Rupulin istutusta ja lasten korjuuta – terveydenhoitotekstit almanakoissa

Vuonna 1747 Ruotsin kuninkaalliselle tiedeakatemialle myönnettiin privilegio eli yksinoikeus valtakunnan kaikkien almanakkojen painamiseen ja myyntiin. Tästä lähtien tiedeakatemian vastuulla olivat almanakkojen liitteinä julkaistut valistavat kirjoitukset, joissa käsiteltiin käytännönläheisiä, usein maanviljelykseen liittyviä aiheita. Almanakat olivat yksi niitä harvoja julkaisuja, jotka levisivät kaikille kansanryhmille, ja tiedeakatemia otti asiakseen hyödyntää tätä kansanvalistuskanavaa ja levittää tärkeäksi katsottua tietoa liitekirjoitusten muodossa. Niiden joukossa oli myös muutamia lääketiedettä ja hyvinvointia käsitteleviä kirjoituksia.

Valistavat liitekirjoitukset saattoivat olla tavallisille talonpojille vaikeaselkoisia, sillä ne sisälsivät paljon talonpojille todennäköisesti vieraita käsitteitä ja latinankielisiä ilmauksia. Mahdollisesti niistä saivatkin eniten irti lääkärit ja muut oppineet.

Valistusta valtakuntaan – liitekirjoitusten aiheet

Vuoden 1764 almanakan liitekirjoitus on otsikoltaan Cuinga yhteisen Cansan pitä heidän Lapsians wartoman, jotca tulewat rupulijn, ja sen on kirjoittanut Johan Leche.

Leche tarjoaa kirjoituksessaan talonpojille ja erityisesti talonpoikaisäideille ”yxikertaisia ojennuxia”, miten hoitaa isorokkoon sairastunutta lasta ja edesauttaa taudin ilmenemistä lievempänä. Hän listaa kaikkiaan 17 numeroitua hoitoneuvoa, joihin sisältyvät muun muassa sairastuneen pito lämpimässä, kuivassa ja hyvänhajuisessa huoneessa, tervaveden juotto lapselle aamuin illoin ja hienonnetun tulikiven annostelu. Tekstin alussa Leche ottaa esille myös yleisesti lasten korkean kuolleisuuden, joka hänen mukaansa on maalla kaksinkertainen kaupunkeihin verrattuna, koska ”Caupungeisa lapset suremmalla huolenpidännöllä cazotan cuin maalla”. Talonpojilla ei hänen mukaansa ole riittävää osaamista tai huolellisuutta lasten kasvatukseen eli korjuuseen, mutta tällä kirjoituksella hän toivoi korjaavansa asian ainakin isorokon hoidon osalta.

Leche kirjoitti isorokosta juuri tänä ajankohtana, koska tauti oli edellisvuonna tehnyt Suomessa erityisen paljon tuhoa. Vuosina 1750–1800 kaikista Suomen kuolleista keskimäärin noin kymmenen prosenttia menehtyi isorokkoon, mutta vuonna 1763 tämä luku kohosi peräti yli 23 prosenttiin.

Vuoden 1765 almanakan liitekirjoituksen nimi on Muistutus Yhteiselle-Cansalle, että tarkimman waarin pitä hengestänsä ja terweydestänsä, cuin enimiten tapahtu. Tämänkin tekstin on kirjoittanut Johan Leche.

Tällä kertaa Leche ohjeistaa koko kansaa yleisesti pitämään huolta omasta terveydestään vedoten sekä Jumalan käskyihin että yhteiskunnalliseen vastuuteen: ”Cosca me huolimattomudesta olemme päällemme wetäneet jongun taudin, olemme me ynnä tehnet itzemme kelwottamaxi nijhin ascareihin, joihin me Jumalalda cutzutut olemme”. Lisäksi vanhemmat olivat vastuussa lastensa terveyden suojelemisesta. Jos he tässä tehtävässä epäonnistuivat, täytyi lasten ”– – usiasti maxaa tämän wanhembains ricoxen hengellänsä, mutta wielä usiammasti taudeilla, enämmin eli wähemmin rascahilla, elickä wirheillä, jotca tekewät heidän pahan näköisexi toisten seurasa, ja kelwottomaxi tawallisihin töihin ja ascareihin”.

Kirjoituksessa on numeroituna 14 neuvoa lasten oikeanlaiseen kasvatukseen ja huolenpitoon. Äitejä ohjeistetaan muun muassa pitämään pienten lasten ruokkimiseen käytetyt maitosarvet puhtaana ja olemaan pesemättä lasten rupisia päitä kylmällä vedellä. Lapsia ei myöskään saa pelotella kyöpeleillä, menninkäisillä, kummituksilla tai ”pöpöillä”. Vitsaa kuitenkin tulisi muistaa käyttää.

Tekstin toinen puolisko on omistettu aikuisille kohdennetuille ”elämän-ojennuxille”, joita on niin ikään 14. Leche muun muassa varoittaa olemaan juomasta mitään kylmää hikisenä ja kuumana ja paloviinaa ennen lähtöä ulos pakkaseen. Piehtaroiminen lumessa heti saunan jälkeen ei myöskään ”millänmuotoa kelpa”.

Vuoden 1804 almanakassa on liitekirjoituksena Klasisilmäin Walitsemisesta GABRIEL COLLINilda, Kuning:sen Tieto-Academian Klasi-Instrumentmakarilda. Tämän tekstin on kirjoittanut siis Johan Gabriel Collin.

Ihminen tietää tarvitsevansa silmälasit ”koska joku hawaitsee, ettej hän enämmin taida nähdä selkiästi njin liki silmää, kuin hän edelläpäin on tainnut”. Lisäksi lukiessa tarvitaan enemmän valoa ja silmät väsyvät nopeammin.

Collin selostaa kirjoituksessa hyvin seikkaperäisesti, miten näkökykyä tutkitaan ja oikeanlaiset silmälasit valitaan. Silmälasien hankkimista ei saa viivytellä, sillä jatkuva silmien jännittäminen voi huonontaa näköä entisestään. Epäsopivatkin tai ”wähän wieruiset” lasit ovat Collinin mukaan tyhjää paremmat.

Vuoden 1805 almanakan liitekirjoitus on Neuwo Warjellus rupulin istutuxeen jonga, kautta Rahkotauti eli rupuli tulee estetyxi ja ulosjuritetuxi. Kirjoittaja on Joseph Pippingsköld, ja tekstin on suomentanut Bartholomæus Laurell.

Pippingsköld toteaa heti alkuun, että ”rahko eli rupuli on se kansaa surmawaisin tauti”. Nyt hän pääsee esittelemään Suomen kansalle uuden vastakeinon taudille, ”warjellus rupulin” eli rokotuksen.

Rokonistutus eli variolaatio aloitettiin Suomessa 1754. Tässä menetelmässä elävää isorokko- eli variolavirusta istutettiin henkilöön. Variolaatiossa oli riski, että varioloitu henkilö sairastui ja levitti rokkoa muihin tai jopa kuoli. Noin neljä vuosikymmentä myöhemmin keksittiin rokottaminen eli vaksineeraus, joka oli paljon turvallisempi keino hankkia immuniteetti isorokkoa vastaan. Rokotuksissa käytetään isorokkoviruksen itsensä sijaan sille läheistä sukua olevaa mutta paljon vaarattomampaa lehmärokkoa. Ensimmäisen rokottamisen Suomessa teki Turun piirilääkärin sijainen Anders Boxström vuonna 1802.

Pippingsköld kertoo tekstissä tarkkaan, miten rokottaminen tehdään, millä eri tavoin vaikuttavaa ainetta voi säilyttää ja mistä tietää rokotuksen onnistuneen. Lopussa hän vetoaa lukijoihin varsin tunteellisesti: ”Rakastetut Maannmjehet! Tainkaldaiset owat nyt hyödytyxet, kuin Rupulin, ja erinomattain Warjellus rupulin istutus myötäns tuo. Näin kewia on harjoitus siihen, ja näin wähäisen ja huokian waarin pidon waati, lijatengin Warjellus rupulilla istutetut ihmiset; Sentäden ansaitze se sitä enämmin yhteisellä suosiolla ja uskalluxella tulla wiiwyttelemätä wastanotetuxi”.

Yleisesti ottaen isorokkorokotteeseen suhtauduttiin Suomen väestön keskuudessa myönteisesti, sillä isorokko oli niin vaarallinen ja pelätty tauti. Pienten lasten kuolleisuus oli noin 70 prosenttia. Eloonjääneillä saattoi olla pahojen arpien lisäksi vaikeita jälkivaivoja, kuten sokeutta.

Aikansa pätevimpiä asiantuntijoita – liitekirjoitusten kirjoittajat

Johan Leche (1704–1764) valmistui Lundin yliopistosta lääketieteen tohtoriksi vuonna 1740. Hän toimi muun muassa Skaraborgin piirilääkärinä ja Göteborgin Itä-Intian kauppakomppanian lääkärinä. Tämän jälkeen hän aloitti Turun akatemian lääketieteen professorin virassa 1749, ja tässä virassa hän pysyi kuolemaansa saakka. Leche pani alulle akatemian anatomiasalin, laboratorion ja kasvitieteellisen puutarhan uudistukset, ja myös Turun ensimmäinen lääninlasaretti avattiin Lechen aloitteesta 1759. Vuonna 1754 Turun uusi piirilääkäri ja Suomen lääketieteen isäksikin tituleerattu Johan Haartman teki ensimmäisen rokonistutuksen Suomessa Lechen vanhimmalle tyttärelle, Maria Elisabethille. Lääketieteen lisäksi Leche oli luonnontieteiden moniosaaja ja opetteli ruotsin lisäksi peräti seitsemän kieltä, yksi näistä oli suomi.

Johan Gabriel Collin (1761–1825) toimi vuodesta 1793 alkaen Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian instrumenttivalmistajana ja perusti samana vuonna Tukholmaan optisten instrumenttien sepänliikkeen. Tiedeakatemian jäsenyys hänelle myönnettiin vuonna 1812. Collin oli aikanaan korkeasti arvostettu mekaanikko, ja hänet tunnettiin ulkomaillakin asti. Hänen sanottiin tietävän lähes kaiken, minkä optiikasta ja lasin käsittelystä voi tietää.

Joseph Gustavi Pippingsköld (1760–1815, vuoteen 1812 asti Pipping) opiskeli lääketiedettä ensin Turun akatemiassa Johan Haartmanin johdolla ja myöhemmin Uppsalassa, missä hän valmistui vuonna 1785 lääketieteen tohtoriksi. Jo hieman ennen valmistumistaan Pippingsköld palasi Turkuun, missä hänet pian nimitettiin Turun akatemian lääketieteen apulaiseksi ja anatomian leikkelyavustajaksi. Hän toimi Turussa ja Helsingin seudulla 1780-luvulla myös useissa muissa viroissa, joista mainittakoon Turun kaupunginlääkäri ja Ruotsin armeijan ensimmäinen kenttälääkäri. Marraskuussa 1789, Ruotsin ja Venäjän välisen Kustaa III:n sodan aikana, Pippingsköld nimitettiin Turun akatemian anatomian, kirurgian ja lapsenpäästöopin ylimääräiseksi professoriksi. Sodan takia hän pystyi aloittamaan luennoinnin vasta toukokuussa 1791. Vuosina 1793–1800 hän myös valvoi Turun lääninlasaretin kirurgista toimintaa. Vuonna 1812 hänet aateloitiin ja hänestä tuli myös kirurgian ja lapsenpäästöopin varsinainen professori. Hän oli myös Turun akatemian rehtori vuodesta 1814 kuolemaansa saakka seuraavana vuotena.

Pippingsköldiä pidetään kirurgisen opetuksen uranuurtajana Suomessa. Suomen sodan jälkeen hän ajoi isoja uudistuksia ja parannuksia suomalaiseen terveydenhoitoon sekä lääketieteen opetukseen. Hän pyrki myös valistamaan väestöä terveydenhuollosta ja erityisesti isorokkorokotuksen hyödyistä vuoden 1805 almanakkaliitekirjoituksen lisäksi useissa sanomalehtikirjoituksissa. Lisäksi Pippingsköld oli mukana perustamassa Suomen Talousseuraa, jonka vastuulla rokottaminen oli vuoteen 1824 saakka.

Kirjoittaja: Nea Komulainen

Lähteet

Forsius, Arno: Ihmisiä lääketieteen historiassa.

Laurent, Helene 2018: Isorokkorokotuksen historiaa. Sic!-lehti 1/2018.

Soininen, Gunnar 1957: Suomalaisen almanakan lääketieteellisistä kirjoituksista. Teoksessa Suomen almanakan juhlakirja.

Svenskt personbiografiskt lexikon. Riksarkivet, Stockholm.

Toiviainen, Matti 1989: ”Tarpeellinen ja hyödyllinen waarinottamus”. Ruotsin tiedeakatemian almanakat (1749–1810) kansanvalistajina. Opusculum Vol. 9