytetty kuvailemaan vasta-ajettua peltoa: ”peldo, nijnkuin irtaallinnen ja hatuinen”.

Hauinhammas on tarkoittanut orasta eli vasta itänyttä yksisirkkaisen viljelykasvin tainta. Muodossa hauvinhammas se löytyy vuoden 1784 suomenkielisestä almanakasta: ”muuttaupi jywän sydän jauho-ainexi, josta se hejkko juuri noutaa rawindoa sekä itsellensä, että orahallen eli hauwinhambaallen”. Sanan alkuosa viittaa haukikalaan, sillä hauki-sanan genetiivimuoto on joissain suomen murteissa hauin. Voi olla, että sana viittaa oraan terävään muotoon (samaan tapaan kuin hiirenkorva-sana kuvaa vasta puhjenneita lehtiä).

Kräämä eli rihkama tai pikkutavara. Kräämä mainitaan esimerkiksi vuoden 1784 almanakassa ”kaikki hänen kräämänsä ja rihkamansa wähän ajan sisällä tulis myydyxi”. Kräämä tunnetaan myös kirjoitusasussa krämä. Sanaa käytetään ilmaisemaan kaikenlaista pientä, jonkun omistamaa tai kauppaamaa tavaraa. Lounaismurteissa on edelleen käytössä sana krämmäle (tai rämmäle), joka tarkoittaa usein pieniä roskia tai murusia.

Rahkotauti tai rupuli eli isorokko. Molemmat sanat viittaavat taudin aiheuttamiin iho-oireisiin. Sekä rupuli että rahka, josta rahko on johdettu, ovat germaanisia lainoja. Rahka oli suomalainen murresana ruvelle, ja myös rahko viittaa isorokon aiheuttamaan ”rahkamaiseen” rupeen tai rakkoihin eli rahkon kelloihin. Myös rupuli viittaa taudin jälkeensä jättämiin rupiin. Isorokkoa käsitellään vanhoissa almanakoissa kahteen otteeseen näillä vanhoilla termeillä: vuoden 1764 liitekirjoitus Cuinga yhteisen Cansan pitä heidän Lapsians wartoman, jotca tulewat rupulijn ja vuoden 1805 liitekirjoitus Neuwo Warjellus rupulin istutuxeen jonga, kautta Rahkotauti eli rupuli tulee estetyxi ja ulosjuritetuxi.

Rieska eli maito, erityisesti tuore, vastalypsetty maito. Rieska on balttilainen lainasana. Nykyään rieska merkitsee useimmille suomalaisille ilman hiivaa tai hapatusta valmistettavaa ohutta leipää, mutta sanan merkitys vaihtelee alueittain. Maito-sana syrjäytti rieskan tästä vanhemmasta merkityksestä meijerilaitosten perustamisen seurauksena. Vanhoissa almanakoissa neuvotaan esimerkiksi että ”Paras sairan juoma on riesca ja wesi secoitetut, ja suuresa cumuudesa eli poltesa tuoreh kirnupimä” ja ”Myrtynyt riesca ei kelpa lapselle”.

Kirjoittajat: Nea Komulainen, Sofia Rinne, Mirjami Sipilä, Linda Sirkiä

Lähteet

Aapala, Kirsti 1997: Leivät ja leivonnaiset. Kielikello 4/1997.

Häkkinen, Kaisa 2005: Vanhat suomalaiset taudinnimet. Aikakauskirja Duodecim 9/2005.

Häkkinen, Kaisa 2021: Nyt rokotetaan! Tiede-lehti 2.2.2021.

Vanhan kirjasuomen sanakirja

Vilppula, Matti 1986: Miksi sanat katoavat? Teoksessa Sanalla sanoen. Pakinoita suomen kielestä. WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva.