Birgittalaissäännön erityisyys

Luostarijärjestöt ovat aina noudattaneet sääntöä, joka ohjaa heidän hengellistä elämäänsä ja toimintaansa. Keskiajalla syntyi lukuisia uusia uskonnollisia järjestöjä, mutta luostarisääntöjä oli vain muutamia. Järjestöt ottivat usein käyttöönsä vanhan säännön. Sääntö oli yleisohje, jonka ohessa järjestöllä oli usein käytännönläheisempiä ohjekirjoja, jotka tarkensivat luostariyhteisön ominaispiirteitä.

Birgittalaisten noudattamassa Augustinuksen säännössä erityistä oli se, että Birgitta oli saanut lisätä saamansa ilmestyksen Kristuksesta osaksi sääntöä. Ainutlaatuisen birgittalaisista tekee myös se, että he olivat myöhäiskeskiajan ainoa uusi hyväksynnän saanut luostarijärjestö. Lisäksi se oli ainoa luostarijärjestö, joka oli perustettu Pohjolassa, mistä se levisi etelään päin.

Abbedissan valta

Erikoista birgittalaisuudessa oli abbedissan nauttima valta: hän oli koko luostarin johtaja. Hän oli hierarkiassa myös pappisveljien johtajan, kenraalikonfessorin, yläpuolella. Birgittalaisluostareissa pappisveljillä oli toisinaan vaikeuksia hyväksyä tämä arvoasetelma. Asetelma aiheutti toisinaan sisäisiä konflikteja, mutta ne päättyivät abbedissan vahvan aseman kannattajien hyväksi.

Vaikka Birgitan luostarisääntö oli ratifioitu 1370, kesti vielä muutamia vuosikymmeniä ennen kuin se oli ”käyttövalmis”. Ennen uusien luostareiden perustamista tarvittiin yleisen säännön rinnalle birgittalaiselämää käytännössä ohjaavat lisäykset. Lisäyksistä ensimmäiset muotoili Birgitan rippi-isä Olavus Petri antaen mm. nunnille ja veljille omat ohjekirjat, jotka tunnetaan nimillä Lucidarium ja Liber Usuum.