Birgitan jälkimaine suomalaisessa kulttuurissa

Reformaatio riisui pyhimyksiltä heidän välittäjän asemansa, mutta Birgitta ja muut pyhimykset eivät kuitenkaan unohtuneet. Monet pyhimysten juhlapäivät olivat Suomessa myös vuodenkierron merkkipaaluja ja niitä juhlistettiin edelleen reformaation jälkeenkin. Useimmiten nämä pyhimykset, kuten Pyhä Yrjö 23.4. vietettävine juhlapäivineen, kuuluivat kristillistymisen ensimmäiseen vaiheeseen. Birgitan juhlapäivistä ei ole säilynyt tietoa uuden ajan alun oikeuspöytäkirjoissa, joissa pyhimyspäivien rituaaleja käsiteltiin sen jälkeen, kun reformaatio oli tuominnut ne taikauskoisina. Birgitan juhlapäivä 7.10. säilyi kuitenkin almanakoissa, mutta siihen ei liitetty erityisiä kirkollisia juhlallisuuksia eikä siis ilmeisesti maallikkojen vuodenkierron rituaalejakaan. Birgitta kuitenkin säilyi kulttuurisessa muistissa, mistä ovat esimerkkinä Kansanrunousarkiston runot, joissa suomenkieliset versiot Birgitan nimestä — Pirkko ja Pirjo — esiintyvät eri yhteyksissä.

Katolinen pyhimys reformaation sanansaattajana?

Keskeisemmäksi osaksi suomalaista kulttuuriperintöä Birgitta kohosi uudelleen nationalismin nousun myötä 1800-luvun lopulla. Birgitta esiintyy varsin useasti 1800- ja etenkin 1900-luvun lehdistössä. Birgittaa käytettiin suomalaisen ja – yllättävää kyllä – luterilaisen identiteetin luojana. Haminan sanomissa vuonna 1898 Birgitan toimintaa kuvattiin näin: “Ja Roomalle hän lausuu säkenöiden pyhää vihaa: muurisi ovat raunioina, niiden sijassa kasvaa vain ohdakkeita ja vilisee käärmeitä. Lain kymmenen käskyä olet muuttanut yhdeksi ainoaksi: tänne rahaa. […] Pyhällä istuimella hän näki istuvan pimeyden ruhtinaan Luciferin. […] Paavia hän nimittää sielujen tappajaksi, joka oli Juudastakin häijympi ja Pilatustakin kunnottomampi.” Haminan Sanomat, 18.08.1898