Kiirastuli ja nunnien esirukoukset

Yksi birgittalaisnunnien tärkeimmistä tehtävistä oli rukoilla kiirastulessa olevien sielujen pelastukseksi. Kuoleman jälkeen sielun piti viettää aikaa kiirastulessa puhdistuakseen ennen kuin sen oli mahdollista nousta Jumalan luo Paratiisiin. Ajan kulkua kiirastulessa kuvailtiin erilaisena kuin aikaa maailmassa. Yhden vuoden kiirastulessa arveltiin tuntuvan normaalia paljon pidemmältä siellä koettavien epäinhimillisten kärsimysten takia. Nunnien esirukoukset pystyivät helpottamaan sielujen kärsimyksiä ja lyhentämään aikaa, joka sielujen oli vietettävä kiirastulessa.

Tytär luostarissa

Keskiajalla tavallinen tapa oli lähettää tytär nunnaksi luostariyhteisöön. Luostarissa tyttären tehtävä oli rukoilla erityisesti omien läheistensä, sekä elävien että kuolleiden, sielujen puolesta. Lahjoittajat määrittelivät yleensä tarkasti, miten luostariväen tulisi mainita heidät rukouksissaan. Määrittely nähtiin tärkeänä, koska nunnat olivat omistaneet elämänsä jumalanpalveluun ja näin heillä ajateltiin olevan läheisempi suhde luostarin suojelupyhimyksiin (Pyhä Birgitta, Pyhä Anna ja Neitsyt Maria) ja Jumalaan. Nunnien rukousten uskottiin olevan erityisen otollisia auttamaan sieluja kiirastulessa. Esirukous oli äärimmäisen tärkeä tehtävä, ja nunnien päivittäisessä ohjelmassa oli erikseen määritelty ajankohta, milloin he rukoilivat luostarin ystävien puolesta. Esirukoukset loivat tärkeän siteen luostariyhteisön ja sitä ympäröivän yhteiskunnan välille.