Hurskas elämä perisynnin varjossa

Perisynti

Käsitys synnistä oli keskeinen keskiajan maailmassa. Synti juontui Eevan ja Aatamin perisynnistä, kun he Raamatun Mooseksen kirjan mukaan nauttivat kielletyn puun hedelmän, jonka jälkeen heidät karkotettiin paratiisista. Syntiinlankeemuksen myötä ihminen oli tuomittu kuolemaan, mutta saattoi pelastua. Kaste puhdisti perisynnin vastasyntyneestä ja kristitty saattoi hurskailla teoillaan, mm. säännöllisillä rukouksilla, vaikuttaa syntitaakkaansa ja siten jopa lunastaa pelastuksen viimeisen tuomion koittaessa.

Kuolemansynnit ja hyveet

Raamattua tulkittiin keskiajalla usein siten, että se tuomitsi ihmisten syntiset teot erilaisiin kategorioihin. Yleisin oli (opillisesti) ajatus seitsemästä pääsynnistä ja niitä vastaavista seitsemästä päähyveestä. Kaikkein vakavimmat synnit olivat henkisiksi synneiksi lasketut ylpeys, kateus ja viha. Ruumiilliset synnit muodostivat toisen syntien kategorian, näitä olivat laiskuus, ahneus, mässäily ja himo. Näitä syntejä vastaavat hyveet olivat usko, toivo, lähimmäisen rakkaus, varovaisuus, maltillisuus, rohkeus ja oikeudenmukaisuus. Seitsemästä pääsynnistä puhutaan usein myös kuolemansynteinä, mutta teologisesti nämä olivat eri asia. Pääsynnit jaottelivat syntejä eri kategorioihin, mutta kuoleman synnillä tarkoitettiin mitä vain niin suurta syntiä, että se johti kadotukseen.

Työ pelastuksen eteen

Keskiaikainen ihminen tunsi tavat, joilla syntiä voitiin sovittaa. Keskeistä oli katumus, syntien tunnustaminen ja papin määräämien katumusharjoitusten tekeminen. Erityisesti myöhäiskeskiajalla tuli tavaksi hankkia aneita; ne olivat keino vähentää sielun kiirastulessa kuoleman jälkeen kärsimää aikaa. Aneita sai tekemällä hyviä töitä ja osoittamalla katumusta. Tavallinen tapa osoittaa katumusta oli tehdä pyhiinvaellus läheiseen kirkkoon tai erityisen pyhään paikkaan kuten Roomaan tai Jerusalemiin. Tiettyinä päivinä vierailu tiettyyn kirkkoon kartutti aneita. Saatujen aneiden määrä vaihteli, mutta ideana oli, että tietty määrä aneita vastasi aikaa, joka vähennettiin ihmisen kiirastuliajasta. Kiirastuli oli paikka, jossa sielua puhdistettiin synneistä kuoleman jälkeen, ellei ihmisen synnit olleet niin raskaita, että hän joutui suoraan helvettiin. Keskiajan lopulla yleistyi ajatus, että armahdusta pahoista teoista ei tarvinnut hankkia omilla töillä vaan aneita saattoi ostaa myös rahalla.

Pelastus

Uskon näkökulmasta elämän tarkoitus oli pyrkiä kohti pelastusta. Tavalliselle ihmiselle pelastus oli todennäköisesti tavoite, jonka toivottiin mahdollistuvan hyveellisen elämän, hankittujen aneiden mutta myös kuolleen sielun puolesta tehtyjen rukousten ansiosta. Lopullinen pelastus oli Jumalan valtakunnassa viimeisen tuomion koitettua.