Pyhimyskalenterista nimipäiväkalenteriin
Kuva: Tämä pyhimyskalenteri oli käytössä Turun dominikaanikonventissa 1300-luvun puolivälissä. Kesäkuun sivulla näkyy merkintöjä juhlapyhistä. Mustalla ja punaisella musteella kirjoitetut latinankieliset tekstit kertovat päivän liturgisen toimituksen laadun. Finna.
Nykyisen nimipäiväkalenterimme juuret ovat keskiaikaisessa roomalaiskatolisessa pyhimyskalenterissa. Pyhimyskalenterissa luetellaan pyhimysten merkkipäivät sekä pyhimyksen ”arvo”, jonka mukaan liturginen toimitus suoritetaan. Lopulta pyhimyskalenterista tuli vuotuista ajantietoa, johon pakanallinen perinne sulautui. Vaikka luterilainen reformaatio 1500-luvulla kielsi pyhimysten palvomisen, heidän merkkipäivänsä jäivät kalenteriin. Myös tavallinen kansa näki näitä nimiä 1600-luvulta lähtien virsikirjojen alkuosaan painetuista kalendaarioista, joihin merkittiin tärkeimmät kirkkopyhät ja nimipäivät. Kalendaario oli eräänlainen ikuinen kalenteri, jota pystyi käyttämään vuodesta toiseen. Niitä ilmestyi virsikirjojen mukana 1800-luvun loppupuolelle saakka.
Nimien muuttuminen kansanomaisempaan suuntaan
Ulkomaisissa almanakoissa henkilönnimiä on esiintynyt jo 1480-luvulta saakka ainakin Etelä-Saksassa. Nämä eivät kuitenkaan olleet varsinaisia nimipäiviä, vaan kuukauden päivät nimettiin siksi, että erilaisiin kirkkopyhiin oli helpompi viitata henkilön nimellä. Ensimmäiset pohjoismaiset almanakat olivat saksalaisten kopioita nimipäiviä myöten, kunnes ensimmäisiin (ruotsinkielisiin) almanakkoihin Suomessa vuonna 1608 ilmaantui kansanomaisempia nimiä.
Ensimmäinen suomenkielinen almanakka julkaistiin vuonna 1705, ja jo siinä esiintyi joitakin nykypäiviin samalla kirjoitusasulla säilyneitä ja edelleen suosittuja nimiä kuten Joel, Anna ja Elias. Toisaalta suurin osa vanhan almanakan nimistä on meille paljon vieraampia, kuten Alerius, Panthaleon sekä Birgilius. Myös nykypäivänä suosittuja, mutta 1700-luvulla eri tavalla kirjoitettuja nimiä on, kuten Sophia (Sofia), Catharina (Katariina) ja Christina (Kristiina). 1700-luvun almanakoista löytyvistä nimistä kuultaa läpi raamatullinen alkuperä.
Vasta vuonna 1929 kaikista tutuimpina ja perinteisimpinä pitämiämme nimiä virallistettiin, kuten nimet Matti, Pekka ja Liisa. Seuraavista almanakoista karsittiin epäkristillisyyden vuoksi kuitenkin hyvin vanhalta kalskahtavia ”aitosuomalaisia” nimiä, kuten Alku, Armo, Leimu, Salama ja Solmu. Nykyäänkin yllättävän moni hyvin yleinen ja hyvin suomalaiselta kuulostava nimi on nimenomaan Raamatusta peräisin, kuten Janne (Johannes), Kaapo (Gabriel) ja Kerttu (Gertrud).
Kuva: Syyskuun aukeama vuoden 1735 almanakassa. Talonpoikaisen maiseman alla vasemmassa reunassa näkyy uusi luku ja oikeassa vanha luku. Vasemmassa reunassa näkyvät nimipäivät vain yksi nimi päivää kohden, muun muassa Justus, Euphemia ja Januarius. Seuraavaksi on eläinradan merkki ja sääennustukset. Turun yliopiston kirjaston kokoelmat.
Kansan valitsemien nimien vaikutus nimipäiväkalentereihin
Ennen vanhaan usko nimen maagiseen voimaan oli hyvin voimakasta, mistä kertoo tuttu sanonta ”Nomen est omen” eli ”Nimi on enne”. Ennen kuin tavallisella kansalla oli pääsy kalentereihin, joista pystyi poimimaan uusia nimiä, kierrätettiin sukujen vanhoja nimiä sukupolvesta toiseen. Näin samat perinteiset nimet, kuten Matti, Paavo ja Taneli kiersivät kansan suussa sukupolvien ajan. Etunimien kristillistymiseen kuluikin kristinuskon rantautumisesta usein vuosisatoja, sillä yhteiskunnassa täytyy ensin tapahtua normien muutos. Nykypäivänäkään esimerkiksi Suomessa ei ole normien mukaista antaa lapselle nimeksi Jeesus, vaikka Espanjassa se onkin verrattain yleistä. Tämä suosittujen ja käytettyjen nimien muuttuminen ajan saatossa väistämättä vaikuttaa myös nimipäiväkalenterin muutoksiin.
Kirjoittaja: Alina Mälkiä
Lähteet
Arjava, Hellevi 2005: Alpiini ja Otteljaana. Kangasniemeläisten etunimet 1684–1899. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Kirsi, Katri 2018: Matti pitää kärkipaikkaa, mutta Mohammed tekee tuloaan – nimipäiväkalenteri muuttuu Suomen mukana. Yle-uutiset 5.2.2018.
Kiviniemi, Eero 1982: Rakkaan lapsen monet nimet. Suomalaisten etunimet ja nimenvalinta. Weilin + Göös, Helsinki.
Vilkuna, Kustaa 1973: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Otava, Helsinki.